keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Arvonta 31.7-31.8!




Tämän käsityöblogin kirjoittelua on tullut harrasteltua viime vuoden lokakuusta alkaen, eli piahkoin jo vuoden verran. Viime viikolla blogini katselumäärä ylitti huiman 10 000 (toisille pieni luku, toisille suuri, minulle suuri) ja samoihin aikoihin ylittyi myös 100:nnes kirjoitukseni tänne. Ihanaa on ollut myös huomata, miten moni on innostunut blogiani lukemaan ja seuraamaan! Blogin pitäminen on tuonut tähän "hurjaan" käsityöharrastukseeni niin paljon lisää sisältöä ja innoitusta, että toisinaan meinaan hukkua siihen, mutta hyvä niin. Blogggaaminen näiltä tiimoilta siis jatkuu edelleen ja kiitos siitä teille kaikille muille käsityöihmisille, joilta olen innoitusta käsitöihini saanut ja lukijoille, jotka olette myös tsempanneet jatkamaan ihan vaan jo pelkästään seuraamalla blogiani! :)

Näinpä kaiken tämän kunniaksi laitan nyt arvonnan pystyyn, missä palkintona on 100g vyyhti Vuorelman Vetoa ja KnitPron 3,0mm sukkapuikot tai  kaksi kerää Blend bamboo-lankaa sekä KnitPron 3,0mm virkkuukoukku. Koska olen itse hulluna pinkkiin, on lankojenkin värit valikoituneet näiksi. Tässä siis jotain kaikille riippumatta siitä pidätkö enemmän virkkaamisesta vai neulomisesta.


Arvonnan ohjeet ovat seuraavanlaiset:

-Yhden arvan saat kommentoimalla ja olemalla lukija tai liittymällä lukijaksi.
-Kaksi arpaa saat kommentoimalla +olemalla lukija ja linkittämällä arvonnan omaan blogiisi.
-Kerro kommentissasi valitsetko mieluummin virkkuusetin vai neulesetin voittaessasi ja samalla monella arvalla olet mukana arvonnassa.
-Linkitykseen voi käyttää ylintä kuvaa tästä postauksesta (tekstillä varustettu)


Arvonta alkaa siis tänään ja päättyy kuukauden päästä 31.8 lauantaina klo 20.00

Oikein paljon onnea arvontaan osallistujille! :)

ps. Taidankin suorittaa kaksi arvontaa, joissa arvotaan erikseen nuo paketit sen mukaan kumpaan olet osallistunut, näin saan molemmat palkinnot jakoon =)

Lomapäivä Vanhassa Porvoossa




































Eilen tehtiin oman perheen, siskojeni sekä äitini kanssa päivän retki Vanhaan Porvooseen. Tästäkin voisi sanoa tulleen jo traditio meille, sillä meillä on siellä tärkeä päämäärä; nimittäin Brunbergin karkkitehdas, joka sijaitsee ihan keskustan lähettyvillä. Siellä erityiseksi herkuksi meille on muodostunut Vadelmatryffeli mikä on ehkä parasta suklaata mitä olen koskaan syönyt! Suosittelen<3 Tämä tietysti sattuu olemaan myös se ainokainen herkku, mitä ei vielä esim. Prismoissa myydä, vaikka siellä muita Brungergin karkkeja jo onkin valikoimissa. Toisaalta hyvä niin, sillä itselle nämä on sellaista herkkua mikä ei kauaa kaapeissa/kaupanhyllyillä säily..;)

Tällä kertaa ei ajettu tehtaalta suoraan kotiin vaan käytiin myös kiertelemässä kaupunkia ja nauttimassa kauniista maisemista vanhan ajan hengessä. Voi taivas, mitä ihania pikku putiikkeja tuo vanha kaupunki onkaan täynnä! <3 Ihania romanttisia sisustusliikkeitä aivan vieritysten! Siskon kanssa taidettiin kiertää niistä jokainen ja löytyihän sieltä mitä ihanimpia pikku juttuja, kuten nuo kuvissa näkyvät taulut teksteillä, vessaan söpö wc-paperipussukka ja pikkuneidille uusi mekko synttäreitä silmällä pitäen. :)

Ajomatkan käytin tietysti taas hyväkseni ja neuloin Novitan bambu-langasta 3,5mm puikoilla tiskirätin pidennetyllä helmineuleella. Reunoille virkkasin piparkakkureunuksen.

Huhhuh, mikä kuvapläjäys tästä postauksesta tulikaan, koittakaahan kestää! :)

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Miesten villasukat





Käytiin kuluneella viikolla Ikeassa. Sinne on matkaa meiltä noin 100km ja ajomatkalle mukaan nappasin puikot ja lankaa sen kummempia suunnittelematta. Ja niin matkan varrella syntyi miesten tuiki tavalliset villasukat. Ja sopivasti värit olivat oman miekkosen mieleen, joten saipa hän niistä itselleen uudet villurit. 

Ja olipahan niin pitkä värikartta tässä langassa, etten tohtinut edes yrittää aloitusta samasta kohdasta ensimmäisen kanssa, hirmuisesti olisi mennyt lankaa "hukkaan".

ps. ihanan simppelit kuvat, nuo miehet kun on noissa poseerausasennoissaan niin ihastuttavan yksinkertaisen vähän monipuolisia ;)

Malli: Oma perussukka 48s
Lanka: Novita Seitsemän Veljestä; Polkka yht.100g
Puikot: nro 3,5 ruusupuiset
Koko: 42-43

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Nikita-sukat








Nämä sukat ovat valmistuneet rehellisesti sanottuna ihan ohimennen ja huomaamatta erään erittäin koukuttavan tv-sarjan (Nikita, btw ihan mielettömän hyvä sarja jos tykkää "toiminnasta" ja jännityksestä, romantiikkaa unohtamatta!)katselun aikana. Iltaisin on tullut katsottua viime viikkojen aikana aina ennen nukkumaan menoa muutama jakso kyseistä sarjaa ja samalla sukkapuikot ovat suihkineet menemään. Malli on erittäin helppo ja sitä on helppo kutoa vaikka katsoisikin televisiota samalla. Ohjeen nappasin DROPSIlta, unohtamatta muokata ohjetta itselleni sopivammaksi. Tuntuu, että systemaattisesti joudun aina vähentämään noita ohjeiden silmukkamääriä ja näin ollen tässäkin on tehty aloitus 70 silmukalla ohjeen 90 sijaan.. 

Näistä tuli kyllä taas yhdet uudet lempparisukat ensi vuoden myyjäisiin Berliiniin 

Lanka: Novita Nalle taika yht.118g
Puikot: nro 3
Koko: 38/39

P.s. Ihan mieletöntä, olen odotellut tässä viime päivät 10 000 kävijän rajan rikkoitumista sivuillani ja tänään se tapahtui! Sen kunniaksi aion kyllä laittaa piahkoin jonkin sortin arvonnan pystyyn! Olettepas ihan mahtavia kaikki! 

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Kirppislöytöjä












Minulle kirpputorit ovat aina olleet sellainen tuntematon maailma, voisin jopa tunnustaa, että pelkään niitä. Kerran viime kesänä etsin kaupungilla sälekaihdin liikettä jonka oli määrä sijaita liiketiloissa, missä selvästi oli kirpputori (myöhemmin selvisi kuitenkin, että kyseinen liike oli mennyt konkurssiin ja tilalle oli tullut  tämä kirpputori). Epäröiden astelin kuitenkin sisään ja kävin tiskiltä kysymässä, olisivatko he tienneet minne ne olisi muuttaneet tms. Kuitenkin heti sisään astuttuani minulle iski pakokauhu; pakko päästä ulos. Se haju ja ne tavarat, toisten ihmisten vaatteet yms saivat yhdessä aikaan saman reaktion kuin hammaslääkärillä käynti. Silloin päätin, etten koskaan enää (ja tämäkin oli ensimmäinen kerta) menisi kirpputoreille, ne eivät vain ole minua varten.

Olen kuitenkin aina kummastellut ja hämmäställyt ystäviäni, jotka ilmeisen ahkerasti kirpputoreilla käyvät ja kaiken huipuksi löytävät sieltä ihan kelpo tavaraa kuten lastenvaatteita, leluja jne. Silti kynnys lähteä niitä koluamaan on ollut äärimmäisen suuri.

Tässä taannoin sain kuitenkin idean, että haluan kerätä vanhoja ruusu- tai muuten kukka-aiheisia kahvikuppeja. Tarkoituksena olisi tehdä niistä semmoinen juhla-astiasto. Ja näyttää siltä, että meidän pikkuisen 1-vuotisjuhlat tullaan sellaisista kestitsemään. Eilen sadepäivän kunniaksi päätimme mieheni kanssa rohkaistua ja lähteä kiertelemään kirpputoreja juuri näitä kuppeja silmällä pitäen. Ensin googletettiin Lahden alueen kirpputorit ja lähdettiin suunnistamaan. En voi sanoa, että olisin vieläkään nauttinut siitä tunkkaisesta hajusta ja ilmasta mikä kirpputoreilla vallitsee, mutta saalista saatiin kuitenkin!

Löysimme kolmelta kirpputorilta yhteensä 39kpl kahvikuppeja aluslautasineen, kermakon ja sokeriastian ja kaiken huipuksi kaikille tuli hintaa vain 21€! Nyt kun astiat on tiskattu ja laitettu siististi kaappiin juhlia odottamaan, voin olla sangen tyytyväinen itseeni. Ylitin kirppiskammoni ja tein vielä löytöjäkin! Jei!

Ei sillä, nyt on kirpputorikiintiöni täytetty taas ainakin pariksi vuodeksi eteenpäin... =)

(sinisten kuppien reunat näyttää kummasti kellastuneilta kuvissa, mutta luonnossa ne ovat kyllä ihan puhtaan näköiset!?)

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Tupaantuliaislahja mökkiläisille






Olemme saaneet tänne meidän pikkiriikkisen hiekkatien päässä sijaitsevaan kesämökkiin uusia asukkaita (tosin he taisivat ostaa mökin jo viime kesänä, ellei jopa sitä edellisenä...?) ja vasta tuossa kesän alussa törmäsin heidän kanssaan juttusille pihalla touhutessani. Muutoin ollaan aina vaan moikkailtu autosta puolin ja toisin. He pyysivät meitä käymään ja kuukausiahan siitäkin pyynnöstä on jo vierähtänyt. No nyt kun kutsu muistui hiljattain taas mieleeni, ajattelin että jotain pientä viemistä olisi mukava vierailun yhteydessä mökkiläisille viedä. Mitäpäs muutakaan kuin jotain itse tehtyä..

Kaivoin esiin virkkuukoukun ja vaaleanpunaista lankaa (rohkea värivalinta kenties, mutta tavatessani kyseisen mökin emännän, oli hänellä päällään räikeän pinkki pusero, joten siitä tämä valinta) ja virkkasin 6 ihanaista lasinalusta/kattausalusta/mitä ikinä niillä keksiikään tehdä. Lahjaan liitän kylkiäisiksi nuo jo aiemmin esittelemäni pannunaluset, toivottavasti mökkiläiset pitävät saamisistaan! :)

Ohjeen lasinalusiin katsoin ihanaakin ihanemmasta Prinsessajuttu-blogista.