keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Arvonta 31.7-31.8!




Tämän käsityöblogin kirjoittelua on tullut harrasteltua viime vuoden lokakuusta alkaen, eli piahkoin jo vuoden verran. Viime viikolla blogini katselumäärä ylitti huiman 10 000 (toisille pieni luku, toisille suuri, minulle suuri) ja samoihin aikoihin ylittyi myös 100:nnes kirjoitukseni tänne. Ihanaa on ollut myös huomata, miten moni on innostunut blogiani lukemaan ja seuraamaan! Blogin pitäminen on tuonut tähän "hurjaan" käsityöharrastukseeni niin paljon lisää sisältöä ja innoitusta, että toisinaan meinaan hukkua siihen, mutta hyvä niin. Blogggaaminen näiltä tiimoilta siis jatkuu edelleen ja kiitos siitä teille kaikille muille käsityöihmisille, joilta olen innoitusta käsitöihini saanut ja lukijoille, jotka olette myös tsempanneet jatkamaan ihan vaan jo pelkästään seuraamalla blogiani! :)

Näinpä kaiken tämän kunniaksi laitan nyt arvonnan pystyyn, missä palkintona on 100g vyyhti Vuorelman Vetoa ja KnitPron 3,0mm sukkapuikot tai  kaksi kerää Blend bamboo-lankaa sekä KnitPron 3,0mm virkkuukoukku. Koska olen itse hulluna pinkkiin, on lankojenkin värit valikoituneet näiksi. Tässä siis jotain kaikille riippumatta siitä pidätkö enemmän virkkaamisesta vai neulomisesta.


Arvonnan ohjeet ovat seuraavanlaiset:

-Yhden arvan saat kommentoimalla ja olemalla lukija tai liittymällä lukijaksi.
-Kaksi arpaa saat kommentoimalla +olemalla lukija ja linkittämällä arvonnan omaan blogiisi.
-Kerro kommentissasi valitsetko mieluummin virkkuusetin vai neulesetin voittaessasi ja samalla monella arvalla olet mukana arvonnassa.
-Linkitykseen voi käyttää ylintä kuvaa tästä postauksesta (tekstillä varustettu)


Arvonta alkaa siis tänään ja päättyy kuukauden päästä 31.8 lauantaina klo 20.00

Oikein paljon onnea arvontaan osallistujille! :)

ps. Taidankin suorittaa kaksi arvontaa, joissa arvotaan erikseen nuo paketit sen mukaan kumpaan olet osallistunut, näin saan molemmat palkinnot jakoon =)

87 kommenttia:

  1. Yhdellä arvalla ja virkkusetti. Onneksi olkoon.

    VastaaPoista
  2. Olen mukana yhdellä arvalla!:) Neulesetti on enemmän mieleeni, sillä en ole koskaan oikein virkkaamisesta innostunut. :)

    VastaaPoista
  3. Yhdellä arvalla mukana, blogisi on yksi suosikeistani <3
    Ja jos voitan, valitsen virkkuusetin :)

    VastaaPoista
  4. Yhdellä arvalla mukana, ja virkkusetti olis minun mieleen. :) Ihana blogi sinulla!

    VastaaPoista
  5. Yhdellä arvalla myös mukana ja niin kuin tuossa joku mainitsi, että tämä on yksi suosikki blogeista, niin tämä on myös yksi minun suosikki blogeista. :)Hienoja käsitöitä ja upeita kuvia! <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih ja niin virkkuusettiä tavoittelen. :)

      Poista
    2. Aivan ihanaa luettavaa nämä kommentit! Kiitos kaunis sanoistasi, lämmittää kovasti mieltä ! <3 =)

      Poista
  6. Edelleen seurailen blogiasi, vaikka kommentointi on vauvan vuoksi vähentynyt... Onnea suuresta kävijämäärästä :) yhdellä arvalla neulesetin arvonnassa mukana!

    VastaaPoista
  7. Iik ihanaa blend bamboota lähden tavoittelemaan yhdellä arvalla! Blogisi on ilmanmuuta yksi suosikeistani, ihanaa kun olet täällä :) Kiitos tähänastisista ja tulevista postauksista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Mira kommentistasi, samat sanat takaisin sinulle! <3

      Poista
  8. Yhdellä arvalla neulesetin arvontaan mukaan!

    VastaaPoista
  9. Kiitokset ihanasta blogista! :) Mukana ollaan kahdella arvalla ja neulesetin valitsisin näistä vaihtoehdoista.

    VastaaPoista
  10. Onnea pyöreistä numeroista! :) Pidän paljon muutenkin blogistasi ja tyylistäsi neulonnassa, pinkki miellyttää kovasti myös omaa silmää. Olen mukana kahdella arvalla arvonnassa ja neulesetin valitsisin näistä kahdesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. VOi suurkiitos! Tuntuupa vallan ihanalta saada tämmöistä palautetta! =)

      Poista
  11. Yhdellä arvalla messissä. Saako palkinto olla yllätys? En osaa millään päättää..!

    VastaaPoista
  12. Onnea blogisaavutuksista :D Tuollaiset asiat tuntuu niin hienoilta! Itse osallistun arvontaan kahdella arvalla, sillä linkitin arvonnan myös omaan blogiini. Näistä kahdesta setistä valitsen virkkaussetin :)

    Niin ja kiitos ihanasta blogista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos huimasti, tämmöiset asiat todella tuntuu hienoilta! :) Ja kiitos linkityksestä, ja ihanaa että olet täällä! =)

      Poista
  13. Onpa kiva arvonta! Osallistun yhdellä arvalla virkkuusetin arvontaan.

    VastaaPoista
  14. Yhdellä arvalla neulesetin arvontaan. Pidän kovasti neuleistasi.

    VastaaPoista
  15. Yhdellä arvalla ollaan mukana neulesetin arvonnassa! :)

    VastaaPoista
  16. Ihana blogi! :) Yhdellä arvalla voisin osallistua neulesetin arvontaan.

    VastaaPoista
  17. Onnea melkein yksivuotiaalle, huimiin kävijämääriin olet päässyt, etkä syyttä! Aivan uusi tuttavuus tämä blogisi, mutta ensisilmäyksen jälkeen ehdottomasti pääset lukuluettelooni, ihanan näköisiä juttuja blogissasi! Yhdellä arvalla osallistun, kovin vaikea päätös kumman setin arvontaan. Tällä kertaa taidan päätyä virkkaussettiin, sitä puolta olen hieman uudelleen yrittänyt herätellä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista ja oikein paljon tervetuloa seurailemaan tuotoksiani! Ihanaa saada uusia tuttavuuksia =)

      Poista
  18. Yhdellä mukaan ja virkkaussettiä toivoisin :)

    VastaaPoista
  19. Yhdellä arvalla ja neulesetti. Ihana blogi, kauniit käsityöt ja hienosti sisustettu!
    ninab67@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Kahdella arvalla mukaan arvontaan. Valinta palkintojen välillä oli vaikea, mutta osallistun virkkuusetin arvontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Kiireessä tuli vähän sählättyä, tarkoitus oli osallistua vain yhdellä arvalla.

      Poista
  21. Yhdellä arvalla mukana. Neulesetin arvontaan osallistun. Ihana blogi sinulla on!

    VastaaPoista
  22. kahdella arvallaa ja neulesettiä lähden tavoittelemaan :) ihana blogi :)

    VastaaPoista
  23. Kiitos kaikille teille ihanille kommentoineille ja arvontaan osallistuneille! <3 Teitähän on jo huisin paljon! :)

    VastaaPoista
  24. Yhdellä mukana, terkuin sukankutoja Nallemummi.
    Ihanaan blogiisi liittyi juuri uusi lukija :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, kiitos kommentistasi Nallemummi! Ja onnea arvontaan myös! <3

      Poista
  25. Pakko osallistua, vaikka arpaonneni on sangen huono. Mikäli kuitenkin arpaonneni jostain ryömii esiin toivoisin sen tuovan neulesetin. Ihana Blogi sinulla, käyn katselemassa joka päivityksesi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina kannattaa osallistui, ikinä ei tiedä vaikka onni kääntyisi! ;) Ja kiitos kauniista sanoistasi, ihanaa kuulla että jutut kiinnostavat! =)

      Poista
  26. Klikkasin viimeinkin itseni lukijaksi, vaikka olenkin seurannut ihanaa blogiasi jo vähän aikaa. Nyt on niin herkullisen värisiä lankoja, että ihan pakko kokeilla, josko arpaonneni vihdoinkin kääntyisi parempaan. Kumpikin "laji" on sydäntäni lähellä, mutta näin syksyn lähestyessä neulelanka kutkuttelee ehkä hiukan enemmän :) Peukkuja pidellessä ja seuraavia postauksiasi aina innolla odotellessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi miten ihanaa, tervetuloa vain, vaikka lukijamäärä ei kyllä ole klikkailun myötä kasvanut?! =D Toivotaan onnea arvontaan! =)

      Poista
    2. Äh, mä en osaa näköjään liittyä lukijaksi! Tai siis liityin, mutta jotenkin yksityisesti...? Olen tottunut lukemaan blogeja omasta blogistani, mihin olen listannut suosikkiblogini. Ajattelin nyt silti yrittää, mutta ei tainnut onnistua. Minä tekniikan suuri ihmelapsi :)

      Poista
  27. Löysin blogiisi toisen blogin sivupalkin kautta ja lukijaksi jäin. Kivoja juttuja sinulla täällä. :) Arvonnassa olen mukana yhdellä arvalla ja tavoittelen neulepalkintoa.

    VastaaPoista
  28. Osallistun yhdellä arvalla ja virkkaussettiä tavoittelen :)

    VastaaPoista
  29. Täältähän löytyi kiva blogi, pitää ryhtyä lukijaksesi:) Tulen yhdellä arvalla mukaan ja tavoittelen neulesettiä.

    VastaaPoista
  30. Ihana arvonta kun värikin passaa hyvin mun maailmaani. Pistit vaikean valinnan noiden lankojen suhteen, mutta taidan sittenkin tavoitella tuota neulepakettia.
    Kahdella arvalla mukaan, liityin lukijaksesi ja linkitin omassani.
    Tykkään niin kun te mun omien tyttöjeni ikäiset nuoret naiset olette niin taitavia tekijöitä. Mitä teistä vielä tuleekaan kunhan mun ikääni pääsette.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi miten ihanaa, tervetuloa lukijaksi ja kiitos linkityksestä! <3

      Itsekin yllätyn aina iloisesti täällä blogimaailmassa erityisesti kun törmää useimmiten nuorten tekemiin käsitöihin, vaikka jossain vaiheessa tuntui ettei kukaan nuori neulonut tai virkannut.. Käsityöt ovat kyllä ihana perinne, joka toivottavasti jatkuu vielä sukupolvilta toisille tämänkin jälkeen! :)

      Poista
  31. Tulinpa vastavierailulle ja löysinpä taas uuden ihanan blogin seurattavaksi ja täällähän on arvontakin :)

    Osallistun kahdella arvalla, toinen neulesettiin ja toinen virkkuusettiin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vierailustasi!

      Arvontaan osallistutaan siis yhdellä arvalla olemalla lukija ja tulee valita kumpaan osallistuu, virkkuu- vai neulesettiin ja kaksi arpaa saa vain olemalla lukija ja linkittämällä arvonnan omaan blogiinsa. Hieman epäselvästi selitetty.. Mutta tosiaan jaan kahteen arvontaan ryhmät vasta sen mukaan kumpaan on osallistunut, mutta molempiin ei voi osallistua.. =)

      Poista
    2. Siis kyllä yritin liittyä lukijaksesi ja luulinkin sen olevan kunnossa. Nyt koneellani ei näy koko lukijalistaa täällä sivuilla. Profiilissani olet kuitenkin seurattavien listalla ja blogissani näkyy kirjoitustesi päivitykset. En tiedä missä vika lienee, mutta kai minut sitten saa poistaa tuosta arvonnastakin.

      Poista
  32. Mukana neulesetin arvonnassa! :)

    VastaaPoista
  33. Uusi lukija ja virkkuusettiä tavoittelen yhdellä :)
    millamagia30@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Uutena lukijana kahdella arvalla mukana. Taidan kallistua tuohon neulesettiin, vaikka olenkin kova virkkaamaan :)

    VastaaPoista
  35. Yhdellä arvalla osallistun arvontaan neulesetti kiinnostaa enemmän. Ihana blogi sinulla kauniita töitä ja kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! Ihana kuulla, että kuvat ja aikaansaannokset miellyttävät, tervetuloa mukaan!=)

      Poista
  36. Ihanan väristä lankaa, olen itsekin pinkin ystävä! Yhdellä arvalla lähden tavoittelemaan neulesettiä.

    VastaaPoista
  37. Eksyinpäs tänne ties mistä kautta, selailin uusia blogeja metsästäen ja heps heti mukaan tähän kelkkaan... eli blogiasi lukemaan ja myös neulepaketin arvontaan yhdellä arvalla, oli niin herrrrkullisen väristä lankaa. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heps Kati ja ihanaa kun löysit tänne, hurjasti tervetuloa! <3 OIkein paljon onnea arvontaan sinullekin! ;)

      Poista
  38. Yhdellä arvalla mukaan ja virkkaussetti olisi kiva.

    VastaaPoista
  39. Yhdellä arvalla osallistun mukaan arvontaan. Vaan vaikea oli päättää kumpi palkinto olisi mieluisampi. Lopulta päädyin Blend Bambooseen ja virkkuukoukkuun, koska molemmat olisivat minulle uusia tuttavuuksia. Mukava löytää uusi blogi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa Megi, että löysit tiesi tänne! On aina mukava saada uusia lukijoita ja samalla löytää uusia ihania kanssaihmisiä! :)

      Poista
  40. Oi ihanaa täältä löytyy villasukkia! Vaikka en pidä itse varsinaista käsityöblogia niin seurailen ja etsin kivoja ohjeita/malleja muiden blogeista. Siispä tulen kahdella arvalla kokeilemaan neulepalkintoa (linkitys blogini oikeassa sivupalkissa). Simpuran blogin kautta tänne löysin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukat on ehdoton suosikkini, vaikka paljon muutakin tulee silloin tällöin tehtyä! :) Toivottavasti tekeleistäni on innoittamaan sinuakin villasukkien tekoon! ;) Ja ihanaa että löysit tänne, oikein paljon tervetuloa! =)

      Poista
  41. Heippa. Olen uusi lukija, löysin blogisi selaamalla toisten lukemia blogilistoja, niistä löytää mukavasti uuden mukavan bloggaajan.
    Kahdella arvalla olen mukana ja virkkaussetin valitsen voitokseni:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, onpa kiva että löysit ja tervetuloa! Kiitos linkityksestä ja toivotaan arpaonnea sinullekin! :)

      Poista
  42. On muuten ihana blogi, eksyin tänne ekaa kertaa ja tulen kyllä uudestaan! :) yhdellä arvalla tavoittelen neulepalkintoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Repsu, ihana kuulla! Tervetuloa uudestaankin, ja mielenkiintoinen blogi sinullakin, aion tulla lueskelemaan sitä vielä paremmin ajan kanssa! :)

      Poista
  43. Arvalla mukaan uutena lukijana. Kumpikin palkinto olisi mieluinen, jos toinen pitäisi valita, niin jos vaikka villainen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Mammutti joukkoon ja kivaa että löysit arvontaan mukaan! :)

      Poista
  44. yhdellä arvalla mukana uutena lukijana. Neulomissettiä tavoittelen. ihanan mielenkiintoinen blogi sinulla.

    VastaaPoista
  45. Löysin juuri blogisi yhden aiemman osallistujan ja mainostajan kautta. Seurantaan jää ehdottomasti! Kahdella arvalla olen mukana ja neulontasetin puolella mieluusti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että löysit tänne, ja vielä mukavampaa että jäät seurailemaan! Ihania sukkia löytyi sinunkin blogistasi, villasukat on kyllä niin pop! ;)

      Poista
  46. Mieluusti arvalla olen mukana.

    VastaaPoista
  47. Löysinpäs kivan blogin taas. Tulin tuolta Pirenan blogin kautta ja on kyl niin kiva palkinto et osallistun kyl arvontaankin. Yhdellä mukana. Liityin just lukijaksi. Ja jos onni suosii niin kutomissetti mieluummin.

    VastaaPoista
  48. Pistinpäs Blogin muistiin :) Kommentoinkin tuolla jo kuviasi, aivan ihanat värit näissä sinun töissäsi! Ja kadehdittavan tasainen kädenjälki! Yhdellä arvalla tavoittelen virkkuusettiä :)

    VastaaPoista
  49. Yhdellä arvalla osallistuva ja neulesetti :)
    Löysin blogisi toisen blogin kautta, ja ennenkaikkea katsoin hienoja kuvia hienoista töistä. Miten saatkin nuo valokuvat näyttämään siltä, että sukat ovat ihan käden ulottuvilla. - t. Silmukka

    VastaaPoista
  50. Yhdellä mukana, haluan virkkaussetin.

    VastaaPoista
  51. Kiva blogi, kauniita kuvia. Yhdellä arvalla mukana ja jos onni potkaisee niin neulesetti olisi kiva!

    VastaaPoista
  52. Voi, miten minulta on jäänyt tämä arvonta huomaamatta! Onneksi vielä ehtii mukaan :)
    Eli kahdella arvalla mukana, linkki arvontaan löytyy blogini sivupalkista.

    VastaaPoista
  53. OO..kaksi arpaa virkkuuseen :)Linkitin :)

    VastaaPoista
  54. Aivan ihastuttava blogi sinulla, liityin oitis lukijaksi, kun tänne eksyin! :) Yksi arpa minulle ja mieluisampi valinta olisi tuo virkkuusetti.

    VastaaPoista
  55. Löysin juuri blogisi Suden silmukat-blogin kautta. Liityin oitis lukijaksesi. Kivan näköinen blogi. Selailen kyllä varmasti vanhempiakin postauksia, kunhan ehdin.
    Mahtavaa, että ehdin vielä mukaan arvontaankin! Laitan kaksi arpaa tavoittelemaan neulesettiä. Olipa hankala miettiä, kumman haluaisin, mutta päätetään nyt näin... :) Laitan linkin blogiini.

    VastaaPoista
  56. Onnitelut! Yhdellä arvalla tavoittelemassa virkkuusettiä :)
    hannesalo@netikka.fi

    VastaaPoista
  57. Sattumalta löysin blogisi ja arvontaan neulesettiä yrittämään.
    Tyttik.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  58. Yhdellä arvalla mukana neulesettiä havittelemassa :)

    VastaaPoista
  59. Yhdellä arvalla mukana neulesetin arvonnassa :).

    VastaaPoista
  60. Oi kuinka suloinen blogi löytyikin! Kiva löytää uusia blogeja joita seurailla, niin moni kun on jättänyt bloggaamisen kokonaan. Yhdellä arvalla lähden mukaan neulesetin arvontaan =)

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi!