torstai 26. helmikuuta 2015

Ylipolven villasukat ♥ OHJE


Näiden ylipolven villasukkien ohjetta minulta on toivottu jo useaan otteeseen ja viimein sain sen kirjoitettua teillekin. Kuvio löytyy myös Drops Designin sivuilta, mutta ohjeen olen muokannut muuten mieleisemmäksi omaan jalkaan. 

Langaksi suosittelen esimerkiksi Gjestalin Jannea, Viking Villeä, Novitan 7 Veljestä tai muuta paksuudeltaan vastaavaa. Varaa valkoista lankaa 100g ja värillistä n.150-160g (yhteensä sukkiin menee n.230-240g hieman riippuen varren pituudesta)
 Puikoiksi joko 3mm tai 3,5mm, resoriin suosittelen ainakin 3mm (itse käytän 3mm puikkoja koko työssä).

Luo 64 silmukkaa 3mm sukkapuikoille, 16s/puikko. Neulo 2oikein 2nurin 15cm. Seuraava kerros neulotaan oikein ja lisätään tasaisin välein 2silmukkaa /puikko = 72s.
Aloita mallineule (ps. suosittelen kiinnittämään huomiota lankadominanssiin, sillä on huima ero kuvion lopputulokseen!):

Kuvio Drops Design























Mallineuleen jälkeen aloita kavennukset, jotka tulevat siis pohkeen taakse, (kavennukset tehdään aina 1sen puikon alussa ylivetokavennus ja 4nnen puikon lopussa 2s oikein yhteen.) joka kolmas kerros yhteensä 9 kertaa minkä jälkeen tee kavennukset joka toisella kerroksella kunnes jokaisella puikolla on jäljellä 11s. Neulo näillä n.10cm oikein.


Aloita tämän jälkeen kantapään neulominen. Neulo neljännen puikon silmukat samalle puikolle ensimmäisen puikon kanssa seuraavasti (työn oikea puoli) 1.krs *nosta 1silmukka neulomatta, lanka jää työn nurjalle puolelle, neulo 1s oikein*, toista *_* rivi loppuun. Käännä työ. 2.krs (työn nurja puoli) nosta 1s neulomatta (lanka jää taas työn nurjalle puolelle), neulo muut silmukat nurin. Käännä työ. Toista 1.-2.kerroksia yhteensä 12 kertaa (=24kerrosta)

Jatka samaa vahvennettua neuletta ja aloita kantapohjan kavennukset. Työn oikea puoli, jatka 1s neulomatta 1 oikein kunnes puikolla on jäljellä 7s, neulo seuraavat 2s oikein yhteen. Käännä työ. Nosta 1s neulomatta (lanka jää edelleen nurjalle puolelle) ja neulo nurjaa kunnes puikolla on 7s ja neulo taas 2s nurin yhteen. Käännä työ. Neulo oikeaa puolta taas kunnes jäljellä on 6s, neulo seuraavat 2s oikein yhteen ja käännä työ. Nosta 1s neulomatta ja neulo nurjaa kunnes jäljellä on 6s, neulo seuraavat 2s nurin yhteen. Jatka näin kunnes reunoilla olleet silmukat ovat kavennusten myötä loppuneet ja puikolla on jäljellä 10s.

Nosta kantalapun molemmista sivuista yhteensä 13s puikoille ja jaa kantalappuun jääneet 10s puoliksi näille kahdelle puikolle. Neulo kaikilla silmukoilla kierros oikein (nostetut silmukat neulotaan ensimmäisellä kierroksella takakautta kiertäen oikein reikien välttämiseksi, ohjevideo siihen löytyy mm. täältä).  Jatka nyt kaikilla puikoilla aina oikeaa ja kavenna kantalapun oikeassa reunassa (ikäänkuin sukka jalassa katsottuna oikea) 2viimeistä silmukkaa oikein yhteen ja seuraavan sivun puikon alussa ylivetokavennus kunnes molemmilla puikoilla on jäljellä 10s. Jatka oikein neulomista kunnes pikkuvarvat peittyy ja aloita kärkikavennukset.

Tee kärkikavennus aina jalan reunoissa, ensimmäisen puikon alussa ylivetokavennus, seuraavan puikon viimeiset 2 silmukkaa neulotaan oikein yhteen, taas ylivetokavennus seuraavan puikon alussa jne. kunnes kaikilla puikoilla on jäljellä 2s. Vedä lopuksi lanka kaikkien näiden silmukoiden läpi ja kiristä aukko. Päättele lanka työn nurjalle puolelle huolellisesti, kuten kaikki muutkin langan pätkät. 

Höyrytä sukat harson läpi, venyttele varovasti kuosiinsa ja olet valmis! 



Kuulisin mielelläni vaikka tuolla kommenttiosiossa mikäli olet sukat tällä ohjeella toteuttanut ja jos pidät blogia niin laita ihmeessä myös linkki perään niin tulisin mielelläni kurkistamaan tekemiäsi sukkia! :)

Nautinnollisia neulomishetkiä! ♥

Mari

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Vauvan kirjoneulesukat (à la äiti)









Meillä neulominen kulkee suvussa, erityisen voimakkaana se on tuntunut siirtyneen minun äidiltäni myös minulle. Ja jos joku on äitini vahvuus niin se on ehdottomasti kirjoneuleet; jälki on suoraan puikoilta tasaisempaa kuin minulla höyryttelyjen jälkeen. Aina kun jaksan tätä mystisyyttä kummastella ääneen saan vastaukseksi "kulta rakas kun minä olen neulonut näitä jo niiiiin paljon.." - mietin vain, koska itse olisin neulonut niiiiiin paljon, että omakin käsiala sellaiseksi tasoittuisi...

Äitini on onneksi pitänyt huolen, että meidän tytöiltä ei villasukat ole loppuneet kesken (koska niin hassua kuin se onkin, en itse ole niille sukkia juuri neulonut) ja aina talven tullen saan kyselyitä siitä, minkä kokoisille jaloille olisi nyt sukkatarvetta. ♥

Yhdet äitini täksi talveksi kutomat vauvan sukat olivat kuitenkin niin kauniit, että päätin luvan kanssa kopioida tuon mallin ja alkaa urakoimaan. Näissä kuvissa nyt kutomiani sukkia kaksin kappalein ja arvaatte varmaan, että minun tapaan näitä tehdään vielä tusina lisää, joka kokoa ja väriä :) Sen lisäksi vielä, että tämä malli pysyy super hyvin vauvan jalassa on se myös äärimmäisen mukavaa neulottavaa sillä kirjoneuleosia toistaa 4 silmukan mallikertaa eli langanjuoksut pysyvät lyihinä!

Mari

ps. malttakaahan vielä hetki, ylipolven sukkien ohje on työn alla ja julkaisen sen asp! :) 

perjantai 20. helmikuuta 2015

Nilkkasukkia ja muutama sana käsityöläisten tutusta vaivasta...










Minulle siunaantui ihana tilaisuus testata minulle entuudestaan ei niin tuttua Vikingin ALPACA SPORT- lankaa joka koostumukseltaan (30% alpakkaa - 40€ merinoa - 30%polyamidia) sopii erinomaisesti mm. sukkien ja lapasten neulomiseen. 
Minähän tietysti pyöräytin kyseisestä langasta muutaman parin sukkia, nilkkaversioina tällä kertaa (tuo kivasti vastapainoa ylipolven sukille..;)) Jalan päällä kulkeva mallikuvio löytyi Dropsin sivuilta, muutoin silmukkamäärät ja malli on neulottu omasta päästä. 
Ensi kosketus lankaan oli erittäin miellyttävä ja lanka soljui puikoilla kuin itsestään. Ja mikä parasta näin puhtaan valkoisen rakastajalle sitä löytyi myös oikeasti puhtaan valkoisena! Ollakin, että tuo lanka sattuu olemaan juuri nyt myös tarjouksessa Lankamaailman verkkokaupassa!

Viimeisenä oljen kortena mainittakoon, että täällä on viimeiset kuukaudet käyty armotonta kamppailua niska-hartiaseudun jumien kanssa. Rehellisesti sanottuna varmaan viimeiset puoli vuotta mies on hieronut hartioitani vähintään pariin otteeseen viikossa sen lisäksi, että Voltaren ja Mobilat ovat siinä rinnalla kulkeneet hyvin aktiivisesti - keppijumppailuja salitreenin ohella unohtamatta. Olen tiedostanut kyllä mistä oireilu juontaa juuriaan, mutta en ole halunnut laittaa käsitöiden tekemistä tauolle edes yhdeksi päiväksi. Muutaman viikon olen saanut seuralaisekseni myös juilivia pääkipuja (ja olen siis niitä ihmisiä joita päänsärky ani harvoin vaivaa) ja vielä päätin käyttää yhden korren ennen itseni kutomistauolle pakottamista. Kävin maanantaina urheiluhierojalla ja taivas, että olin kipeä, monta päivää. Nyt kuitenkin kivut ovat helpottaneet ja olo on lähes kuin uudesti syntyneellä. Huh, sanon minä. Urheiluhierojat ovat taivaanlahja käsityöläisille (vaikkakin sanottakoon, että hieroja oli hieman hämillään kun kerroin syyn hierontaan saapumiselleni..). Tämä siis vinkiksi teille, jotka ehkä mahdollisesti kudotte tai virkkaatte itsenne minunlailla jumien partaalle ;)

Ainiin ja melkein pääsi unohtumaan; tällä viikolla rikkoutui blogissani 200 lukijan valtaisa määrä ja haluankin toivottaa teidät kaikki uudet lukijat tervetulleiksi tänne blogini pariin ♥ Tämä on kyllä niin suuri virstan pylväs tämän blogin elämässä, että sen kunniaksi täytyykin alkaa kehittelemään jotain super ihanaa teidän lukijoiden kesken arvottavaksi :)

Mari

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Hiippapipoja











Joskus käsitöiden saralla käy niinkin hassusti, että sitä hurahtaa kuin kaistapää tekemään samaa mallia sarjatuotantona. Ja kuten kuvista voi päätellä, minulle kävi tämän Miran hiippapipon kanssa juuri niin. Malli vain on yksinkertaisuudessaan niin hurmaava ja ennen kaikkea leppoisaa neulottavaa!

Pipot olen neulonut Gjestalin Janne-langasta viininpunaista pipoa huolimatta joka puolestaan on Gjestalin Maija-langasta. Ja koska tuhansien pahvikiekkojen kanssa yrittämisen jälkeen tupsunteko ei ottanut onnistuakseen, tilasin itselleni myös tupsuntekolaitteen jolla ei onneksi voinut epäonnistua!

Mari

perjantai 6. helmikuuta 2015

Uudet käsityölaput ja tietysti yhdet sukat!









Eilisen askarteluinspiraation myötä leikkelin itselleni uusia käsityölappuja joita aina kiinnittelen tekemiini käsitöihin. Aluksi tein pelkästään vaaleanpunaisia lappuja, mutta koska se ei välttämättä väriltään sovi kaikkiin töihin piti kaveriksi tehdä harmaitakin. 

Nyt taas kelpaa signeerata tehtyjä käsitöitä! :)

Yhdet tilaussukatkin on tällä viikolla valmistunut, mitkäs muutkaan kuin ylipolven versiot. 

Mari