perjantai 24. tammikuuta 2014

J.Lindeberg pipo





Mieheni tarvitsi pipon viime vuonna hukkuneen Lindebergin tilalle. Ja koska olen ennenkin kopioinut Linderbergin merkkiä mieheni lapasiin ajattelin, että miksen voisi tehdä samalla ajatuksella myös pipoa. Pitkästä aikaa pipon neulominen oli oikein mukavaa ja erityisen terapeuttista, sillä tuo lanka mistä sen neuloin, Drops Merino Extra Fine, on aivan ihanan tuntuista lankaa!

Olin ajatellut kuvata tämän pipon ulkona kauniissa auringonpaisteessa mieheni päässä, mutta yllättäen hän olikin sitä mieltä että hänen naamansa tulisi siinä tapauksessa sensuroida kuvasta pois joten katsoin helpommaksi kuvata sen pientä assistenttiani apuana käyttäen. Hyvin hän apulaisena toimikin, äiti vaan oli hieman liian hidas kameransa kanssa. Ilmeisen hyvin tuon pipon läpi näkee vaikka se olisikin silmillä, sillä yhtään seiniin ei törmäilty vaikka se silmillä taloa ympäri kierrettiinkin! :)

Niin ja tuon Lindebergin kuvion kirjoneuloin pipoon jälkeenpäin silmukoita jäljentämällä ja luoja että se oli ärsyttävää puuhaa, se ei ole minun juttuni ei sitten laisinkaan :D Samoin tuo tupsun tekeminen... Ei kiitos tupsuja enää minun tekemiini pipoihin..

Nyt siirryn lukuisten muiden keskeneräisten käsitöideni kimppuun joita on tässä viikkojen kuluessa kertynyt aika paljon! Pienen talviflunssan ja yli -20 asteen pakkasen turvin taidetaan pikkutytön kanssa jäädä tänään suosiolla viettämään talvipäivää sisätiloihin takan lämpöön ♥

6 kommenttia:

  1. Ihana assistenttisi on kasvanut! Kauniita kuvia :) Ja pipokin on hieno, tietenkin :) Ihana iso tupsu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)) Juu neiti on kyllä kasvanut kovasti viime aikoina, erityisesti on ollut mukava huomata, että ymmärryksen tasokin on kasvanut siinä samalla huimasti :) Iso tupsu oli miehen toive, ja sellaisenhan hän myös sai sitten ;)

      Poista
  2. HIeno pipo

    haastetta pukkaa
    http://villavariksenmarja.blogspot.fi/2014/01/haastemiehelle-tai-naiselle-vastaus.html

    VastaaPoista
  3. Tyylikäs pipo ja aivan huippu malli, asenne kohdallaan :)

    VastaaPoista
  4. Kiva blogi :) eksyin vissii ekaa kertaa ja taidan tulla toistekin! :)

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi!