perjantai 25. lokakuuta 2013

Aikuisten Lise-Lotet




Minulta on kerran ainakin pyydetty ohjetta aikuisten versioon Lise-Loten sukista. Olisi ollut jotenkin tylsää kirjoittaa pelkkä ohje tekemättä sitä ensin itse, joten eilen sainkin omani valmiiksi. Nyt on sitten helpompi tämä ohjekkin tänne kirjoitella, toivottavasti siitä halukkaat saavat selvän ;)

Aikuisten Lise-Lotet 7 Veljestä-langasta:

1. Luo 44 silmukkaa sukkapuikoille nro 3,5, 11silmukkaa/puikko. Neulo näillä silmukoilla 5 kerrosta 1oikein, 1nurin.

2. Neulo yksi kerros pelkkää oikeaa ja lisää samalla joka puikon ensimmäisen ja toisen silmukan väliin yksi silmukka =12s/puikko.

3. Aloita pitsineule, *3o 1n*, toista *-* seuraavat 3 kerrosta. 4 kerros: *langankierto, nosta 1s neulomatta ja neulo kaksi seuraavaa silmukkaa oikein yhteen ja vedä neulomatta jätetty silmukka tämän yli, langankierto ja 1nurin, toista tätä kerros loppuun.

4. Neulo yllä mainittua pitsineuletta niin monta mallikertaa kuin haluat, itse tein 7 krt.

5. Viimeisen pitsikerroksen jälkeen neulo yksi kerros kokonaan oikeaa ja kavenna samalla jokaisen puikon alussa 1s, eli neulo kaksi oikein yhteen =11s/puikko.

6. Neulo 10 kerrosta 2oikein 2nurin.

7. Aloita sitten kantalappu. Neulo seuraavat 22silmukkaa yhdelle puikolle seuraavasti (työn oikea puoli) 1.krs*nosta 1silmukka neulomatta, lanka jää nurjalle puolelle, neulo 1s oikein*, toista *-* rivi loppuun. Käännä työ. 2.krs (työn nurja puoli) nosta 1s neulomatta (lanka jää työn nurjalle puolelle), neulo muut silmukat nurin. Käännä työ. Toista 1.-2. krs:ia yhteensä 12 kertaa (=24kerrosta).

8. Jatka samaa vahvennettua neuletta kuin kantalapussa ja aloita kantapohjan kavennukset. (työn oikea puoli) jatka 1neulomatta 1 oikein kunnes puikolla on 7silmukkaa, neulo seuraavat 2silmukkaa oikein yhteen. Käännä työ. Nosta 1silmukka neulomatta (lanka jää nurjalle puolelle) ja neulo nurjaa kunnes työssä on 7s ja neulo taas 2silmukkaa nurin yhteen. Käännä työ. Neulo oikeaa puolta taas kunnes jäljellä on 6silmukkaa, neulo seuraavat 2 oikein yhteen ja käännä työ. Nosta 1 silmukka neulomatta ja neulo nurjaa kunnes jäljellä on 6silmukkaa, neulo seuraavat 2 nurin yhteen. Jatka näin kunnes reunoilla olleet silmukat kavennusten jälkeen ovat loppuneet, keskelle puikolle jää 10s.

9. Nosta kantalapun molemmista sivuista yhteensä 13 silmukkaa puikoille. Neulo nyt edelliselle puikolle kantalapun puikoille jääneistä 10 silmukasta 5silmukkaa ja loput siirretään seuraavalle puikolle. Neulo nyt nämä 5 silmukkaa oikein ja neulo myös nostamasi 13silmukkaa takakautta kiertäen oikein. (ohjevideo kierron tekemiseen löytyy täältä) Neulo seuraavat kaksi puikkoa (jalan päällä olevat silmukat) aina oikein. Neulo seuraavat 13 silmukkaa kiertäen oikein ja lopuksi normaalisti 5silmukkaa.

10. Jatka nyt kaikilla puikoilla aina oikeaa ja kavenna kantalapun oikeassa reunassa (ikäänkuin sukka jalassa katsottuna oikea) 2viimeistä silmukkaa oikein yhteen ja seuraavan sivun puikon alussa ylivetokavennus (nosta 1s neulomatta, 1 oikein ja neulomatta jätetty silmukka vedetään neulotun yli) kunnes molemmilla puikoilla on 11 silmukkaa. Nyt jatka aina oikein neulomista kunnes pikkuvarvas peittyy ja aloita kärkikavennukset.

11. Tee kärkikavennus aina jalan reunoissa, ensimmäisen puikon alussa ylivetokavennus, seuraavan puikon viimeiset 2 silmukkaa neulotaan oikein yhteen, ja taas ylivetokavennus seuraavan puikon alussa jne. kunnes kaikilla puikoilla on jäljellä 2s. Vedä lopuksi lanka kaikkien näiden silmukoiden läpi yhteen ja päättele sukat.

Mari

Alkuperäisen ohjeen vauvojen Lise-Loten sukkiin löydät täältä :)

16 kommenttia:

  1. Todella kauniit sukat! :) Ohjekin kuulostaa simppeliltä, voisinkin laittaa itse puikoille seuraavaksi nämä ihanuudet :)

    VastaaPoista
  2. Minä myös ajattelin kokeilla näitä lähiaikoina, ensin yhdet sukat miniän ystävälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on kyllä niin hauskat sukat, että voi tehdä vaikka muiden töiden lomassa jos oikein polttelee ;)

      Poista
  3. Itse olen myös miettinyt kokeilla tehdä aikuisen kokoiset ja nyt sitte ei tarvi kokeilla vaan on ohjekkin valmiina, kiitos siitä! =)
    Hyvinkin selkeä ohjeistus on, eli ihan varmasti onnistuu... kun joskus ennätän ne kokeilemaan. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että ohje vaikuttaa helpolta, koska sitähän se onkin! Ei muuta kun neulomaan vain! ;)

      Poista
    2. Nyt ennätin kokeilla ja vallan loistavasti ohje toimii, ei vain vaikuta vaan on helppo. =) Jos haluat omat sukkani löytyy täältä: http://hipsulaisen-helmeilyt.blogspot.fi/2013/11/tinnituksen-pelossa-oli-pakko.html

      Poista
  4. oooooih, ihanat sukat ja iso kiitos ohjeesta :) Nämä pääseekin elämäni ensimmäisten pitsisukkien kokeiluun, kunhan saan toiset neulomukset työn alta pois :) Mitenköhän nämä onnistuisi pitkävartisina? :) Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ole hyvä vain ja suosittelen kyllä kokeilemaan, näistä on hyvä aloittaa pitsisukkien parissa, malli kun on helppo :) Ja ihan varmasti toimii pitkävartisina myöskin, olin itsekin vähällä tehdä näistä sellaiset, mutta päätin sitten ensimmäisen parin tehdä kuitenkin ihan perinteiseen tyyliin. Oikein mukavaa viikkoa sinullekin! :)

      Poista
  5. Kiitos selkeästä ohjeesta! Jopa tälläinen amatööri sai ohjeesi avulla sukat aikaiseksi :)

    VastaaPoista
  6. Tein sukat ohjeellasi, ihanat tuli! Kärkikavennuksen tein eri lailla tosin.

    VastaaPoista
  7. Nämät on kyllä kauniit. Juuri laittoin blogiin juttua omista aikuisten lise-lotte sukista! :)

    VastaaPoista
  8. Iloitsen ensimmäisestä eläkeläiskesästä ja etsin malleja pitsisukkiin. Nämä Lise-Lotet ovat aivan ihanat ja langaksi valitsin Novita Nallen Auringonkukka. Kiitos mallista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että malli on valikoitunut puikoille! Ihanaa ensimmäistä kesää sinulle eläkepäivien parissa ja sitäkin ihanempia neulomishetkiä sinulle! :)

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi!