lauantai 16. maaliskuuta 2013

Ns.arkeen paluuta ja totuttelua

Nyt on tullut laiskoteltua oikein urakalla, käsitöistä nimittäin. Viikko sitten mieheni palasi 5 viikon työmatkalta ja nyt onkin jo viikko ehtinyt hurahtaa sen kummemmin tekemättä oikein mitään. Käsitöitä ainakaan. Kaikki jäi kesken kuin seinään eikä inspistä meinannut löytyä puikkoihin tarttumiseen moneen päivään. Ilmeisesti kaikki keskittyminen meni taas "normi" arkeen keskittymiseen ja miehen läsnäoloon totutteluun :) Kummasti sitä aina kehittyy omia päivärutiineja kun on yksin ja heti ne muuttuu kun taloon tulee toinen asukki, vaikka tämä kävisi päivät töissäkin. No nyt on kuitenkin totuteltu taas saman katon alla asumiseen ja puikotkin suhahtivat eilen vauhtiin. Vasta toisen sain eilen valmiiksi ja toisen aloitan tänään, mutta mitä niin sitäpäs en kerrokaan, vielä! Neon oranssista langasta on kuitenkin jotain syntymässä... 

Ainiin, sainhan minä tuossa ne rumat sukatkin kudottua. En voi kyllä missään rakkaudessa sanoa, että ne olisivat hienot, mutta eipä niistä sellaiset pitänytkään tulla. Hieman kyllä jopa hävettää lähettää noita kenellekään, mutta toivon saavani vaihdossa vähintään yhtä rumat takaisin! Alin kuva antaa hieman osviittaa sukassa vilahtelevista väreistä . . .

Ja tosiaan, sainpahan aikaiseksi istuttaa rairuohoakin, ohranjyvistä tosin. En tiedä olisiko nuo pitänyt peittää multaan toisin kuin pienemmät siemenkaverinsa, mutta tuossa ne nyt tillittää, iittalan tuikuissa. Jospa ne sieltä lähtisivät kasvamaan.





2 kommenttia:

  1. Hei, mahtava idea tuo noissa Kivi-tuikuissa ohran kasvattaminen! Pitääpä muistaa ensi vuotta varten ellen sitten tässä nyt intoudu.. Tuollahan nuo möllöttävät käyttämättöminä koko tuikkukipot, kun ei enää tule kynttilöitäkään poltettua, joutaisivat käyttöön..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mullakin nuo tuikut nökötti tuolla olkkarin pöydällä ilman kynttilöitä jo jonkin aikaa ja sitten sain ahaa-elämyksen kylvää niihin tuota ruohoa.. Nehän on söpöjä pikku tupsuja sitten kun niihin kasvavat :)

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi!