torstai 28. maaliskuuta 2013

Rairai ja kynnet

Turhaan huolestuin, hyvinhän nuo ohrat lähtivät kasvamaan sitten kun niin päättivät. Olisihan sinne joukkoon voinut niitä pikkuisiakin rairuohonsiemeniä heitellä, mutta kun ei niitä ollut enkä niitä jälkeenpäin ole enää muistanut ostaa. Hyvä ruohikko näistäkin tuli, siinä on ihan riittävästi hoidettavaa meidän perheeseen!

Pitkään mielessä on taas muhinut ajatus geelikynsistä ja tänään sitten otettiin ne siskon kanssa projektiksi. Hetki siinä taas meni, mutta kyllä niistä taas oikein kivat tulikin. Kuvat ei jotenkin anna niille nyt oikeutta, ovat paljon nätimmät kuin kuvissa. Tällä kertaa maltoin pitää kohtuuden myös kynsien pituudessa, jotta pystyisin vielä näillä kutomaankin. Vielä en ole kokeillut miten nämä puikkojen kanssa toimivat, mutta luotto on kova ;)  

Ihanaa kun aurinko jaksaa aina vaan päivä toisensa jälkeenkin paistaa! Vihdoin näyttäisi siltä, että nuo ikikinokset alkavat taipua auringon lämmittävän paisteen alla.. Tervetuloa kevät, on sinua jo odotettukin! 

Oikein mukavaa pääsiäisen aikaa kaikille!







keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Kuviolliset palmikkosukat

Sieltä ne sukat tulla tupsahti toinen toisensa perästä. Kudoin molempia siis samaan aikaan, mutta ei se ihan niin siivillä mennyt kuin kuvittelin. Puolessa välissä olin jo vähällä luovuttaa ja kutoa molemmat sukat erikseen, mutta jatkoin silti sitkeästi loppuun asti.Tämä tyyli ei selvästikään sopinut minulle, etenkin tuon kuvioinnin kohdalla meinasi iskeä epätoivo kun oli toisen saanut valmiiksi, ei meinannut millään huvittaa tehdä toista heti perään.. Lopputulokseen tämä kokeilu ei kuitenkaan vaikuttanut. Valmistumistahtikin oli melko sama, kuin jos olisin ne erikseen kutonut. Yleensä toinen sukka toisena ja toinen toisena, nyt vain valmistui ensin varret ja sitten jalkaterän osat. Taidanpa siis tyytyä jatkamaan kutomista perinteiseen malliin, jo itselle totutulla tutulla tavalla :)

Eipäs näytä hassummalta nuo palmikotkaan tuolla joustinneuleen seassa.. Taidanpa nappasta siitä vinkin muihinkin sukkiin!






Lanka: 7-Veljestä yht.154g
Puikot: numero 3,5

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Hyvästi toisen sukan syndrooma!

Nyt päätin repäistä ja kokeilla jotain mitä olen hautonut mielessäni jo piiiemmän aikaa. Nimittäin kutoa kahta sukkaa "yhtaikaa". Ensimmäisen kerran kun kuulin tästä, ajattelin että tuohan on kätevää. Seuraavaksi kun päätin sitä kokeilla, tajusin että silloinhan lankakeriäkin pitäisi olla kahdet. Samasta kerästä otettuna langat menisivät ikävästi solmuun jatkuvasti tai siis kierteelle. Asia jäi siis hautumaan. Ei minulta kyllä pahemmin nuo toiset sukat koskaan ole valmistumatta jääneet, sen verran olen aina itseäni niskasta ottanut kiinni, mitä nyt tuo yksi polvisukka varttuu pariaan, näillä näkymin vielä pitkän aikaa.

En toki päästänyt itseäni tässä asiassa helpolla kun päätin tätä kirjosukkien kanssa kokeilla, jolloin näitä keriä pitää tosiaan olla enempi. Onneksi kuitenkin vain kahdella eri värillä.. 

Ihan mukavalta tämä neulominen on tähän asti maistunut, ja tosiaan, eipä ole nyt suurta riskiä että jäisi toinen sukka ilman paria. Jos jää niin sitten ei valmistu toinenkaan! :) Näistä on kuulkaas tosin tulossa niin söpöt tapaukset, että näiden kesken jäämisestä ei ole pelkoa! Varsissa on myös uusi kokeilu joustinta ja palmikkoa sekaisin... 



maanantai 25. maaliskuuta 2013

Pääsiäisen tuulahdus

Olipa taas männä viikolla vaikea valita uutta projektia virkattujen tossujen jälkeen.. Aloitin ainakin 5 eri työtä ja kaikki päädyin purkamaan syystä tai toisesta. Nämäkin sukat, mitkä nyt tein ehdin tehdä puoleen varteen saakka pitsineuleella, mutta huomasin, ettei kuvio erottunut kivasti näin kirjavanvärisestä langasta. Sitten meni ns. hermo ja kudoin hyvinkin simppelit sukat. Kivat näistä tuli, vaikka en taida koskaan olla kutonut näin ohuesta langasta sukkia. Aluksi tuntui, että näiden neulomiseen menee ikuisuus suurien silmukkamäärien vuoksi, mutta eipä siinä kyllä loppujen lopuksi mennyt paria päivää pidempään jahka vauhtiin taas päästiin. Lanka oli kyllä todella miellyttävää neuloa, tuo Lankamaailmasta heräteostoksena ostamani Regia. Olin aluksi aivan varma, että lanka loppuu 100g kerästä kesken, mutta sitähän jäi vielä siitä ylikin, joten melkoisen riittoisaakin vielä. Nämä sukat ylettyy kuitenkin lähes polviin asti.

Nämä olkoon nyt sitten minun tämän vuoden pääsiäissukat!

p.s meille ei eksynyt kukaan pikkunoita eilen virpomaan, joten kaikki heille varaamani suklaamunat kummittelevat nyt tuolla kaapeissa, pahus - joutuuko tässä nyt itse vielä uhrautumaan ettei pääse suklaa vanhenemaan . . .







Malli: Ihan perussukka omasta päästä
Lanka: Regia 79g
Puikot: numero 2,5

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Pinkit Söpöliinit

Jahka sain oivallettua ohjeen oikein, alkoikin virkkuukoukku saman tien laulaa. Loppujen lopuksi ohje oli erittäin simppeli ja tossut valmistuivat muutamassa tunnissa, toinen eilen, toinen sitten tänään. Koskaan aiemmin en ollut virkkaillut juuri patalappua/tiskirättiä kummempaa, joten tämä oli ihan mukava "haaste" ja vieläpä mukava siinäkin mielessä, että se onnistui ja oli mukava toteuttaa! Näistä tuli oikeasti tosi ihanat! Nämä jos mitkä ovat keväiset, eivät ole edes liian raskaat, mutta silti kivan tuntuiset ja lämpöiset jalkaan. Näitä joutuu kyllä ehdottomasti virkkailemaan useammatkin. Nuo ohjeen valkoisetkin ovat ihanan raikkaat, minulla nyt vaan sattui juuri tätä väriä löytymään varastoista yksi kerä. Tuo Novitan Tennessee osoittautui muutenkin yllättävän mukavaksi langaksi virkkailla, kerässä se tuntuu jotenkin jännältä, mutta lopputulos on paljon parempi kuin kerä antaa itsestään ymmärtää. 

Nyt on taas hyvä syy hipsiä lankaosastoille kun muita vastaavia puuvillalankoja minulta ei juurikaan varastoistani löydy... Hih.





Lanka: Novita Tennessee 81g, koko 40
Koukku: numero 3

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Probleema

Nyt seuraa hurjaakin hurjempi kysymys, mihin en itse keksi ratkaisua vaikka kuinka olen tätä pähkäillyt. Yritän tässä siis virkkailla Novitan sukkalehdestä varrettomia tossuja, mutta mun järkeen ei käy nuo kerrosten toistot ja niistä seuranneet silmukan lisäykset. Ensimmäinen kerros menee oikein, mutta mites nuo seuraavat? Ohjeessa sanotaan, että virkkaa *3ks, 2ks seuraavaan s:aan*, toista *_*=20ks. Mä saan tuosta kyllä 24ks kahden kierroksen jälkeen? Ja tämän vuoksi seuraavatkin kerrokset menee pieleen ja niissäkin tosin sama homma, että mulla ks:oita tulee koko ajan enemmän kuin ohjeessa sanotaan. Ääh miten turhauttavaa kun ei saa ohjeista selkoa, tai itse on vaan niin tumpelo, ettei osaa niitä oikein toteuttaa.

