tiistai 26. maaliskuuta 2013

Hyvästi toisen sukan syndrooma!

Nyt päätin repäistä ja kokeilla jotain mitä olen hautonut mielessäni jo piiiemmän aikaa. Nimittäin kutoa kahta sukkaa "yhtaikaa". Ensimmäisen kerran kun kuulin tästä, ajattelin että tuohan on kätevää. Seuraavaksi kun päätin sitä kokeilla, tajusin että silloinhan lankakeriäkin pitäisi olla kahdet. Samasta kerästä otettuna langat menisivät ikävästi solmuun jatkuvasti tai siis kierteelle. Asia jäi siis hautumaan. Ei minulta kyllä pahemmin nuo toiset sukat koskaan ole valmistumatta jääneet, sen verran olen aina itseäni niskasta ottanut kiinni, mitä nyt tuo yksi polvisukka varttuu pariaan, näillä näkymin vielä pitkän aikaa.

En toki päästänyt itseäni tässä asiassa helpolla kun päätin tätä kirjosukkien kanssa kokeilla, jolloin näitä keriä pitää tosiaan olla enempi. Onneksi kuitenkin vain kahdella eri värillä.. 

Ihan mukavalta tämä neulominen on tähän asti maistunut, ja tosiaan, eipä ole nyt suurta riskiä että jäisi toinen sukka ilman paria. Jos jää niin sitten ei valmistu toinenkaan! :) Näistä on kuulkaas tosin tulossa niin söpöt tapaukset, että näiden kesken jäämisestä ei ole pelkoa! Varsissa on myös uusi kokeilu joustinta ja palmikkoa sekaisin... 



2 kommenttia:

  1. Minun pitää ehdottomasti ostaa toiset samankokoiset puikot ja tehdä jatkossa myös näin. Ihanat värit ja ihana kuvio!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, sinulla kun tuota toisen sukan syndroomaa taitaa olla ilmassa ;) puikkojakaan ei voi koskaan olla liikaa!

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi!