sunnuntai 25. elokuuta 2013

Onnea Eevi ♥






























Ihanaakin ihanempi päivä takana päin, rakkaan Eevin 1-vuotisjuhlat vietetty! Kiitos kaikille rakkaille jotka tulitte pienokaistamme juhlimaan!

Päivänsankari todella osasi ottaa shown haltuun alusta asti, viikko sitten opeteltu kävelytaitokin tuli näytettyä kerta heitolla koko suvulle ja ystäväpiirille. Kynttilän puhalluksen jälkeen neiti taputti innoissaan onnistumistaan ja siitäkös hän riemastui kun ympärillä olleet 35 vierasta alkoivat myös tämän innoittamina taputtamaan! 

Leipomuksetkin onnistui kerrankin ilman suurempia kommervenkkejä, itse täytekakun koristelussa nyt tuli taas muutama lipsahdus niinkuin minulle aina sokerimassan kanssa käy, mutta sitähän ei lasketa eihän :) Kerrankin kävi myös niin onnellisesti, että lähes kaikki ruoka meni, vain maistijaiset jäi meille täksi illaksi naposteltaviksi. Yllättävän paljon tuota syömistä kuitenkin hupenee reilun 30 vieraankin suihin vaikka aluksi tuntui, että ruokia on liikaa, etenkin suolaisia vaikka ne juuri ensimmäisenä teki loppuaan.
Eipä ollut valittamista kelienkään puolesta, olisikohan ollut tämän kesän viimeinen "hellepäivä" peräti! Juuri kuin tilauksesta, sillä olimme kattaneet ison osan istumapaikoista ja pöydistä pihalle. Ihana päivä, kertakaikkiaan 

Nyt on väsynyt sankari hiipinyt jo unten maille ja koti siivottu, äiti ja isi voi huokaista ja käpertyä peiton alle katselemaan telkkua ja lataamaan akkuja uuteen alkavaan viikkoon! Itsellänihän alkaisi huomenna taas paluu koulunpenkille ihanan kesäloman jälkeen...

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille! 

10 kommenttia:

  1. Todella kaunista ja ihanan näköiset juhlat!
    Onnea paljon suloiselle 1-vuotiaalle pikku prinsessalle!
    Minun siskon tytär on muuten teidän Eevin kaima :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Mira ja hauska kuulla, että samaa ikäluokkaa olevia Eevejä löytyy muitakin, meillä kun kaikki kummastelivat tuota nimivalintaa (on kuulemma niin vanha nimi...) ja omaan korvaan se kuulostaa taas niin juuri tältä hetkeltä :)

      Poista
  2. Oi kuinka kauniit juhlat teidän Eevi-tytöllä! Onnea hänelle ja vanhemmille myös tietysti! Kauniit koristelut ja kaikki! Itsekkin suunnittelin Pikku-E:n 2-vuotisjuhlille vaikka mitä, mutta jalkamurtuman takia suunnitelmat saivat väistyä. Näistä kuvista sain monta kivaa ideaa ensi vuoden synttäreille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Koristelut oli kyllä ihanat omastakin mielestä (siitä syystä niitä ei raaski ottaa vielä aikoihin edes pois:D) ja ennen kaikkea helpot tehdä! Sinäkin kun olet innokas virkkailija, niin nuo viirinauhat saivat myös paljon kehuja meillä ja nekin on nopeasti tehty! ;)

      Poista
  3. Ihan mielettömän ihanat juhlat teillä ollut :) Ja nuo pompomit onnistui sinulla hyvin, upeilta näyttää!!! Ihastuin ruusukahvikuppeihin ja pieni prinsessakin niin suloisen näköinen :) Meilläkin oli juhlat vkonloppuna, blogistani löytyy kuvia ;) ja sää tosiaan oli mitä parhain :) Mukavaa alkavaa viikkoa teidän perheelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos nina! Pompomit onnistui kyllä hyvin, eikä edes miehen kahta pompomia erota minun tekeleistä, oikeastaan ne on sitä hienommat, mitä "huonommin" ne tuntui tehdessä onnistuvan :))

      Ruusukahvikupitkin sai juhlissa paljon kehuja ja yllättyivätpähän vieraat kun sanoin hankkineeni ne kirpputoreilta juhlia varten.. :) Edullista, mutta kaunista sekin=)

      Poista
  4. Onpas ihanan näköiset juhlat teillä ollut! Niin suloinen sankari ja herkullisen näköisiä herkkuja! Mä oon kans suunnitellut tekeväni noita pompomeja muutaman viikon päästä pidettäviin 1-vuotis synttäreihin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitos Iina!

      Herkut olivat kyllä yhtä herkullisia kuin mitä olivat näköisiäkin, vinkkinä voin paljastaa mistä osan suolaisten ohjeet katsoin jos omiin juhliin on vielä ruuat suunnittelematta; http://www.hellapoliisi.fi/juhlatarjoiluja/muut-juhlatarjoilut/3107-syntymapaivatarjoilut-11-reseptia ;)

      Ja pompomit on kyllä ihana piristys juhliin kuin juhliin, eikä niiden tekeminen ole kallista ja hauskaakin se on =)

      tsemppiä juhlien suunnitteluun! :)

      Poista
    2. Kiitos linkkivinkistä. Olipas herkullisen näköisiän ohjeita! Ehkäpä joku niistä pääsee kokeiluun. :)

      Poista
  5. Kiitos teille kultapalleroille hienoista juhlista. Vieraanakin oli mainio olla. Pikku-E. oli elementissään ja tuntui ihan nauttivan huomiosta. S&S

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi!