torstai 31. tammikuuta 2013

Kirjokukkasukat

Minä se en nyt vaan tunnu saavan tarpeekseni näistä sukista. Jonkin sortin kutsumukseksi tätä voisi kait sanoa, tai sitten voin syyttää äitiäni, joka on minun nähden kutonut lähes aina pelkästään sukkia. Se taisikin olla 6-vuotiaana barbille kudotun liivin jälkeen heti seuraava taito, minkä hän minulle opetti. Liivejä en tosin ole sen koomin valmistanut, mutta näitä sukkia.. Lapasillekin olisi käyttöä, mutta jokin näissä sukissa vaan viehättää. Aina. Ja siksipä kudoin taas sukat. Tällä kertaa kuitenkin kirjoneuletta, pitkästä aikaa. Oli kyllä mukavaa ja kahdella värillä vielä, niin ei tarvinnut edes menettää hermoja lankojen selvittelyyn. Ja lankoina toimivat tälläkin kertaa tutut 7-Veljestä puhdas valkoinen sekä RAITA (väri 887).

Näin jälkeenpäin ajateltuna värit olisivat kyllä voineet olla juuri päinvastaisetkin, mutta tällä kertaa näin, ensi kertaa toisinpäin! Ohje on muunneltu Drops Designin- sivuilta löytyneestä sukasta, oikeastaan varastin sieltä vain nuo kuviot. 

P.s.

Voihan kiekurat että olen innoissani, sekä Lankatalo Tapion kaupasta ja Novitalta tilaamani langat ovat saapuneet matkahuoltoon! Tänään kipaisen hakemassa paketit kotiin. Osalle langoista olenkin jo keksinyt käyttöä, osa jää odottelemaan inspiraation syntyä lankakokoelmiini. 
Vitsit, lankoja ei kyllä voi olla koskaan liikaa!







3 kommenttia:

Kaunis kiitos kommentistasi!