lauantai 17. lokakuuta 2015

Parit ylipolvensukat







Syksy ja pian saapuva talvi pitävät huolen siitä, että blogiini alkaa enenevissä määrin päivittyä neuletöitä läpi kevään ja kesän kestäneen virkkausbuumin rinnalle. 

Muutama postaus takaperin esittelemieni mustien ylipolvensukkien suosio yllätti itsenikin ja eipä kauaakaan kun puikoille hypähti toiset samanlaiset! Kaveriksi mustille sukille syntyi yhdessä niiden tilaajan kanssa ajatus neuloa toiset sukat harmaa-valkoisina niin, että valkoinen olisikin pääväri. Ajatuksena se tuntui toimivalta, mutta samalla kun aloin sukkia neulomaan jännitti kokoajan, että mitäs jos värit ei toimikaan näin päin ja joudun purku hommiin.. No enpä tietenkään joutunut ja näinkin päin neulottuina sukista tuli ihan todella ihanat! 




maanantai 5. lokakuuta 2015

Rusettipipot ja yksi pari sukkia








Havahduin viime viikolla tyttöjen hoitokasseja pakatessa, että isommalta tytöltä
 puuttuu sopivan kokoiset villasukat. Pienemmällä sukkia on ihan riittävästi Eevin jäljiltä, 
mutta isommille oli akuutti tarve. Sukat tein omalla ohjeellani, tosin hieman muokaten tuota vauvan kirjoneulesukkaa isommaksi, kun ei nyt ollut tarvetta polvimittaisille sukille..

Eilen päättelin parit valmiiksi ja mikä onni, sillä tänä aamuna 
hoitolaisia olikin vastassa -4,5 asteen pakkanen!

Viimeistelyä vaille valmiina minulla on ollut myös molemmille tytöille nämä rusettipipot
 jotka eilen myös saivat ruseteilla viimeisen silauksen :)

Ja vaikka kuinka kuvittelin, että eilinen ilta aurinko olisi ollut hyvä valonlähde kuvilleni, 
niin tänään koneelle ladatessani jouduin toteamaan, 
että ehkä se päivänvalo olisi kuitenkin se paras... ;)

torstai 1. lokakuuta 2015

Mustavalkoista






Musta on värinä sellainen, jota tulee jostain syystä neulottua jopa harmillisen vähän. 
Ehkä siksi, että musta ei ole suosikki värejäni ja varsinkin käsitöissä, missä joutuu laskemaan paljon tuottaa se välillä haasteita kun silmukoiden hahmottaminen on hankalampaa. 

Joku rohkea tilasi minulta kuitenkin ylipolven sukat musta-valkoisina ja niin vaan minäkin päädyin kaivamaan mustia lankoja kaappini kätköistä. 
Ja vaikka musta ei olekaan minun all time favourite,
 niin onhan tämä mustan ja valkoisen liitto aika toimiva paketti!