tiistai 25. marraskuuta 2014

Joulufiilistelyä ja jouluisen oksan tuunaus









Joulu, tuo sana joka meillä kaikilla jo varmaan kolkuttelee enemmän tai vähemmän ovella lähestyy. Kotia somistetaan jo einiinvarovaisellaotteella joulukuntoon ja taustalla saattaa kuulla joululaulujen soivan. Pimeitä iltoja piristää kuppi lämmintä glögiä ja kylkiäisenä vasta leivotut joulupiparit kruunaavat nautinnon. Kynttilöitä poltellaan niin ettei niitä meinaa ehtiä samaa tahtia kaupasta kantamaan kotio. Ulkona pimeällä kulkijoita ilahduttaa terassin kaiteille ja talon reunuksille ripustetut jouluvalot.
Näitä tunnelmia jo ainakin meiltä löytyy ja vaikka jouluksi suuntaammekin perheen voimin rapakon taakse lämpöön on tätä joulun taikaa luotava jo reilusti etukäteen talteen ja varastoon ♥ Harmikseni en vain ehtinyt napsia noihin kaikkiin tunnelmiin sopivia kuvia..
Kuitenkin tuolla pihalla isompaa neitoa pulkassa vedellessä mukaani sisälle asti seurasi nuo pari maassa lojunutta oksaa, jotka sitten pääsivätkin kaikessa rosoisuudessaan osaksi meidän tämän vuotista joulukoristusta. 

Mari

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Voittajan sukat





Vihdoista viimein sain täällä blogissani synttäriarvontaan osallistuneen voittajan sukat valmiiksi. Paljon on nyt käsitöitä kesken ja joululahjojakin täytyisi tuota pikaa alkaa neulomaan. 
Yhdessä asiassa olen sentään ollut tänä vuonna ajoissa, joulukortit nimittäin ovat jo osoitteiden kirjoittelua vaille valmiit. Tosin sehän ei silti vielä takaa sitä, että ne sen aikaisemmin tai ilman kiirettä postiin ehtisi, ovat nimittäin odottaneet niitä osotteita jo pari viikkoa :) Inhoan puoliksi tehtyjä asioita, otankin siis asiakseni hoitaa nuo osoitteenpaholaiset tänään alta pois!

Tunnelmallista marraskuuta!

Mari

maanantai 3. marraskuuta 2014

Ihka omat käyntikortit, parit lapaset ja kurkistus tulevaan jouluun...








Muutamat tähtilapaset on taas neulottu ja uusiakin on tulossa taas puikoilta. Kiitos anopin, kaikki tähän asti neulotut lapaset vietiin käsistä tämän liikkeellä.. Voi kun vuorokaudessa olisi enemmän neulomistunteja ♥ 

Viime viikolla postiluukusta tipahti kiva yllätys, nimittäin MOO:lta tilaamani käyntikortit. Yllättävän usein törmään tuttujen ja puolituttujen kuin myös ventovieraiden kohdalla siihen, että minulta kysytään "mikä se sinun blogisi osoite nyt olikaan" jne.. Näitä tilanteita varten päätin tilata omat käyntikortit osittain myös "hupimielessä" ja jos joku blogini perään vielä sattuu kyselemään on minulla nyt antaa tietoni tyylikkäästi ;) 

Syksyn lehdet on vihdoista viimein haravoitu lumen tieltä pois, tulppaanit istutettu kukkapenkkeihin kevättä odottamaan, muutamia kausivaloja ripusteltu kotiin hiljalleen joulun tunnelmaa tuomaan, kynttilöitä sytytellään iltaisin ja sohvannurkassa sukkapuikot kilisee vauhdilla ennen joulua valmiiksi saatavia käsitöitä valmistaen..

Mari