Oma koti kullan kallis

Aurinkoista tiistaita ihanat lukijat!

Koska koti, erityisesti tämä uusi, meille ja meidän koko perhettä ajatellen rakennettu koti on minulle äärimmäisen rakas ja tärkeä ajattelin, että voisin sitä teille hieman esitellä, huone kerrallaan, pikku hiljaa.

Ollaan nyt saatu asua täällä jo tasan kaksi vuotta ja päivä päivältä tuntuu, että kiinnyn kotiimme enemmän. Mitä enemmän valmistuu (onneksi ollaan jo roimasti voiton puolella) sitä enemmän tämä tuntuu siltä paikalta missä ennen kaikkea haluan lasteni kasvavan, mutta myös vanheta itse. Jopa mieheni, joka ei varmasti tavatessamme osannut kuvitella rakentavansa omakotitaloa keskelle metsää ja maaseutua on selvästi kiintynyt tähän paikkaan. Onhan hän pääosin omin kätösin tämän rakentanut (tietysti unohtamatta monen muun käsiparin avustusta) ja se tuo tietysti oman hohtonsa tähän koko hommaan. 

Täytyy kyllä myöntää, että vaikka itse olen tästä pienestä asti haaveillut en kuuna päivänä osannut kuvitella sen käyvän toteen ja vieläpä niin, että olemme saaneet tänne todella kaiken sen mikä meille on tärkeää ja toteuttaa kaikki omat toiveemme ja kiitettävän usein lopputulos on ollut vielä paljon kuviteltua parempi. Nyt noita rakennusajan kuvia katsellessa sen vasta huomaa, miten paljon täällä on maisemat parissa vuodessa muuttunut. 

Alussa tässä oli pelkkää metsää ja nyt jo lähes tulkoon valmis piha ja talo. Tässä kohtaa voisin sanoa, että kyllä kannatti uurastaa nimittäin lopputulema palkitsee. Kaikki ne yksin nukkumaan käydyt illat (kun mies rakensi yötä myöten), loputon rakennustyömaan siivous, miehen silmäpussit jotka näyttivät välillä hipovan polvia, hermojen venyttäminen äärirajoille (puhun nyt siis erityisesti itsestäni... :D) kun kaikki ei mennyt niinkuin piti, tunteet siitä, että tästä ei koskaan tule valmista ja silti vaan tuli, on nyt taakse jäänyttä elämää (ainakin rakentamisen osalta). 

Jos minulta nyt kysytään, rakentaisinko vielä uudestaan, sanoisin että en. En nyt kun on kaksi pientä lasta, mutta toisaalta jos ei meillä vielä tätä kotia olisi sanoisin varmasti että rakentaisin. Eli niin ja näin. En ehkä enää uudestaan samaa haluaisi kokea, mutta kerran elämässä se on sen arvoista. Tiedän ihmisiä, joille tämä ei ole juttu eikä mikään ja uutta taloa suunnitellaan vielä edellisenkin ollessa kesken, mutta meillä tämä on rakennettu ajatuksena asua täällä koko loppu elämämme jos niin vain tilanteet sallii ja toivottavasti sallii. Kaikkemme olemme ainakin valmiita sen eteen tekemään, että tämä on aina meidän koti. 

Niin ovat omatkin vanhempani aikoinaan ajatelleet, että tuo koti missä me ollaan siskojeni kanssa kasvettu (tämä sijaitsee siis ihan tuossa 200m päässä meiltä) on aina meidän koti eikä sitä myydä, vaikka olemmekin asuneet myös ulkomailla ja osa asuu edelleen. Samaa ajatusta haluan jatkaa omillekin lapsilleni ja tämä olkoon nyt se turvakolo mikä on ja pysyy, tätä ei myydä ja täällä on aina paikka lapsilleni. 

Edelleen koen, että tuo koti missä olen kasvanut on aina tuossa, en voisi kuuna päivänä kuvitella, että siellä asuisi joku muu perhe. Vaikka se nyt on jo vuosia ollut enemmällä ja vähemmällä asutuksella (äitini asuessa ulkomailla) on se aina ollut siinä ja sinne on ollut hyvä palata. Sieltä on muutettu moneen kertaan, mutta yhtä monta kertaa sinne on palattukin. Enkä vieläkään osaa päästää siitä irti, mutta onneksi ei tarvitsekaan, se elää tuossa naapurissa edelleen lähellä minua. 

Jonain päivänä toivottavasti omatkin lapseni osaavat arvostaa sitä, että juuri tämä on ollut heidän kotipaikkansa (vaikka varmasti teininä tämä ei sijaintinsa puolesta ole ihanteellisin paikka asua pitkien etäisyyksien vuoksi, trust me, tiedän mistä puhun... :D) ja mahdollisesti jatkavat tästä mihin me ollaan Jannen kanssa jääty.. :)

Oman kodin rakentamisen myötä sanonta "oma koti kullan kallis" on kyllä taatusti saanut syvemmän merkityksen ja se kyllä pitää niin paikkansa. ♥

Mari