lauantai 29. kesäkuuta 2013

Lankoja ja mansikoita

















Eilisellä kaupunkipyörähdyksellä piipahdettiin äidin kanssa paikallisessa Pitsi&Palmikko-lankakaupassa. Ihan en sieltä tyhjin käsin lähtenyt, mukaan tarttui pari ohuempaa sukkalankaa ja vähän paksumpaakin, vaaleista keristä on tarkoitus tehdä ensi talveksi tuubihuivi ja PUFFALANKA lähti mukaan vahingossa yksinomaan ihanan värinsä vuoksi (käsinvärjätty). Viimeiset muutamat kerät sopisi hyvin efektilangoiksi ja ne äiti toi tuliaisina Madridin visiitiltään Espanjasta. Niin ja lähti mukaan vielä tuo Knit Pro:n virkkuukoukkukin, ihan puhtaasta uteliaisuudesta...

Loppuun vielä eilissillan puhteita mansikoiden parissa. Tänä vuonna pakkaseen pääsi reippaat 20kg Polkka mansikoita. Siinä peratessa mietin ja hämmästelin, että viime vuotiset 15kg mansikoita meni kyllä yksinomaan meidän pienen neitosen massuun puuron seassa, tosin lisäksi meni laskujen mukaan myös ainakin 20l mustikoita sekä lisäksi punaviinimarjoja ja vadelmia.. Paljon on mahtunut talven aikana marjoja pieneen ihmiseen! :)

Mikään ei kyllä ole niin mukavaa puuhaa (kaiken muun mukavan lisäksi) kuin säilöä marjoja pakkaseen talven varalle!

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Pitkää tummansinistä pitsiä

Vielä ehdin näin juhannukseksi saamaan yhdet sukat pois puikoilta eilen illalla. Tätä Novitan Sukkalehdestä katsottua mallia olen ennenkin aloitellut, mutta päätynyt aina purkamaan syystä jos toisesta. Tälläkin kertaa ehdin tekemään vartta jonkin matkaa kunnes tajusin saman mikä on aiemmatkin aloitukset johtanut purkuun; sukka on liian iso. Kuviossa on siis tuon etupitsin lisäksi 6 mallikertaa tuota toisenlaista kymmenen silmukan pitsiä. Itse poistin niistä kaksi, eli tein sukan 20silmukkaa pienemmällä silmukka määrällä kuin mitä ohjeessa olisi ollut. Toimi näin oikein mainiosti minun jalkaani. Liekö sitten sen verran löysä käsiala minulla vai mistä kiikasti..

Näitähän voisi kyllä kutoa vielä lisääkin eri väreissä... :)

Eiliseltä Prisman reissulta kärryyn pomppasi kirja sukkia.rakkaudella. jota olen jo pidemmän aikaa ihastellut. Nyt kun olen näihin pitsisukkienkin makuun päässyt niin uskalsin senkin kotiuttaa ja ah mitä ohjeita siellä onkaan! Ehkäpä puikoille pääseekin seuraavaksi jotain kirjasta.. 






Kiitos kuvaajan (toinen puolisko) saatiin taustalle myös kuvaa pikkuneidin sekaisesta huoneesta...

Malli: Novita Sukkalehti, pitkät pitsisukat
Lanka: Novita Nalle yht.133g
Puikot: nro 2,5mm
Koko: 38


sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Täydellinen hampurilaissämpylä

Tämä nyt vain on pakko jakaa tänne, sillä eilen tuli tehtyä mitä parhaimpia hampurilaissämpylöitä!

Itse en ole erityisemmin hampurilaisten perään, mutta itse tehtyinä ne ovat kyllä ihan parhaita! Ennen meillä on aina kotona syöty hampparit valmiista kaupan kaurasämpylöistä, mutta tällä kertaa päätin kokeilla sämpylöiden tekoa itse. Silläkin uhalla, etten ole koskaan onnistunut "tavallistenkaan" sämpylöiden tekemisessä, näissä kuitenkin onnistuin ja täydellisesti. Valmistus kesti ja kesti (vaikka olikin helppoa silti) ja kyllä se kannatti; näin pehmoisia, kookkaita ja herkullisia sämpylöitä ei ennen meidän uunista ole pullahtanut! Suosittelen, suosittelen ja vielä kerran suosittelen kokeilemaan, tässä onnistuu varmasti!

Ohje löytyy Valion sivuilta, ei muuta kun kokeilemaan! =)
ps. ja vaikka tuolla ohjeella tuleekin vain 4 (itse tein tuplana 8kpl kun en uskonut niistä tulevan näin isoja) sämpylää, niin yhdestäkin riittää jo isollekin miehelle syötävää! 






tiistai 11. kesäkuuta 2013

Kesäsukat

Tuossa aiemmassa postauksessa jo kehuskelin, miten seuraavaksi aion kutoa sukat. Malli oli "Oi Ihana Toukokuu" , joka päätyi purkuun ensimmäisen sukan varren valmistuttua. Ei istunut mun jalkaan, ei ollut MUN mielestä mukavaa neulottavaakaan tuo kuvio. En oikein osaa kuvailla mikä siinä mätti, mutta mättipähän vaan. Niiden oli siis tarkoitus syntyä tuosta keltaisesta langasta. Sitten alkoi taas kova pähkäily, että mitäs sitten kun ei tuo natsannut. Siinä telkkua katsellessa puikoille alkoi syntymään raitaa kuin huomaamatta, eli ihan tätä perussukkaa jälleen. Kun sukat sain valmiiksi ajattelin, että nämä kaipaavat kyllä vielä jotain ekstraa ja niinpä nappasin kolmosen koukun, Novitan Kotiväki-lankaa ja virkkasin molempiin sukkiin kauniit kukat! Tadaa, ja kesäsukat ovat valmiit!

Heh, pahoittelut kuvien epätasalaatuisuudesta, tänään ei sateiden tuoman synkkyyden vuoksi ollut paras päivä ryhtyä näitä sukkia kuvaamaan..








Malli: Oma perussukka, koko 39
Lanka: Novita Nalle (valkoinen) ja Silja (keltainen), kukat Novitan Kotiväkeä. yht.94g
Puikot: nro 3

torstai 6. kesäkuuta 2013

6 Hengen tabletit

Vihdoinkin jotain valmista. 
Nämä tabletit on valmistuneet yksi kerrallaan, hissun kissun. Onneksi vasta 5:nnen tabletin kohdalla opin kuvionkin ulkoa, niin että sain edes viimeisen tehtyä kurkkimatta ohjeeseen.. Sillä ihanaisella Juhannusruusun ohjeellahan tämä on tehty, tosin tietysti piti tuota viimeistä reunaa hieman muokata ja jätinkin sieltä pari kerrosta pois jotka koin ylimääräisiksi. Näin tuli yksinkertaisempi ja sehän passaa. 
Näiden on tarkoitus sijoittua meidän tällä hetkellä vielä rakennusasteella olevalle terassille (juuri tuonne, missä tällä hetkellä köllöttelee riippukeinu keveitä päivänokosia varten). Tosin ajatuksena sinne on ollut ostaa 8-hengen neliön muotoinen pöytä, mutta en uskalla 8 tablettia vielä virkkailla, ennen kuin varmistuu tuon pöydän saanti. Niitä kun ei meinaa löytyä mistään, ei ainakaan sellaisia mitkä kestäisi ulkokäyttöä. Sellaisen olen kuitenkin nähnyt myös terassiversiona, joten yhtään vähempäänhän en tyydy! ;)

Lankana toimi Novitan miami ja sitähän kuluikin yhteensä 309g noihin kuuteen tablettiin, eli likimain kerä/tabletti. Koukkuna käytin nro 4. Eipä siis ihme että tuntui kuin koko ajan olisi uutta kerää joutunut olemaan aloittamassa. Kummasti sitä lankaa tuossa virkatessa vaan uppoaa, tuntuu että jopa enemmän suhteessa puikoilla huiskimiseen..?! 

Mistä tulikin mieleeni, että seuraavaksi neulon kyllä sukat, olisi nimittäin sukkamallikin jo tiedossa . . .