torstai 25. joulukuuta 2014

Raitasukat pukinkonttiin






Pukinkonttiin miehen New York cityyn muuttaneelle siskolle sukat, samalla teemalla tietysti kuin aiemmatkin hänelle tekemäni käsityöt (klik)

Nämä ovat myös ensimmäiset sukat joihin uskaltauduin lisäämään nimikointinauhan joita tilasin loppu syksystä lisää. Kaikkiin käsitöihin nuo silitettävät ei  käy pysyvyyden kannalta joten tilasin nämä käsin kiinnitettävät mm. sukkia ja lapasia ajatellen. Hieman meinaa olla harmaita hiuksia aiheuttavaa puuhaa tuo käsin ompeleminen, mutta on se onneksi sen arvoista. Voi myös olla, että teen tämänkin jotenkin väärin tai vähintäänkin vaikeasti kun sen ehkä voisi kiinnittää jotenkin helpomminkin, mutta se olkoon minun murheeni kunnes toisen tyylin keksin ;) 

Nyt tätä lukiessanne onkin jo joulu ja meidän perhe availee paketteja Miamin auringon alla, siellä myös tämä paketti avautuu. Kiitos ajastusmahdollisuuden kirjoittelen tätä jo nyt ennen reissuun lähtöä :)

Ihanaa joulun aikaa rakkaat lukijat ja sivuillani vierailijat, nauttikaa rakkaistanne ja olkaahan onnellisia ja tietysti pitäkää toisistanne huolta♥

Mari

maanantai 15. joulukuuta 2014

Joulu Miamissa





Huomenna meidän perhe pienintä lukuunottamatta starttaa jouluksi Floridan auringon alle Miamiin. Ollakin, että tiikeriemoa jännittää pienen lapsen kanssa matkustaminen niin varmasti reissusta tulee antoisa ja viimeistään näitä kuvia katsellessa ei harmita yhtään jättää tätä harmaudesta kärsivää kotimaata hetkeksi taakseen. Kahden viikon aurinkokylpy tulee niin tarpeeseen!

Ja vaikka laukkuun pakataankin useita keriä lankaa en silti usko, että tulen tänne blogin puolelle erikseen postauksia reissun aikana kirjoittelemaan. Instagramin puolella sen sijaan tulen varmasti päivittämään kuvia ahkeraan, varsinkin jos näkymät ovat yhtään sitä mitä tuossa yllä annetaan ymmärtää ;)

Siispä iloista joulun odotusta ja sitäkin ihanampaa joulua kaikille jo näin etukäteen! ♥

Mari

*kuvat lainattu googlesta*

perjantai 12. joulukuuta 2014

Jouluiset sydäntortut






Eilen sain extemporee idean leipoa torttuja ja joulupipareita lasten uinuessa päiväunia. Taikinoiden sulaessa valkkailin tämän päivän teemaan sopivia muotteja ja silmiini osui tämä ihastuttava sydänmuotti. Eikä mennyt kauaa kun huomasin painelevani muoteilla sydämiä torttutaikinasta ( lue: voitaikinasta). Yhdestä levystä sai juuri ja juuri kaksi sydäntä ja loput ylijäämät kaulin aina uudelleen levyiksi niin, että lopulta sydämiä tuli yhteensä 17kpl, kun normi torttuja olisi tullut 10kpl.
Sydämet pellille, voitelu ja luumuhillot pursotinpussiin ja pursotetaan vielä hieman pienempi "luumusydän" tortun keskelle --> uuniin.

Tässä kohtaa minua hieman jännitti, että tuliko toppen vai floppen, mutta lucky me, sydämet olivat super söpöjä vielä paistamisen jälkeenkin! ♥ Ripaus tomusokeria ylle ja täydellinen  kahvi-/glögihetki on taattu!

Itselläni on ollut aina pieni kompleksi perinteisten joulutorttujen kanssa, kun sitä hilloa on yleensä vain se yksi iso kökkö keskellä eikä sitä osu joka suulliselle. Vihdoin oivalsin ratkaisun tähän pulmaan ja vastaisuudessa aionkin leipoa meillä tortut sydämen muotoon! :)

Mari

torstai 11. joulukuuta 2014

Ylipolvensukat & instagram





Valkoisesta ja harmaasta langasta syntyi muutaman illan kudontatuokion saattelemana ylipolven mittaiset villasukat. Kuvioon katsoin mallia dropsin sivuilta vaikkakin jätin siitä jotain myös pois, muuten sukat on neulottu oman pään tuotoksena, fiiliksen mukaan siis :)

Kerrankin olen tyytyväinen tuohon kirjoneuleosioon, ei ryppyillyt eikä kiukutellut ja jopa nautin sen tekemisestä. Jes, hyvä minä! 

Mari

ps. kehitykseni somessa ei ottanut jäädäkseen ainoastaan facebookiin vaan hyppäsin oitis myös instagramin pauloihin. Oikeastaan juuri tätä olen jo monesti kaivannutkin, että voi ottaa kuvia kännykällä niistä pienistä hetkistä, ilman että täytyy aina tulla tekemään erillistä postausta kaikesta :) Nyt siis touhujani voi kurkistella myös sieltä kautta ja minuthan löytää sieltä nimeltä lifewithmari .

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Vihdoin Facebookissa!


Sanotaanko näin, että pieni askel yhteiskunnalle, mutta sitäkin suurempi minulle. Blogini on siis ottanut askeleen lähemmäs tätä päivää ja löytyy nyt myös facebookista! 

Hieman tämä vaatii taas totuttelua ja uuden opettelua, mutta hyvään vauhtiin on päästy. Onneksi netistä löytyy nykyisin ohjeet kaikkeen ja pöllömmätkin selviytyvät näistä hommista ;)

Mari




torstai 4. joulukuuta 2014

Pukin konttiin





Pukin konttiin pieniä käsiä lämmittämään neuloin suvun lapsukaisille tähtilapaset, isommalle neidille sipaus hopeaa kimallelankaa tähden ympärille ja tyttömäisyys on taattu! Sanottakoon, että tänä vuonna taatusti kaikkien lasten paketeista löytyy näitä tähtilapasia :) Muutamat parit vielä tekemättä ja sitten tämän vuoden joululahjat alkavatkin olemaan mallillaan!

Pakko täälläkin jo myöntää, että mä olen ehkä maailman surkein lahjojen paketoija, en saa edes kirjapaketista siistiä. Vaikka käsillä tekijä olenkin henkeen ja vereen niin tämä on harvoja asioita mitä inhoan ja olenkin onnistunut viime aikoina ulkoistamaan paketoinnit miehelleni, joka tarkoilla insinöörin käsillä saa lahjat kuin lahjat kuosiin. Kuvan paketit olen kuitenkin paketoinut minä, mutta onneksenne ette näe noiden toiselle puolelle ;) 

Mari



maanantai 1. joulukuuta 2014

Ripustettavat sydämet & Maker´s Market








Ensimmäinen adventti hurahti eilen ja vihdoin ollaan joulukuun puolella, siispä ihanaa joulukuun ensimmäistä päivää kaikille! Varmasti viimeistään tänään niillä mattimyöhäisilläkin alkaa joulunodotus, itsehän olen koristellut kotia vähitellen jouluisiin tunnelmiin jo marraskuusta lähtien... :) 

Ja kuten ehkä sivupalkista olette jo saattaneet huomata niin täälläkin on päästy mukaan yhdeksi Maker`s Marketin myyjäksi ja näin ollen niitä toisinaan yli oman tarpeen syntyneitä käsitöitä löytyy jatkossa myös sieltä myynnistä. 

Mikä Makers`s Market?

"Maker`s Market on uudenlainen kauppapaikka käsitöiden ja kierrätyksen ystäville, jossa myydään itse tehtyä ja käytettyä tavaraa kirppishengessä. Maker`s Market toimii ilmoitusalustana ja maksu sekä toimitus tapahtuvat myyjän ja ostajan välillä. Tuotekategoriat ovat sisustus, lasten tuotteet sekä vaatteet ja asusteet. Myyjinä on taitavia käsillä tekijöitä, kierrätyksen kannattajia ja osaavia visualisteja, jotka valitaan palveluun käsin. 
Maker`s Markettiin tulee jatkuvasti uusia myyjiä, tuotteet vaihtavat omistajaa ja uusia tuotteita lisätään koko ajan. Jos haluat pysyä kärryillä uusista tuulista ja seurata uusia tuotteita teet sen parhaiten tilaamalla Maker´s Marketin uutiskirjeen, seuraamalla meitä Facebookissa ja lukemalla syventäviä juttuja aiheen parissa Maker´s blogista.
Ajatus Maker´s Marketista syntyi kun kaipasimme itsellemme paikkaa verkossa, jossa myydä muutamia uniikkeja itse tehtyjä asioita sekä joitain tarpeettomaksi jääneitä tavaroita. Olemassa oleviin palveluihin kivat tavarat hukkuvat paljouden sekaan - halusimme luoda nettikirppiksen/myyjäispaikan, jossa kaikki pöydät ovat niitä hyviä pöytiä. Tervetuloa mukaan ja toivottavasti teet ihania löytöjä Maker´s Marketista <3" - teksti lainattu Maker´s Marketin sivuilta.

Ja tästä siis aasinsiltana näihin kuvissakin esiintyviin virkattuihin sydämiin, joita täällä olen viime päivät puuhastellut. Nämäkin siis löytyvät tuolta edellä mainitulta sivustolta myynnistä! Itse koristin näillä viime vuonna joulupaketteja ja ne olivatkin siihen tarkoitukseen supersöpöjä, mutta yhtälailla niitä voisi ripustella esimerkiksi joulukuuseen osaksi koristelua ;) 

Nyt puikoille vihdoista viimein omia joululahjoja, ettei vaan pääsisi kiirus niiden kanssa yllättämään....

Mari

tiistai 25. marraskuuta 2014

Joulufiilistelyä ja jouluisen oksan tuunaus









Joulu, tuo sana joka meillä kaikilla jo varmaan kolkuttelee enemmän tai vähemmän ovella lähestyy. Kotia somistetaan jo einiinvarovaisellaotteella joulukuntoon ja taustalla saattaa kuulla joululaulujen soivan. Pimeitä iltoja piristää kuppi lämmintä glögiä ja kylkiäisenä vasta leivotut joulupiparit kruunaavat nautinnon. Kynttilöitä poltellaan niin ettei niitä meinaa ehtiä samaa tahtia kaupasta kantamaan kotio. Ulkona pimeällä kulkijoita ilahduttaa terassin kaiteille ja talon reunuksille ripustetut jouluvalot.
Näitä tunnelmia jo ainakin meiltä löytyy ja vaikka jouluksi suuntaammekin perheen voimin rapakon taakse lämpöön on tätä joulun taikaa luotava jo reilusti etukäteen talteen ja varastoon ♥ Harmikseni en vain ehtinyt napsia noihin kaikkiin tunnelmiin sopivia kuvia..
Kuitenkin tuolla pihalla isompaa neitoa pulkassa vedellessä mukaani sisälle asti seurasi nuo pari maassa lojunutta oksaa, jotka sitten pääsivätkin kaikessa rosoisuudessaan osaksi meidän tämän vuotista joulukoristusta. 

Mari

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Voittajan sukat





Vihdoista viimein sain täällä blogissani synttäriarvontaan osallistuneen voittajan sukat valmiiksi. Paljon on nyt käsitöitä kesken ja joululahjojakin täytyisi tuota pikaa alkaa neulomaan. 
Yhdessä asiassa olen sentään ollut tänä vuonna ajoissa, joulukortit nimittäin ovat jo osoitteiden kirjoittelua vaille valmiit. Tosin sehän ei silti vielä takaa sitä, että ne sen aikaisemmin tai ilman kiirettä postiin ehtisi, ovat nimittäin odottaneet niitä osotteita jo pari viikkoa :) Inhoan puoliksi tehtyjä asioita, otankin siis asiakseni hoitaa nuo osoitteenpaholaiset tänään alta pois!

Tunnelmallista marraskuuta!

Mari

maanantai 3. marraskuuta 2014

Ihka omat käyntikortit, parit lapaset ja kurkistus tulevaan jouluun...








Muutamat tähtilapaset on taas neulottu ja uusiakin on tulossa taas puikoilta. Kiitos anopin, kaikki tähän asti neulotut lapaset vietiin käsistä tämän liikkeellä.. Voi kun vuorokaudessa olisi enemmän neulomistunteja ♥ 

Viime viikolla postiluukusta tipahti kiva yllätys, nimittäin MOO:lta tilaamani käyntikortit. Yllättävän usein törmään tuttujen ja puolituttujen kuin myös ventovieraiden kohdalla siihen, että minulta kysytään "mikä se sinun blogisi osoite nyt olikaan" jne.. Näitä tilanteita varten päätin tilata omat käyntikortit osittain myös "hupimielessä" ja jos joku blogini perään vielä sattuu kyselemään on minulla nyt antaa tietoni tyylikkäästi ;) 

Syksyn lehdet on vihdoista viimein haravoitu lumen tieltä pois, tulppaanit istutettu kukkapenkkeihin kevättä odottamaan, muutamia kausivaloja ripusteltu kotiin hiljalleen joulun tunnelmaa tuomaan, kynttilöitä sytytellään iltaisin ja sohvannurkassa sukkapuikot kilisee vauhdilla ennen joulua valmiiksi saatavia käsitöitä valmistaen..

Mari