maanantai 27. tammikuuta 2014

Converse sukat neon väreissä





Tänään postimiehen kyytiin pääsi tilatut sukat joiden väritoiveeksi oli annettu neonkeltainen. Käsityöihmiset tiedätte miten hankalaa neonkeltaisen langan löytäminen on ja silloin kun sellainen sattuu löytymään niin siihen on tartuttava. Tässä tapauksessa se sattui olemaan onneksi Novitan Isoveljeä, joka on koostumukseltaan samaa kuin 7 Veljestä, mutta pari puikkokokoa paksumpaa lankaa. Hetken epäröin lankahyllyllä että mitenhän tuo lanka mahtaa sukissa toimia, mutta hyvinpä tuo toimi ja olipas nopeaa neulottavaakin! Kuuleman mukaan nämä pääsevät hääparille lahjaksi joten pidetään peukut pystyssä, että niin tilaaja kuin saajatkin olisivat sukkiin tyytyväiset! 

Vaikka taivaalta leijailee tällä hetkellä hentoisia lumihiutaleita eikä kovista pakkaspäivistäkään ole montaa vuorokautta on kotia ihana koristaa tuoreilla kukkasilla, jotka taas minulle ovat todellinen kevään merkki. Yleensä maljakoihin pääsee tulppaaneita, jotka tällä kertaa olivat kuitenkin meidän lähikaupasta loppu, joten niitä korvaamaan nappasit pari ruusukimppua ja valkoisia neilikoita. Aikas ihana tunne, kun taivaalta vihdoin leijailee kauan odottamaamme lunta, aurinkoisia päiviä on mahtunut viimepäiviin paljon ja silti tuntuu, että on kevättä rinnassa. Sen täytyy olla tämä äkillinen valonmäärä joka lisää vireystilaa kummasti :) 

Kaunista viikon alkua toivotellen,

6 kommenttia:

  1. Tuolla väriyhdistelmällä en olekaan ennen nähnyt tennarisukkia, tosi pirteän ja keväisen näköiset! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat kyllä oikeat auringot jo itsessään värin puolesta! Vielä räikeämmät mahtaisi tulla vastaavasta neonpinkistiä mitä olen myös lankahyllyillä nähnyt... :)

      Poista
  2. Todella iloisen väriset ja mahtava häälahja!

    VastaaPoista
  3. Hyvän näköiset tennarisukat. Itse olen tekemässä elämäni ensimmäisiä. Kysyisinkin kuinka pitkät nauhat niihin pitää ostaa ?
    Terv. Basilika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anonyymi! Itse olen käyttänyt naisten sukissa 100cm nauhoja ja miesten sukissa 120cm. Tsemppiä sukkien tekoon! (:

      Poista
  4. Kiitos Mari. Nyt osaankin ostaa oikeanmittaiset nauhat :)

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi!