lauantai 29. joulukuuta 2012

Sydän kiekuralla

Kun kerran näistä lapasista niin kovasti innostuin, niin tässä niitä taas tulee. Lapasille oli koti tiedossa jo teko vaiheessa, sillä olin juuri hukannut yhden hyvän ystäväni tumput humputtelureissulla. Toivottavasti näillä sydämilla saan paikattua edes osan siitä aukosta, minkä hukatut tumput jättivät jälkeensä.. 






Malli: Oma, kuviot löytyvät täältä.
Lanka: Schachenmayr Exrta Merino, värit 00036 (vaaleanpunainen) ja 00011 (ruskea).
Puikot: nro 3

Koukero sydän




Sydänmallin voit kurkata neulottuna täältä.


Ja tätä verkkokuviota on käytetty mm. näissä lapasissa.

perjantai 28. joulukuuta 2012

Strikkebok från Norge

Ihanasti oli joulupukki ajatellut minua kun oli kuullut minun pääni sisäiset toiveet uudesta neulekirjasta. Ja ihanan sellaisen sainkin, nimittäin tämän Mariuksen srikkebookin. Olen aivan haltioissani kaikista sen sisältämistä ohjeista, mutta tässä on vain yksi pieni kompastuskivi, ohjeet ovat nimittäin of course norjaksi. Ruotsi vielä saattaisi mennäkin, mutta NORJAKSI! Lähes tulkoon kaikki ohjeet ovat ainakin kuvien perusteella kokeilemisen arvoisia, mutta katsotaan jaksanko google-translaterilla kääntää ensimmäistäkään ohjetta ;) Tässä kuitenkin muutamasta ohjeesta kuva, joita kovasti haluaisin yrittää tehdä, tuota vauvan bodya on ainakin pakko yRiTTäÄ kokeilla oli kieli mikä hyvänsä! 
Samoin tuo viinipönikän päällystäminen kauniiksi houkuttelee hurjasti, se nyt ei kovin hankala ohje voi olla.. ;)








Pipariset Cakepopsit

Niin se joulu taas mennä jolkotteli hurjaa vauhtia ja moni herkullinen asia jäi tekemättä mitä ensin olin suunnitellut. Tässä kuitenkin tämän joulun uusi yllätys jonka siis ehdin toteuttamaan, nimittäin Cakepopsit. Nimikin on jo sen verran hauska, että näitä täytyi kokeilla. Ja siis ideanhan näihin sain kuunnellessani NRJ:n Tuija Pehkosta, joka valmisti näitä eräänä iltapäivänä ohjelmassaan. Ohje on siis katsottu suoraan heidän sivuilta ja se löytyy täältä. Kokeilu oli erittäin onnistunut, tosin joku muukin oli kuunnellut tätä ohjelmaa ja ostanut Prismasta kaikki appelsiinituorejuustot, joten jouduin tyytymään mangotuorejuustoon ja sehän ei näihin sitten ihan yhtä hyvin istunutkaan kuin kuvittelin. Noh, osa syötiin ja osa ei, osa vieraista tykkäsi ja osa taas ei, mutta suloisia ne olivat silti. Niin suloisia, että ajattelin kokeilla tehdä näitä uudestaan kauramurotaikinasta joulupipareiden sijaan :)




sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Lapanen kutoo lapasen

 Siinä ne nyt olla tillittää, tämän vuoden ensimmäiset kutomani lapaset. Ei kuitenkaan viimeiset, sillä seuraavat ovat jo valmistumassa puikoilla kovaa vauhtia. Kuvio ei näissä ottanut ihan tuulta siipiensä alle, sillä värit ovat niin kovin hempeät, ettei sitä meinaa erottaa tuosta sekamelskasta. Mutta siskopa tilasikin neutraalit hansikkaat, joten eiköhän nämä ole sopivan hempeät ja neutraalit.. :)

Malli: Oma, kuviosta laitan vielä kuvan myöhemmin.
Lanka: Schachenmayr Bravo, puhdas valkoinen ja vaaleanpunainen (08206)
Puikot: Bambuiset nro 3,5

Niinhän sitä sanotaan, että vaihtelu virkistää ja niin tosiaan virkistää. Nyt kun noita sukkia on tullut kudottua vuosi tolkulla putkeen, niin näiden lapasten tekeminen on ollut oikein refreshingiä tässä välissä! 
Ja ne valmistuvatkin hieman sukkia nopeammin!



Exrta Merino


NeppiNapissa poiketessani mukaani tarttui nämä suloisen pehmeät langat, joista olen jo aloittanut lapasia kutomaan. En tiedä miksi jätin kauppaan niin paljon vielä vaaleanpunaista, vaikka siitä juuri tykkäisin kaikkea tuolle meidän tytöntylleröiselle kutoa, mutta täytyy tehdä uusi retki sinne lähiaikoina! :)

torstai 20. joulukuuta 2012

Piparin tuoksua ilmassa


Ja niin kaivettiin pakastimesta Sunnuntain valmispiparitaikinaa ja pyöräytettiin siskon kanssa muutama pellillinen piparkakkuja vielä jouluksi. Osa sai myös hienot koristukset, sen mitä jaksettiin ja niin kauan kun malttia riitti.. Hienoja tuli, vaikka osa menikin vähän "läskiksi"!



Tänään sain aikaiseksi myös aloittaa uhkaamiani tumppuja ja tässähän ensimmäinen jo kovaa vauhtia valmistuukin...


Polkka kokeilu

Tarkastelin tuossa yksi päivä lankavarastojani ja löysin tämän tumman harmaan/vaalean Polkka- langan. Lanka näytti kerässä ihan kivan väriseltä, mutta koska en tykkää kutoa pelkkää "yksiväristä", päätin lisätä sekaan mustalla 7 Veikalla kuvioita. Täytyy kyllä sanoa, että ajatus oli hyvä, mutta lopputulos ei ole todellakaan sitä mitä kuvittelin. Langan vaaleat kohdat ovat ensinnäkin aivan liian keltaiseen taittuvat ja kuviosta tuli muutenkin oikea viidakko. Joskus käy näinkin. Mustavalkokuvassa nämä näyttävät ihan OK:lta  ;) 
Pukin konttiin ovat nämäkin nyt lähdössä, joten toivottavasti vastaanottaja ei ole yhtä kriittinen saataviaan kohtaan :)

 Malli: Oma sovellus
Lanka: 7 Veljestä Polkka (859) ja musta
Puikot: Bambuiset nro 3,5



Harmistuin tästä kokeilusta niin, että päätin kutoa seuraavaksi lapaset! Niitä siis luvassa ensi kerralla..




tiistai 18. joulukuuta 2012

Joulukortit järjestykseen


 Joka vuosi tähän asti olen taistellut tämän samaisen ongelman parissa; minne laittaa muilta saadut joulukortit niin, etteivät ne veisi kaikkea vapaana olevaa pöytätilaa, mutta olisivat kuitenkin nätisti esillä. Pöydälle on myös hankalaa "pystyttää" yksipuoleisia kortteja. Hetken pohdinnan jälkeen keksin, että voisin ripustaa meidän keittiön lasikaapeista lankaa, mihin kortit voisi näitisti ripustaa pyykkipojilla. Noh, eihän ne minun vihreät muoviset pyykkipoijat siihen sopineet, joten kipaisin kaupasta hakemassa puisia. Ja lopputulos on ainakin tähän asti erittäin toimiva ja hauskan näköinen! Saa nähdä paljonko niitä kortteja tänä vuonna luukusta tupsahtaa, mahtaakohan tuo naruviritelmä kestää kaikkea sitä painoa........ Noh, mutta kestää minkä kestää, hetkeksi voin ainakin olla taas tyytyväinen itseeni! :)







maanantai 17. joulukuuta 2012

Kolmas kerta toden sanoo!

Huh, tulipahan taas todistettua, että kolmas kerta toden sanoo. Tässä ne sukat pukin konttiin pikku pojalle vihdoin ovat. Sen verran venyi aikataulut näiden hukkaan menneiden yritysten kera, että nyt täytyy laittaa turbovaihde päälle, että ehtii saamaan loputkin lahjoista valmihiksi.. Vähän alkaa jo jänskättämään tuo aaton lähestyminen niin kovin hurjaa vauhtia.


Malli: Oma sovellus, kuviot Drops Design, M.2
Lanka: Novita 7-Veljestä, värit 011, 170 ja 047
Puikot: Nro 3,5




Sinne ne sujahti, jouluiseen kääröön, tässä kohtaa huokaisin kerran syvään helpostuksesta! :)

perjantai 14. joulukuuta 2012

Snowflakes

Dodiin, sainhan vihdoin ja viimein itsellenikin aikaan geelirakennekynnet! Oma uunini on edelleen matkalla ties missä, mutta onneksi kiltti kampaajani antoi lainata omaansa. Aluksi tein pelkän tavallisen ranskalaisen manikyyrin, mutta sitten päädyinkin kokeilemaan tämmöistä. Kärjet on siis töpötelty tuolla WildMildin Euphorialla ja hiutaleissa käytin akryylimaalia. Olin hyvin positiivisesti yllättynyt lopputuloksesta ja onnistuin jopa vasemman kädenkin maalauksessa! Jes, näillä mennään niin kauan kuin kestävät... :)










tiistai 11. joulukuuta 2012

Metikköön menee niin että ryminä käy!



ARGHH. Nyt on tullut jo lähes viikon ajan pelkkää takapakkia kaikessa mihin olen langalla ja puikoilla ryhtynyt! Tein ensin 4-vuotiaalle pojalle traktorikuvioiset sukat, joita silittäessäni huomasin, että toisessa sukassa traktorista puuttui osia ja ärsyynnyin niin, että päätin luopua kyseisistä sukista suosiolla takan tulipesään. Minähän en tunnetusti pura, en vaikka mikä olisi, yleensä en edes edellistä riviä jaksa vaivautua. Mieluummin teen sitten kokonaan uuden.
Noh, niin tässäkin tapauksessa päätin ja kyseessä oli edelleen samaisen poitsun sukat, tällä kertaa "hienolla" porokuviolla.. Eipä mennyt kauaakaan kun tajusin, että sukkaan tulee kyseistä kuviota tehdessä liian pitkät langanjuoksut, mutta en kuitenkaan luovuttanut heti, ajattelin, että voihan tuon kuvion neuloa siihen päälle jälkeenkinpäin. Luulin siis näin pääseväni helpommalla, mutta pirun marjat, koko eilinen meni kirotessa kun yritin kyseistä kuviota siihen kirjoneuloa. Lopputulos oli jo sitten illalla niin kaoottinen, että sanoin jo miehellekin, että nyt lähdetään kauppaan ostamaan joululahjoja kun ei tästä näytä tulevan mitään!
Yö oli kuitenkin taas aikaa miettiä ja muhia ja päätinkin aamulla yrittää VIELÄ KERRAN. Tosin tällä kertaa yrittämättä liikaa ja pelaamalla varman päälle. Eli, valitsin simppelin kuvion, missä mikään ei voi mennä vikaan. Lisäksi naukkasin pohjille kupin lattea ja piparin ja sitten tartuin tuumasta toimeen, iloisin mielin.




Ja tässä sitä nyt körötellään, pitkin sukanvartta. Hyvin menee toistaiseksi. Jotenkin mulla on vaan edelleen pieni pelko pyllyn alla, että jotain tässä vielä käy. Varmaan jouluaattona tulee Heinolan suunnalta viestiä, että sukat on kauniit, mutta liian pienet tai jotain vastaavaa, mutta se on sitten sen ajan murhe. Nyt vielä yritän antaa kaiken keskittymiseni näille, koska neljänsiä sukkia en enää kyseiselle henkilölle aloita. Sitten tässä on jo jonkin sortin kirous meneillään.. Vauvelikin nukkuu juuri sopivasti maratonpäikkäreitään, jotein voin paneutua huoletta 5:ksi tunniksi tähän hommaan.




Tässä ohimennen piti ottaa kuva viikonloppuna pystytetystä kuusestakin. Normaaleista pinkeistä palloista poiketen tänä vuonna kuusemme on vihreä/hopea. Ja täytyy kyllä sanoa, että hyvältä näyttää ja silmää hivelee. Kiitos Tiimarille ja herätysostoksille!




Ja loppuun vähän tonttuilua, ihanan veikeitä kavereita! :)



perjantai 7. joulukuuta 2012

Suurehkot kämmenekkäät

Ja taas lahjoja pukin konttiin.. Anoppi ei tykkää käyttämään lapasia tai sormikkaita mitkä peittävät sormenpäät, joten hänelle kudoin tämmöiset avomallit.


Lanka tosin oli huono valinta, koska oli niin paksua, että hansikkaat jäivät hieman reilun kokoisiksi. Ja koska inhoan purkamista, teen mieluummin perään uudet toisesta langasta! ;)


Lankana käytin siis Bravoa, joka on 100% akryylilanka (anopin iho kutiaa villalangoista, joten siksi näin), mutta ensi kerralla aion kokeilla Nalle- lankaa, jospa se toimisi tähän ohjeeseen paremmin..


Jos ei omat näpit olisi niin kovin viluiset, tekisin itsellenikin samanlaiset, niin kauniit ovat kädessä vaikka ovatkin hieman suurehkot!

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Poroilua!



Innostuin tässä joulutohinoissani suunnittelemaan tuleviin sukkiin porokuvioita. Muutaman..

Ja voi kökkö, nyt vasta huomasin, että oikeanpuolimmaiselta porolta puuttuu alin sarven osa kokonaan.. 









Tästä ajattelin aloittaa miehen kummipojalle sukan tynkää tekemään, katsotaan miltä tämä näyttää sukan varressa.. :)