Haluan nämä sukat kuitenkin virkkailla, jos joku keksii mitä kohtaa en tuossa nyt ymmärrä niin vihjaisepa siitä minulle! :))

Suuri kaunis kiitos!!

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Neon Säärystimet

Ensinnäkin hämmästyttävää, miten kamalan vaikeata tuo neon värin kuvaaminen voi olla! Siis enhän minä saanut yhden yhtä kelpo kuvaa näistä tuotoksista tuon langan vuoksi. Kamerassa nuo kuvat näyttivät ihan siedettäviltä, mutta tänne koneelle laittaessa niistä muuttui kamalia silmiin pistäviä neohirmuja! Kuvasin ensin auringonvalossa ja myöhemmin vielä auringon laskettua alas.. Ei vaikutusta, yhtä kamalia kaikki. Näihin on nyt siis tyytyminen.

Aikoihin (tai siis saati koskaan) en ole säärystimiä kutonut, mutta nytpä kudoin. Halusin kutoa juuri tästä Frejan neon oranssista langasta, mutta koska se on akryylia arvelin ettei se tulisi kestämään sukissa niin hyvin, joten siksi päädyin säärystimiin. Varteen valittu kuvio on jälleen yksi lemppareistani ja suosikkina jatkaa edelleen. Kuvio on helppo muistaa ulkoa, on palmikkoa ja pitsiä, molempia sopivassa suhteessa. 

Seuraava rojekti onkin jo taas mielessä ja se on tällä kertaa jotain mihin tarvitaan virkkuukoukkua.. Kahtotaanpa mitä saan aikaiseksi... 






Malli: Oma palmikkoa ja pitsiä
Lanka: Freja akryyli 79g
Puikot: numero 4

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Ns.arkeen paluuta ja totuttelua

Nyt on tullut laiskoteltua oikein urakalla, käsitöistä nimittäin. Viikko sitten mieheni palasi 5 viikon työmatkalta ja nyt onkin jo viikko ehtinyt hurahtaa sen kummemmin tekemättä oikein mitään. Käsitöitä ainakaan. Kaikki jäi kesken kuin seinään eikä inspistä meinannut löytyä puikkoihin tarttumiseen moneen päivään. Ilmeisesti kaikki keskittyminen meni taas "normi" arkeen keskittymiseen ja miehen läsnäoloon totutteluun :) Kummasti sitä aina kehittyy omia päivärutiineja kun on yksin ja heti ne muuttuu kun taloon tulee toinen asukki, vaikka tämä kävisi päivät töissäkin. No nyt on kuitenkin totuteltu taas saman katon alla asumiseen ja puikotkin suhahtivat eilen vauhtiin. Vasta toisen sain eilen valmiiksi ja toisen aloitan tänään, mutta mitä niin sitäpäs en kerrokaan, vielä! Neon oranssista langasta on kuitenkin jotain syntymässä... 

Ainiin, sainhan minä tuossa ne rumat sukatkin kudottua. En voi kyllä missään rakkaudessa sanoa, että ne olisivat hienot, mutta eipä niistä sellaiset pitänytkään tulla. Hieman kyllä jopa hävettää lähettää noita kenellekään, mutta toivon saavani vaihdossa vähintään yhtä rumat takaisin! Alin kuva antaa hieman osviittaa sukassa vilahtelevista väreistä . . .

Ja tosiaan, sainpahan aikaiseksi istuttaa rairuohoakin, ohranjyvistä tosin. En tiedä olisiko nuo pitänyt peittää multaan toisin kuin pienemmät siemenkaverinsa, mutta tuossa ne nyt tillittää, iittalan tuikuissa. Jospa ne sieltä lähtisivät kasvamaan.





sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Siskolle syntymäpäiväkakku

Tänä viikonloppuna oli siskoni vuoro kääntyä tänne 20 paremmalle puolelle ja juhlimmekin perjantaina sopivasti naistenpäivänä tämän 20-vuotissynttäreitä. Mitään kummempaa ei oltu suunniteltu, mutta mielessä oli muhinut jo pitkään, että minä kyllä leivon sille sitten kakun juhlan kunniaksi! Ikinä en ole kermakakkua tehnyt ennen tätä ja vaikka pohjan teinkin hyvissä ajoin jo edellisenä päivänä, tuli loppujen lopuksi kuitenkin kiire sen valmistuksessa ja kakku läntättiin kasaan n.30 minuutissa! Hämmästyin tosin itsekin, miten helppoa tämmöisen perus kakun tekeminen on. Täytteeksi valitsin Kinuskikissan sivuilta kevyemmän marjatäytteen, joka kaikessa keveydessään osoittautui erinomaiseksi. Itse en niin noista makeista ja tuhdeista kermakakun täytteistä välitä ja tämä olikin juuri sopiva dieettivaihtoehto. Kerman värjäsin itse elintarvikevärillä vaaleanpunaiseksi. Tämmöisen voisi tehdä suhauttaa ihan vaan joskus vaikka viikonlopunkin kunniaksi, niin helppoa ja maukasta se oli!

Hyvin pikaisen ja vauhdikkaan kuvaussession vuoksi taustalle jäikin nähtävästi sähkövatkainkin koristukseksi, muista romppeista puhumattakaan, mutta näin tällä kertaa. . .








torstai 7. maaliskuuta 2013

Raidalliset pitsisukat

On täällä taas neulottu, vaikka päivät ne vaan vierikin näitä tehdessä. Liekö syynä yhtäkkiä ohuempi lanka vai mikä tämän hitaamman puoleisen valmistumisen aiheutti. Joka tapauksessa tässä ne nyt ovat, mitä viime päivät täällä on tikutettu menemään. Pitsiä taasen, tällä kertaa hyvin yksinkertaista sellaista, mutta kaunista silti. Lankoina toimi Viking Vilma ja puikkoina numero 3.

Lopputuloksesta tuli taas aika romanttinen, hih. Näin kevättä kohden on mukava kutoa jotain kevyttä. Nämä ovat ohuet mutta silti lämpimät. Kauniit ja herkät. Täydellisesti kevääseen sopivat! 

Seuraavaksi ajattelinkin ryhtyä kutomaan jotain paaaljon rumempaa kuin tähän asti. Olenhan nimittäin mennyt osallistumaan hassuun rumasukka-vaihtoon. Suunnitelma on vielä vähän auki, minkälaiset omistani tulee, mutta hieman olen jo värejä niihin silmäillyt, ja niiden perusteella jo voisin sanoa, ettei lopputulos tule olemaan mikään silmiä hivelevä . . .




perjantai 1. maaliskuuta 2013

Perus tumput

Löytyihän sitä langanjatketta kun sinne äidin lankavarastoja pääsin penkomaan. On se kyllä kätevää kun näin lähekkäinkin asutaan, helppo mennä toisen lanka-apajille katsastamaan mitä kaikkea löytyy. Saatoin ehkä nappasta sieltä muutaman muunkin lankakerän mukaani tuon punaisen lisäksi, mutta ne oli kyllä joskus vuonna nakki ja muusi ostettu, koska en ollut niitä koskaan ennen nähnyt eikä sellaisia lankoja enää myydäkään. Heh, kiitos vaan äiti, et niistä olisi mitään kuitenkaan kutonut, olivathan osaksi ainakin puuvillalankaa :) 

Tässä nyt tuli valmiiksi kuitenkin nämä synttärisankarin lapaset. Piru vie kun mun pitäisi se Red Wingsin logo tuohon jostain keksiä. Olen yrittänyt katsella joskos löytyisi esimerkiksi niitä housunpaikkajuttuja minkä saisi kivasti tuohon läntättyä, mutta en ole niillekään edes oikeaa termiä löytänyt, millä lähtisin niitä metsästämään.. Saattaapi olla, että jäävät toistaiseksi tämmöisiksi, kunnes oikea logo löytyy. 

Niin ja hei, onnistuipahan tuo kiilapeukalonkin tekeminen tällä kertaa jo paljon paremmin! Löysin hyvän ohjeen sen tekemiseen ja lopputulos olikin heti huomattavasti siistimpi. Taidanpa sisäistää tämän nyt omaksi tavakseni kutoa näitä peukaloita, istuu niin paljon paremmin käteen nämä..



Malli: Omat peruslapaset kiilapeukulla
Lanka: 7-Veljestä  yht.74g
Puikot: 3,5