torstai 18. huhtikuuta 2013

Vihdoinkin kauan metsästämäni myssy!

Olen jo pitkän aikaa, ja siis nimenomaan harvinaisen pitkään joutunut metsästämään meidän neidille kesäksi sopivaa myssyn ohjetta. Ajatus oli jo omassa päässä siitä, minkälainen hatun tulisi olla ja sekös tätä valintaa vaikeutti entisestään. Ja koska olen äärimmäisen huono virkkaamaan mitään omasta päästä, oli tyydyttävä odottelemaan sen oikean ohjeen löytymistä. Tässä muutama päivä sitten siihen törmäsin, tosin ohjetta en löytänyt ihan tuosta vaan. Kyseessä oli siis Novitan kesälehdessä 2011 olleesta mallista, mutta koska minulla ei tuota lehteä ollut eikä Novitan sivuiltakaan tuon ohjetta enää löytynyt, piti se ihan Novitan tekijöiltä kysäistä sähköpostitse. Sieltä se onneksi pian tuli ja samoin tein alkoi virkkuukoukku laulaa. Siis tämä on juuri se mitä meidän neiti kesäksi tarvitsee ja istuu päähänkin kuin nakutettu! Tästä versiosta tulee tosin kuitenkin lahja ystäväni alle viikon vanhalle prinsessalle, jonka äiti toivottavasti tykästyy tähän myssyyn yhtä paljon kuin minä ja Eevi tykästyttiin. On tässä lahjapakettiin tossutkin aluillaan (niidenkin ohjetta piti ensin metsästää tovi ja kokeillakin paria ennen kuin onnisti), mutta niistä sitten enempi jahka valmistuvat!

p.s. pienen lapsen kuvaaminen on sangen haasteellista, joten tässä näitä "kelvollisimpia" kuvia usean kymmenen vielä heilahtaneemman joukosta valikoituna ;)










2 kommenttia:

  1. Parin mutkan kautta päädyin tänne blogiisi, kun näin tutun myssymallin. Täällä vaikuttaisi olevan muutenkin kaikkea kivaa, joten jään tutustumaan paremmin. Suloinen myssy ja suloinen tytär. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi miten kiva! Kiitos paljon, myssy on kyllä tavattoman ihana ja niin on neitikin ;)

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi!