torstai 31. tammikuuta 2013

Kirjokukkasukat

Minä se en nyt vaan tunnu saavan tarpeekseni näistä sukista. Jonkin sortin kutsumukseksi tätä voisi kait sanoa, tai sitten voin syyttää äitiäni, joka on minun nähden kutonut lähes aina pelkästään sukkia. Se taisikin olla 6-vuotiaana barbille kudotun liivin jälkeen heti seuraava taito, minkä hän minulle opetti. Liivejä en tosin ole sen koomin valmistanut, mutta näitä sukkia.. Lapasillekin olisi käyttöä, mutta jokin näissä sukissa vaan viehättää. Aina. Ja siksipä kudoin taas sukat. Tällä kertaa kuitenkin kirjoneuletta, pitkästä aikaa. Oli kyllä mukavaa ja kahdella värillä vielä, niin ei tarvinnut edes menettää hermoja lankojen selvittelyyn. Ja lankoina toimivat tälläkin kertaa tutut 7-Veljestä puhdas valkoinen sekä RAITA (väri 887).

Näin jälkeenpäin ajateltuna värit olisivat kyllä voineet olla juuri päinvastaisetkin, mutta tällä kertaa näin, ensi kertaa toisinpäin! Ohje on muunneltu Drops Designin- sivuilta löytyneestä sukasta, oikeastaan varastin sieltä vain nuo kuviot. 

P.s.

Voihan kiekurat että olen innoissani, sekä Lankatalo Tapion kaupasta ja Novitalta tilaamani langat ovat saapuneet matkahuoltoon! Tänään kipaisen hakemassa paketit kotiin. Osalle langoista olenkin jo keksinyt käyttöä, osa jää odottelemaan inspiraation syntyä lankakokoelmiini. 
Vitsit, lankoja ei kyllä voi olla koskaan liikaa!







tiistai 29. tammikuuta 2013

iPhone 5 in Pink

Sain tuossa pannunalusten inspiroimana vielä innostuksen tehdä toisen pienen jo pitkään suunnitteilla olleen askareen. Ja nyt kun puhelimenikin vaihtui tuossa viikko sitten, tarvitsi se itselleen sopivan suojuksen, vanha kun oli pienempi malliltaan. Tämmöinen tuli pikaiseen sen kummemmin suunnittelematta tehtyä. Sopii minulle kyllä oikein hyvin. Nappi täytyy vielä hankkia, ettei puhelin karkaile tuolta itsekseen. Ohhoh, olenpas ollut näpertelijä tänään, noh, huomenna olenkin sitten varmaan jonkun isomman työn äärellä, uskoisin.

Ja vielähän tässä on tunteja jäljellä tätäkin päivää, ehkäpä voisin vielä jotain pientä kehitellä lankojeni menoksi.. 






Pannunalunen

Päässäni kehitteillä olevat projektit kasvavat eksponentiaalisesti sitä mukaa kun vanhoja valmistuu. Lista on tällä hetkellä jo niin pitkä, että osan olen unohtanut, mutta siitä huolimatta uusia tulee jatkuvalla syötöllä. Tähän väliin minun oli kuitenkin pakko toteuttaa jo ennen joulua mielessä muhinut tekele pannulapuista, jotka näin eilen tein- blogissa. Joskus on "isompien" töiden väliin saatava pieni hengähdystauko ja tehdä jotain, mikä valmistuu nopeasti. Ja tämä oli sitä parhaimmillaan! Yhden lappusen tekemiseen meni n.15 minuuttia, siispä tein suoraa kyytiä kolme "hiutaletta". Itsehän valitsin hieman vähemmän jouluiset värit, koska en omista valkoista matonkudetta, mutta hyvin toimivat nämäkin, eipähän lika näy näissä yhtä herkästi..

On se jännä huomata, mitä kaikkea sitä pystyy matonkuteistakin tekemään. Kokonaista mattoa en näistä kyllä jaksaisi virkata kuten monet tuntuvat nykyisin tekevän, mutta yhden korin voisin vanhojen aikojen muistoksi yrittää väkertää jossain välissä. Kenties kutimille suunnatun koppasen.. Katsotaan. Nyt annan kuitenkin sormieni levätä tästä "virkkuu-urakasta" ja nappaan tutut ja turvalliset bambu-puikot kätösiin ja käperryn sohvannurkaan seuraavan käsityön kimppuun...






maanantai 28. tammikuuta 2013

J. Lindeberg

Eilisen raitasukka-operaation valmistuttua mieheni kysyi, että voisinko kutoa hänelle uudet lapaset, kuitenkin samanlaiset kuin viimeksi tehdyt. Ja tokihan se onnistuu, sillä ne olivat vielä harvinaisen yksinkertaiset, mutta ajoivat asiansa erittäin hyvin. Kyseessä oli nimittäin nämä aidot feikki Lindebergit. Samaa lankaakin sattui vielä olemaan kätköissä mistä olin aiemmat lapaset kutonut, joten sillä mentiin tälläkin kertaa. Kyseessä oli siis Novitan Katri- lanka, joka on aivan uskomattoman pehmeää ja ihanaa kutoa! Kestää myös hyvin käytössä, lämmittää ja ei ole moksiskaan konepesusta. Joten sopii mainiosti lapasten valmistukseen. 

Tällä kertaa väriksi valikoitui kuitenkin musta ja valkoinen edellisten harmaan ja valkoisen sijaan. Sanotaanko näin, että kyllä näillä helposti saisi ihmisiä huijattua merkin aitoudesta ;)


Tässä vielä kuva vanhemmistakin tumpuista, jotka saivat rinnalleen nyt uuden kilpailijan...




 Malli: Oma kehitelmä Lindegerbistä
Lanka: Novita Katri
Puikot: nro 4,5
Langan kulutus: 81g

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Pitkät pätkät raitasukkaa

Joskus uutta käsityötä suunnitellessa kuvittelee päässään keksineen jonkin aivan älyttömän hienon kuvioinnin tai väriyhdistelmän mitä on pakko päästä toteuttamaan heti. Noh, minulle kävi tässä muutama päivä sitten juuri näin ja hyvin pian huomasin, että kyseinen kuviointi ei toimi hyvin pitkien langanjuoksujen vuoksi ja värejäkin oli yhteensä 8, joten päädyin purkamaan varren minkä olin ehtinyt aloittamaan. Noh, sitten sain uuden neronleimauksen ja aloitin taas kutomaan intoa puhkuen, että tämä toimii kyllä (jälleen oma suunnittelema kuvio)... Ja taasen jouduin pettymään ja purkamaan. Lopulta olin jo niin poikki tähän purkamiseen ja ideoideni jatkuvaan epäonnistumiseen, joten päädyin kutomaan piiiittkästä aikaa pitkät raidalliset sukat. Ja oikein neljällä värillä jopa! ...No mutta sehän se kohtalokseni vasta koituikin. Hitsit sentään että olin unohtanut miten kamalaa tuo lankojen jatkuva selvitteleminen voi olla vaikka kyse on pelkistä raidoista eikä mistään sen ihmeemmästä kirjoneuleesta! Jahka olin ensimmäisen sukan saanut valmiiksi, olin jo henkisesti aivan väsynyt kyseisten sukkien kutomiseen. Työn ja tuskan alla oli, että sain kuitenkin aloitettua toisenkin parin ja pakotin itseni kutomaan sen vauhdilla, jotta niistä päästäisiin mahdollisimman pian eroon puikoilta. Äkkiähän tuo loppujen lopuksi tulla tupsahti, vaikka eniten taisinkin käyttää aikaa lankojen selvittelyyn kutomisen sijaan. 

Siinä ne nyt ovat, oikein kiva lopputulos kaikkine ihanine virheineen ja epäonnistumisineen. Molempiin sukkiin sattui vielä sopivasti solmut keristä, joten ne komeilevat nyt rusetin omaisesti molempien pohkeiden kohdalla. Kuvissa nuo näyttävät yllättävänkin hyvältä, mutta raitojen saumakohta (joka on siis takana) ei kestänyt kuvattavana olemista lainkaan.


Malli: Omat perus raitasukat
Lanka: 7-Veljestä
Puikot: nro 3,5
Langankulutus: 147g


 Näitä sukkia kutoessani päätin, etten enää koskaan kudo kuin maksimissaan kolmivärisiä sukkia.  



torstai 24. tammikuuta 2013

Asiakassuhteen johtamisen oppitunnilla...

Viime viikolla koulussa yllätyin positiivisesti. Yksi luokkatovereistani oli ottanut kutimet mukaan kouluun! Olen aina miettinyt, että kehtaisinko/uskaltaisinko ottaa kutimia matkaan sellaisille tunneille, missä ollaan lähinnä kuunteluoppilaana. Noh, en ole kehdannut, kunnes eilen rohkaisin itseni kiitos luokkatoverini rohkeasta aloitteesta! Ja niin sai tämäkin keskeneräisenä lojunut tumpun ressukka itselleen seuralaisen. Ja puolet oppitunnista oli vielä jäljellä kun kaveri valmistui, joten ensi kerralla varaan matkaan riittävän ison työn, jotta saadaan maksimoitua hyöty niistäkin istunnoista.. 

Ja täytyy kyllä myöntää, että jotenkin sitä opettajan tasapaksua lätinää jaksoi kuunnella huomattavasti paremmin kun samaan aikaan silmukat virtasivat puikoilla.. :)







maanantai 21. tammikuuta 2013

Koska kaikki muutkin niin myös minäkin

Tosiaan pakkohan nämä oli itsekin kutoa kun tuntuu että jokainen vähänkin käsitöiden päälle ymmärtävä on blogeissaan ynnä muualla kutonut tämmöiset hauskannäköiset junasukat. Aluksi ajattelin, että ovatpa nuo oudot ja minä en noita kyllä lapselleni kudo. Kuitenkin mitä useammin niihin törmäsin, sen enemmän niiden ulkonäkö alkoi miellyttämään. Ja tässä ne nyt sitten ovat, meidän Papun ensimmäiset junasukat. Oikein hauskathan noista tuli!



Malli oli aluksi hieman epäluuloinen ensimmäisten kuvien kohdalla, mutta irtosi se hymy sieltä sitten lopulta!



Yllätyin, miten hyvin nuo sukat tosiaan istuvat vauvan jalkaan! Saattaapi olla, että näitä joutuu kutomaan joka kokoa, että on aina yhdet käytössä... Ja täältä tosiaan otin ohjeen näiden tekoon ja selvisihän sieltä myös selitys sille, mistä näidenkin sukkien nimi on saanut alkunsa.




 

Ja niin ihanasti paistoi tänään taas keväinen aurinko päiväämme ilahduttamaan. Viikonloppuna sain myös aivan ihanan kukkasen entisen työkaverin vierailtuamme meillä! Kyllä pienet asiat vain voi olla kauniita ja tuoda niin paljon hyvää mieltä! :)

perjantai 18. tammikuuta 2013

Polvisukat viimein valmiit

Olen taas ylittänyt itseni ja sain kuin sainkin nämä polvisukat valmiiksi, eivätkä ne jääneet parittomiksi orvoiksi, kuten aiemmin aloittamani sukat.. Mallineulekin oli onneksi helppo ja sen vuoksi sen oppi hyvin äkkiä ulkoa, jolloin kutominen kävi suht sukkelaan, vaikka siinä aikaa vierähtikin. Mutta tulihan tuossa välissä kudottua nuo edellisessä postauksessa näkyvät sukkaset, joten ei näissä nyt niin kauaa nokka tuhissut kuitenkaan. 

Ja ai että miten sopivaan aikaan nämä juuri valmistuivatkaan, nimittäin ulos kun katsoo niin tuntuu että koko keho jäätyy ja varpaita palelee vaikka sisällä olisikin. Toisaalta, kaunistahan tuolla on vaikka mittari näyttääkin -18 astetta. Nämä sukat voisin kuvitella hyvin jalkaani, jos omistaisin kaunoluistimet ( ja osaisin vielä luistellakin niillä), näyttäisivät varmasti hyvältä yhdistelmältä jäällä... Nyt kotiutan ne kuitenkin toistaiseksi sisäkäyttöön ja jatkan näiden ihastelua. Voisin jopa harkita kutovani tämmöiset toisetkin, vaaleanpunaiset kenties tai pinkit..

Nyt puikoillani on meineillään kuitenkin tätä huimasti pienempi työ.. Valmistunee tämän tai huomisen päivän aikana.











Malli: Oma muunnelma näistä säärystimistä.
Lanka: Nalle
Puikot: nro 3

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Tilaus valamis!

Nonni, valmistuihan ne "tilaussukatkin" viimein. Kyllä tuli näistä omaankin makuun mieleiset, vaikka väri onkin sellainen mitä tulee itse harvemmin kudottua, varsinkaan yksivärisenä. Mutta kyllähän nuo palmikot tekee sukista kuin sukista kauniit, ja niin ovat mukavia kutoakin nykyisin! Nyt nämä sukat lähtevät uuteen kotiinsa, toivottavasti niiden saaja on yhtä lailla tyytyväinen lopputulokseen... :)










Malli: Oma, 4:n silmukan palmikko.
Lanka: 7-Veljestä, väri 047
 Puikot: 3,5

perjantai 11. tammikuuta 2013

Lankojen sortteerausta

Olen jo pitkään hautonut ajatusta inventoida kaikki lankani.. Kauan olen yrittänyt olla kohtaamatta sitä tosiasiaa, että näinkin harrastelijalla kuin minä, voi olla melkoiset lankavarastot. Toisaalta hyssytelin itseäni sillä tosiasialla, että kun käsityöihmiselle iskee inspis ja jotain tekee mieli aloittaa juuri nyt, tässä ja heti, niin silloin lankoja täytyy olla varastossa, kaiken kokoisia, paksuisia ja paaljon eri väreissä! Jotenka, hyvä asiahan tämä vain on. Mutta myönnetään, että niinkin käy usein, että uusien käsityöideoiden syntyessä (yleensä vieläpä kaupassa käynnin yhteydessä) päätän ostaa kyseiseen työhön uudet langat ajatellen, ettei minulla juuri niitä värejä olisi kuitenkaan, tai ainakaan sitä lankaa ei olisi varastossa riittävästi. Siispä keriä, pussukoita ja puikkoja kertyy helposti niin että vasta rakennettu tilava talomme alkaa kärsiä säilytystilan puutteesta tälläkin saralla.

Noh, mutta jotta tämä homma saataisiin edes jonkinlaiseen järjestykseen ja kurinalaisuuteen, päätin kuvata ja järjestellä kaikki tämän hetkiset ja tulevatkin langat ja laittaa niistä kuvat tänne blogiini. Ja pyrkiä tällä siis siihen, että lankojen kiertokulku ei pysähtyisi juuri minkään kerän kohdalla ja jumiutuisi laatikoiden uumeniin. Tarkoituksena pitää myös kuvat ajantasalla, eli sitä mukaa kun kerät hupenee, poistan niiden kuvat myös täältä blogistani. Katsotaan miten käy, ja malttaako näppini pysyä maltillisina tulevilla kauppareissuillani... (Huh, onneksi satuin juuri eilen tekemään vielä lankatilauksen Lankatalo Tapion kaupasta.......)


Myönnettäköön, että tämän prosessin myötä eteeni osui monen monta kerää, joiden olomessaoloa en todellakaan muistanut/tiennyt ja hämmästyin todella tästä lankapaljoudesta. Mutta nyt muistiani on jälleen virkistetty ja tiedän tasan, mitä laatikoideni kätköissä lymyilee. Nyt ei kun suunnittelemaan lisää käsitöitä näiden kaikkien kerien päänmenoksi!


keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Tuliasia Käkkäräiseltä

Pitkästä aikaa tuli pyörähdettyä Kärkkäisellä ja siellä sattuikin olemaan kaikki Dropsin langat tarjouksessa -30%. Harmillista kuitenkin minun osaltani, että myös muut käsityöimmeiset olivat huomanneet tämän tarjouksen ja lankoja oli enää hyvin rajoitetusti jäljellä. Noh, mutta kuinka ollakaan ihanan pehmeät merinolangat jälleen kerran kutsuivat minua luokseen ja nämä sieltä sitten tuli mukaan kahmaistua. Jotain näistä pehmoisista veijareista voisi ainakin vauvelille kutoa ja ehkäpä jotain kintaan tynkää itsellekin. Kahtotaan. Nyt on niin monta projektia taas ihan yhtäkkiä kesken, etten tiedä mistä jatkaisin tai mitä aloittaisin. Noh, kaikki ajallaan.




maanantai 7. tammikuuta 2013

Ylipolven palmikkoa ja pitsiä

Tässä hieman esimakua tällä hetkellä olevasta projektistani. Mielessäni oli jo pitkään muhinut ajatus kutoa polvisukat, mutta en halunnut tehdä niitä itselleni tyypillisellä kirjoneule-tyylillä. Etsiskelin pitkään sopivaa kuviointia sukilleni ja sitten sen löysin Neuleaddiktio- blogista. Kuvio tosiaan on todella yksinkertainen eikä palmikoiden tekeminenkään ole enää yhtä hidasta, kun opettelin tekemään sen ilman apupuikkoa. Selkeimmän ohjeen niiden tekemiseen löysin yllättäen Drops Designin- sivuilta. Tämä on nopeuttanut kutomistani huimasti! Neuleaddiktion sivuilla ohje on säärystimille, joten olen tässä soveltanut sitä omaan jalkaani sopivaksi ja muuntanut sukan muotoon. Katsotaan ehtivätkö nämä sukat valmistumaan vielä tämän talven aikana vai jääkö tämäkin yksinäiseksi orvoksi, kuten aiemmin aloittamani polvisukat. Tosin nämä ovat kyllä omasta mielestäni niin kauniit, että olisi suurta haaskausta alkaa tässä vaiheessa laiskottelemaan...



Paksut tumput

Jo aiemmassa postauksessani mainitsin hukkaamistani lapasista tuossa taannoin ja kyseisen ystävän kyläilyn yhteydessä kävi ilmi, että lapasia pitäisi olla kaksi, jotta ne lämmittävät palelevia sormia riittävästi. Noh, koska nuo sydänlapaset oli neulottu tismalleen käteen istuviksi, ei niiden alle olisi toisia lapasia enää mahtunut, joten näytin hänelle lankavarastoni ja sieltä käsiin osui tämä Novitan tempo- lanka. Ja äkkiähän niistä lapaset syntyi kun lanka oli niin paksua. Nyt nämä veijarit odottavat paketointia ja pääsyä Itellan matkassa kohti Helsinkiä.