lauantai 2. marraskuuta 2013

Sukat ja melkein unohtunut marraskuun alku!










Converse-sukat osa 3 on nyt valmiina ja vielä olisi muutama jäljellä. Hieman jo kutkuttaisi alkaa omiakin joululahjoja tekemään, mutta yritänpä nyt kuitenkin suoriutua ensin näistä tilatuista versioista.. :)

Minulle tuli eilen jostain syystä ihan puskien takaa, että nyt on jo marraskuu! Tai toki olin sen tiennyt, mutta se merkitys oli unohtunut kokonaan, nimittäin joulujuttujen häsääminen on meinannut unohtua! Onneksi tajusin tämän asian eilen kaupoilla ollessani ja sainkin kuin sainkin kotiutettua pari ihanaa jouluisen tunnelman tuojaa kotiimme. Mm tuo valkoinen poro kynttiläteline oli ihana löytö Plantagenista, samoin nuo kukat jotka koristavat pöydän päässä niin ja taisipa tuo liinakin sieltä lähteä matkaan! ;) Olinpa sitten ahkera ja paistoin illan jälkiruuaksi vielä ensimmäiset joulutortutkin vaikka tiedän, että monet teistä ovat niitä paistelleet jo jopa kuukauden ajan, mutta meillä tämä jouluhöösäys alkaa varsinaisesti vasta nytten kun päästiin tänne marraskuun puolelle .. :)

Pimeät illat ja kynttilät, ihania ihmisiä ympärillä ja hyvää ruokaa   Näistä nauttien toivottelen teille ihanaiset mukavaa viikonloppua ja pyhäinmiestenpäivää! ♥

15 kommenttia:

  1. ihanan väriset tennarit! Mutta oikein iso ihanuus noiden pullojen muodot! IHANAT :)

    VastaaPoista
  2. Nuo Happy Joe pullot ovat kyllä ihan parhaita....ja tarkoitan myös tuon pullon muotoa;) Mutta muutoinkin ihanan tunnelmallisia kuvia. Oikein hyvää lauantai-iltaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo pullot kyllä vain huusivat kaupan hyllyllä ostamistaan, niin suloisia olivat, vaikken itse juomasta niin välitäkään ;)

      Poista
  3. Ihanat tennarit ja kaunista jouluista tunnelmaa! :) Itsekkin suunnittelin meneväni viimeistään maanantaina kaivelemaan joulutavaroita varastoon ja tuomaan jo vähän joulun tunnelmaa kotiin :) Kynttilöitä en vieläkään uskalla Pikku-E:n takia poltella, ehkä sitten joskus kun tuo poika vähän rauhoittuu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle! Kynttilöiden kanssa joutuukin olemaan varuillaan, meillä onneksi niin korkeita tasoja, ettei pieni neiti niihin vielä yllä, mutta silti olen huomannut sytytteleväni niitä monesti vasta neidin käytyä yöunille :)

      Poista
  4. Ihana tunnelma noissa kaikissa kuvissa. Minä löysin pakastimen perukoilta piparitaikinan, joka Pyhäinpäivän kunniaksi leivottiin lasten kanssa ja lapset sai koristella. Kylläpä piparit maistuukin extraihanilta näin ennen varsinaista sesonkia.
    - Susanna maalta -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna maalta, kynttilät ovat kyllä näinä pimeinä aikoina ainainen tunnelman luoja! <3 Ja oi, itsekin olen jo himoinnut pipareita tovin, mutta en ole saanut aikaiseksi leipoa.. Aina ne joulun ensimmäiset herkut jopa marraskuussa maistuu niiiin hyvälle! :P

      Poista
  5. Löysin juuri ensi kertaa blogiisi ja voi, mitä ihanuuksia täällä onkaan! :) Itsekin tykkään kovasti kutoa ja virkata, joten täältä sain monen monta ideaa. Kudoin myös juuri itselleni tuon tyttärellesi kutoman tuubihuivin Kardemumman talo -blogin ohjeella ja täytyy varmaan tehdä se omallekin tytölle (ehkä ensi talveksi, kun on nyt vielä vauva), kun näytti sinunkin tytön kaulassa niin suloiselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit paikalle ja löysit jotain mistä pidät, tervetuloa! :) Oi, minulla taas muhii mielessä tehdä itsellenikin tuollainen tuubihuivi, oli niin mukavaa neulottavaa ja kauniskin tuo malli on. Ensi talveksi sitten, neulotaan molemmat ;)

      Poista
  6. Moi. Blogissani on sinulle haaste. Jos ennätät niin käy nappaamassa:)

    VastaaPoista
  7. Hei, miten olet toteuttanut nuo valkoiset kärjet? Kun niissä on kiva muoto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kavennan aina 1puikon alussa ylivetokavennuksella ja 2puikon lopussa 2oikein yhteen, taas 3puikon alussa ylivetokavennus ja 4puikon lopussa 2oikein yhteen. Selvensiköhän tämä yhtään? :)

      Poista
  8. Toki sain selvää, kiitos vastauksesta! Näyttää vaan vähän eri muotoiselta kuin joissakin muissa conversesukissa, kivemman näköinen. Riippuu varmaan siitä, miten lähellä kärkeä vaihtaa valkoiseen. Ihanat sukat! Minä aloittelijakin aion tehdä tuollaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, näistä on hyvä aloittaa, ovat nimittäin hyvin yksinkertaiset kutoa kun vauhtiin pääsee. Ja itse olen tosiaan aloittanut kavennukset heti tuolla valkoisella langalla, jolloin kärki jää melko pieneksi, mutta mielestäni kuitenkin riittäväksi :) Tsemppiä neulomiseeen, onnistut varmasti! :)

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi!