Reissumiehen leski

Jo neljän vuoden kokemuksella olisi voinut luulla, että totun tähän (itse ainakin kuvittelin, että tähän voisi tottua). Siihen, että rakkaani tulee ja menee. Yhdeltä reissulta tultuaan tiedossa on jo toinen, työmatka nimittäin.

Ja vaikka kuinka voisi kuvitella, että etäisyys silloin tällöin tekee parisuhteelle hyvää (tosin toki se tekeekin, mutta jos sellaiseen ei ole tarvetta se tuntuu pahalta) ja vaikka kuinka yritän ajatella tämänkin asian hyviä puolia, olen silti aina lähdön hetkellä murheen murtama. 

Tänään se lähtö taas tuli ja tuntuu kuin ilmasta olisi loppunut happi. Varsinkin sillä hetkellä kun meidän reipas, melkein kaksivuotias vilkutti isilleen ovella niin tavattoman iloisella äänellä "heii heiiiii" ja oven mentyä kiinni sanoi minulle "isi meni töihin, niii, isi meni töihin!" ja jatkoi iloisena leikkejään. Niin, oikeassahan tuo oli, isi meni töihin...

Illalla kun molemmat pienokaiset menivät nukkumaan päätin tehdä jotain radikaalia ja jotain mikä ei ole lainkaan tapaistani. Avasin tuon jääkaapissamme jo tovin lojuneen yksinäisen somersbyn ja kaadoin sen viinilasiin, sytytin kynttilät ja istahdin pöydän ääreen. Kilistin itse itselleni, sillä tiedän että tästäkin taas selvitään, vaikka minusta tulikin taas kahdeksi kuukaudeksi leski, reissumiehen leski. Se on sellainen henkinen somersby ja taitaa sellaiseksi jäädäkin, sillä tuo raukka on ehtinyt väljähtyä huoneen lämmössä jo useamman tunnin..

Joudun lainaamaan "Mustat lesket" -sarjaa ja toteamaan, että poskelleni valui juuri taatusti timantinmuotoinen kyynel. Olkoonkin, että se on puhtaasti rakkauden ja ikävöinnin kyynel ♥

Mari