keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Hyvän mielen hyväntekeväisyyshaaste; rusettipipot








Täällä taas, pitkästä aikaa! 
Juhlapyhät on nyt vietetty ja toivotankin näin ensi alkuun ihanaa alkanutta vuotta kaikille teille ihanille lukijoilleni ja sivuillani muuten vieraileville!

Kaikkia lomakuvia en ole vielä saanut ladattua koneelle, sillä puhelimen usb-johto ei jostain syystä yhdistä puhelintani koneeseen, siispä uuden johdon hankintaa odotellessa... Pientä reissupostausta varmasti kuitenkin luvassa jahka kuvat saan koneelle :) 

Vuoden 2015 ensimmäiseksi valmistuneeksi käsityöksi syntyivät nämä kaksi rusettipipoa. Piipahdus Helsingin Lankamaailmassa inspiroi minuakin liittymään mukaan Prinsessajuttu- blogin Miran sekä Lankamaailman Hyvän mielen hyväntekeväisyyshaasteeseen jossa tarkoituksena on neuloa pipo Taysin eli Tampereen yliopistollisen Keskussairaalan lastentautien osaston lapsille.
Omani neuloin haasteessa suositellusta Hjertegarn Extrafine Merino 120- langasta  joka onkin ihanan pehmeä lanka tähän tarkoitukseen, ei varmasti kutita saajansa päätä ja plussana lankaa on myös erittäin miellyttävä neuloa. Kolmesta kerästä syntyi helposti kaksi pipoa. Yksivärisen pipon tein haasteessa annetun ohjeen mukaan kun raidallisessa vähensin hieman silmukoita ja päälaen kavennukset tein tiuhemmin. Tässä siis pipot niin isommalle kuin pienemmällekin prinsessalle :) 
Sanottakoon vielä, että aikaa pipon neulomiseen ei mene juuri nimeksikään, joten vielä ehdit sinäkin tarttua haasteeseen mukaan ja ilahduttaa tuotoksillasi pieniä potilaita

Mari

14 kommenttia:

  1. Kauniita pipoja!
    Kaunis kiitos haasteeseen tarttumisesta, pikku potilaan taatusti ilahtuvat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mira!

      Eihän tähän voinut olla tarttumatta, kiitos kun muistutit asiasta! ;)

      Poista
  2. Ihania pipoja! Minäkin neuloin pipoja syksyllä hyväntekeväisyyteen, mutta minun neulomani pipot menivät vauvoille. Mukavaa kun voi hyödyntää taitojaan hyvän asian puolesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna!

      Antamisen ilo on ehdottomasti paras ilo, varsinkin jos omilla tuotoksillaan voi ilahduttaa niin vastasyntyneitä vauvoja kuin myös sairaita lapsia. Yleensä tämmöiset otetaan lämmöllä vastaan :)

      Poista
  3. Kauniita pipoja :) täytyy tutustua tuohon haasteeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, tutustu ihmeessä se on hyvin yksinkertaista! Ja hyvin ehtii vielä mukaankin! :)

      Poista
  4. Samoilla aaltopituuksilla mennään postauksien suhteen tänään, ihanat noi tekemäsi pipot, ja tervetuloa takaisin... lomakuvia odotellessa :)

    VastaaPoista
  5. Ihana ajatus tuossa takana ja suloistakin suloisempia molemmat:)

    VastaaPoista
  6. Tosi ihanat. Tuo rusetti on kuin piste iin päälle.

    VastaaPoista
  7. Ompa söpöt. En ole käynyt Lankamaailmassa aikoihin, joten tuo sydämellinen haaste on minulta mennyt ihan ohi. Miran blogissa sen näin, mutta unohdin ;-( Hyväntekeväisyys on parasta. Itselläni menossa selvittely miten koirastamme voisi tulla ns koirakaveri vanhainkoteihin. Ihanaa tammikuuta sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta! :)

      Vielä ehdit sinäkin osallistua, joten ei muuta kuin pipo puikoille! ;)

      Ja kuulostaapa ihanalta, toivottavasti löydätte tien koirakaveriksi, se on varmasti äärimmäisen palkitsevaa! :)

      Poista
  8. Ihania pipoja Mari! Vitsi ku osais itekin neuloa. Täytyy varmaan opetella, ku kateushan tässä iskee ku katselee kaikkia näitä sun tekemiä. :)
    -Lotta

    VastaaPoista
  9. Hei
    Kuinka tuo rusetti tehdään? Siis pötköäkö vaan ja ommellaan päät kiinni? Montako silmukkaa?

    Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin niin, neulot suorakaitaleen niin pitkäksi ja leveäksi kuin haluat, ompelet päät kiinni ja neulot vielä toisen ohuemman pätkän jolla teet rusetin keskiosan :)

      En yhtään muista monta silmukkaa minulla tässä oli, mutta esim 12-14 voisi olla sopiva :)

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi!