keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Converse sukat isommalle ja pienemmälle












Eilen lähti postin mukana vielä viime viikolla tilatut sukat kohti Helsinkiä, sieltä ilmeisesti jatkaen vielä matkaansa ulkomaille saakka. Nyt tuli siis korkattua vauvankin versiot näistä sukista. Näin jälkeenpäin nettiä selailtuani kaikki vauvalle tehdyt tennarisukat oli virkattuja, itsepä en sitä nähnyt taas tohinoissani edes vaihtoehtona. Sen verran hyppäsin kuitenkin virkkaamisen puolelle, että tein nauhat noihin pieniin sukkiin ketjusilmukoilla, sillä sopivan mittaista nauhaa ei niihin kaupoista missä ennätin käydä löytynyt.

Kaikki sukat mitä minulta on nyt näitä converseja tilattu ovat sattuneet toiveiden puolesta olemaan aina eri värisiä. Siksi näiden tekeminen ei vielä olekaan käynyt kyllästyttämään kun uusilla väreillä sukista tulee jotenkin aina ihan eri näköiset ja oloiset.

Eilen saatiin rakkaan mieheni kanssa joulukortitkin parin illan uurastuksen jälkeen valmiiksi, enää olisivat osoitteita ja postitusta vaille valmiit. Huh, ehdittiinpäs tänäkin vuonna määräaikaan mennessä, nippa nappa! :)

Eiliset toivotukset ihanan kirpsakoista pakkaspäivistä voidaankin tänään jo unohtaa, sillä meillä ainakin ikkunasta kurkistaa melko ankea loska-sumu-näkymä.
 Ihanaista keskiviikkoa siitä huolimatta sinulle! ♥



7 kommenttia:

  1. Kiva idea tuo nauhojen virkkaaminen, voisi hyvin soveltaa myös isomman koon sukkiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta turiset, itsekin mietin tuota vaihtoehtoa ja saattaakin olla etten enää uusia nauhoja käykään ostamassa, niihinkin aina se muutama euro uppoaa per/pari... :)

      Poista
  2. Onpa hienoja tennareita! :D Ja ihania nuo muutkin kuvat, niin tunnelmallisia. <3
    Esitänpä myös erään (ehkä) erikoisen kysymyksen. Mikä kamera sinulla on? :D Olen nimittäin ostamassa uutta kameraa ja en tiedä mikä olisi hyvä, ja nämä kuvat on ainakin laadukkaan näköisiä ja tarkkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih kiitos! Itse sitä tuppaa olemaan aina niin kriittinen omia kuvia kohtaan, että aina joutuu hetken puntaroimaan niiden julkaisemista, johtuu osittain varmaan myös kokemattomasta kuvaajasta, miksi epäilen kuvieni onnistumista alituiseen! :D

      Sain juuri kesällä syntymäpäivälahjaksi Olympuksen minijärkkärin, täältä löysin ainakin samanlaisen kuin minulla http://www.verkkokauppa.com/fi/product/5585/dcnsj/Olympus-PEN-Lite-E-PL3-jarjestelmakamera-valkoinen-14-42-mm, itse kuvaan harvoin tuolla kameran mukana tulleella linssillä, vaan sain myös lahjaksi muotokuvalinssin jossa on kiinteä 45mm ja f1,8 objektiivi.Mutta hyvään alkuun pääsee tietysti myös tuolla kameran mukana tulevalla kittilinssillä! Kamera on ollut huippu hyvä ja ennen kaikkea äärimmäisen kätevä, kun ei ole suuri vaan menee melkein pokkarista, mutta sisältää kuitenkin järjestelmäkameran ominaisuudet. Suosittelen lämpimästi! :)

      Poista
  3. Itsekin mitä olen pieniä tennareita tehnyt, niin jokaiseen virkannut narut - minusta sopii paremmin :)
    Ihania kuvia olet ikuistanut :) Pitääkin minunkin vähän tutkia tuota sinun kameraa, oma alkaa olemaan omiin "vaatimuksiin" vähän onneton jo. :D

    VastaaPoista
  4. Ihania <3 teetkö aikuisille yhdet converset ja piiiitkät sukat, värillä ei väliä ja kahdelle pikkukimulille converset. koot ois aikuinen 39 ja lapsi 25. Ihania...voi kun itsekkin osaisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)) Voin tehdä, tällä hetkellä vain on parit sukat jonossa.. Laitteletko Heidi minulle sähköpostia tarkemmin niihin liittyen osoitteeseen mary.takkinen@hotmail.com! :)

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi!