torstai 5. syyskuuta 2013

Yhteishyvän ja Novitan lapaskilpailu








Äitini innoittaman päätin minäkin vielä osallistua Yhteishyvän ja Novitan järjestämään lapaskilpailuun, jonne on tarkoitus lähettää Novitan langoista tehdyt lapaset omalla toteutustavalla toteutettuna. Kun äitini mainitsi tästä minulle, tuli mieleeni heti lapaset palmikoilla, sillä sitä olin halunnut jo viime talvesta asti kokeilla, en vaan ollut vielä saanut aikaiseksi. Langaksi valikoitui kerta heitolla Novitan hile-lanka sen kummempia miettimättä. Lapaset pääsivät pian puikoille ja sen suurempia miettimättä ne olivatkin jo valmiit. Ja tosiaan, mitään voittoa en näillä lähde havittelemaan, sillä ohjeen suunnitteluun en panostanut laisinkaan, annoin vaan mennä :)

Toivottavasti näistä kuitenkin joku tykkää Keski-Aasiassa, sillä sinnehän nämä kaikki lapaset lopulta Punaisen Ristin kautta päätyvät. 

Tarinaa, joka näihin tulee lähettäessä liittää mukaan täytyy vielä hieman hioa, mutta ensimmäisenä näistä tuli minulle vain mieleen jääprinsessan kintaat. Ehkäpä jotain tarinaa sitten sen ympärille, katsotaan.

Nyt kuitenkin kiinnostaisi tietää, että onko kukaan muu teistä osallistumassa samaiseen kilpaan? Ja vielähän siihen ehtii osallistuakin jos nyt kiinnostuit, aikaa lapasten lähettämiseen on 13.9 asti. Linkki tarkempiin ohjeisiin kilpailuunosallistumisesta löytyy tästä.

 Aurinkoista torstaita sinulle! 
PS. Rakas siskoni alias luottomallini näissä kuvaus hommissa on tällä hetkellä reissun päällä, joten jouduin tällä kertaa soveltamaan itsekseni näiden kuvien ottamisen/mallina toimimisen kanssa..

16 kommenttia:

  1. Minäkin suunnittelin osallistuvani. Mielessä oli myös juuri tuo Hile-lanka ja palmikot, mutta aika ei riitä tällä kertaa. :/

    VastaaPoista
  2. Ihanat lapaset! Täytyisi itsekin harjoitella tekemään... Tsemppiä tarinan keksimiseen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Varmasti luonnistuu lapastenkin teko sinulta kun vaan päätä ryhtyä tuumasta toimeen, ei se vaikeaa ole ja kun aloitat helpolla mallilla niin varmasti luonnistuu! (:

      Poista
  3. Kauniit lapaset, noiden nimi voisikin olla Jääprinsessa:) En osallistunut tuohon kilpailuun, yleensä olen muutenkin huono osallistumaan mihinkään suunnittelukilpailuihin. Tsemppiä sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kovasti! :) Minäkään en ole koskaan aiemmin osallistunut mihinkään vastaavanlaisiin kilpailuihin tai kilpailuihin yleensäkään, mutta nyt olin kerrankin kuulolla ajoissa ja jotenkin teki mieli lähteä tällä kertaa kilpaan mukaan :) Kannattaa kokeilla joskus!

      Poista
  4. Minulla valmistui lapaset tuohon kilpailuun alkuviikosta. Tarina vain puuttuu. Kai sekin pitäisi tässä viikonlopun aikana kehitellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kivaa! En ole oikein varma minkälainen tarina tuohon kylkeen tulisi kirjoittaa, siitä miten kyseiset lapaset on syntyneet vai joku ihan tekaistu tarina!?

      Poista
  5. Kauniit lapaset, en ole koskaan osallistunut mihinkään tuommoisiin kilpailuihin.

    VastaaPoista
  6. Kauniit lapaset ja kovasti kiinnostais, mutta ku mä en jaksa tehä lapasia... yliannostus niistä ilmeisesti. =) Enkä mä mitää hienoja osais tehäkkään.

    VastaaPoista
  7. Yksinkertaisuus on kaunista <3. Itsekkin meinasin osallistua, mutta kuitenkin iski laiskuus!!

    VastaaPoista
  8. Ihastuin näihin sinun palmikkolapasiisi ja innoissani menin heti katsomaan netistä kun lapaskisan äänestys ilmestyi, että olisivatko nämä siellä. Ja pakko myöntää, että vähän petyin. Olihan siellä ihania töitä, vaan ei yksiäkään sellaisia, mitkä minulle sopisi. Nämä olisin halunnut itselleni neuloa, sillä näissä on sitä jotain hillittyä kauneutta, mistä pidän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos ihana Maija kommentistasi!<3

      Itsekin vasta tämän myötä tajusin mennä valittuja lapasia katsomaan (en muistanut tarkkaa päivää milloin ne julkaistaan) ja niin, eihän nämä sinne olleet päässeet. Tosin olihan sinne 500 lapasta lähetettykin ja taso on varmasti ollut kova, mutta toisen kerran sitten! :)

      Ja nämä oli niin helppo tehdä, että voin toki kirjoittaa sinulle tästä ohjeen jos haluat? :)

      Poista
  9. Olen katsellut jo monen monta kertaa näitä lapasia ja ihanat ovat! Voisinko minäkin saada ohjeen jotenkin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi toki, yritän vielä muistaa miten nuo tein ja julkaisen vaikka ohjeen tähän postaukseen kun saan sen valmiiksi! :)

      Poista
  10. Löytyykö ohje jostain vielä? Yhteishyvästä ei löytynyt....

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi!