lauantai 26. syyskuuta 2015

Virkatut helistimet


Olen monesti haaveillut virkkaavani helistimiä sen jälkeen kun näin idean

 Käväisin viime viikolla askartelukauppa Sinellissä ja silmiini osui ensimmäistä kertaa puurenkaat. Tottakai tapani mukaan nappasin niitä useamman kappaleen mukaan siltä varalta, että innostuisin tekemään niitä useampia. 



Pitkään pohdiskelin, minkälaisia söpöläisiä näihin alkaisin virkkaamaan. 
Lopulta päädyin tuttuihin ja turvallisiin valintoihin, pupuihin ja nalleihin. 

Päät olen virkannut kaikkiin samat, hieman muokaten aiemmin blogissani julkaisemaa unipupun ohjetta. Samoin korvat syntyivät molempiin lopulta mutu tuntumalla.




Lankana kaikissa helistimissä käytin vaaleansinistä (27), vaaleanpunaista (01), beigeä (91), vaalean harmaata (03), valkoista (80) ja vanhaa roosaa (19) Essentials cottonia
Virkkuukoukkua numero 3. 

Suloisia virkattavia - vaikkakin näpertelyä näissäkin riittää ihan mukavasti :) 

20 kommenttia:

  1. These are really cute. Nice colors.

    Have a nice weekend, Margaret

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Margaret, I love these colours too!:)

      Weekends are the best, best time fot crocheting and knitting ! Have a nice one too!:)

      Poista
  2. Niin söpöjä!

    Täälä olisi intoa tehrä tulevalle vauvalle vaikka mitä mutta moon ny tyyväinen kun sain edes tuttinauhan valmiiksi. Seuraavaksi pitäisi yrittää sitä unipupua, saa nährä kuinka sujuu :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viipi, mustakin näistä tuli aika söpöläisiä :)

      Vautsi, tuttinauhoista on hyvä aloittaa! Onnistut unipusussa myös varmasti ja kysy ihmeessä jos joku kohta on epäselvää 😊

      Mukavaa viikonloppu sinulle!:)

      Poista
    2. Joo non niinku riittävän yksinkertaasia alootella :D
      Se voi olla jotta tuun tänne vinkumahan apuja ku eka ongelma tuloo etehen sen unipupun kans..

      Kivaa viikonloppua sinnekkin :)

      Poista
  3. Niin söpöjä helistimiä, nallet varsinkin aivan ylisöpöjä, oikeastaan ihan täydellisiä! :)

    VastaaPoista
  4. Voiko enää suloisempia helistimiä ollakaan!?! Aivan ihania! :)

    VastaaPoista
  5. Aivan hellyyttäviä! Nämäkin on itelläni To-Do-listalla, ja johan ystäväpiirissä alkaa löytyy näille käyttäjiäkin ;) Pitää iteki kipaista joku kerta Sinelliin, kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
  6. Yritän keksiä ylistäviä sanoja jotka kuvaisivat sitä ihanuutta ja kauneutta ja vauvan tuoksua joka helistimistä huokuu :)
    Upeita!!

    VastaaPoista
  7. Eikä, miten älyttömän söpöjä nuo ovat! ♡

    VastaaPoista
  8. Upeita. Toinen toistaan suloisempia. Aivan mahtavia.

    VastaaPoista
  9. Ihania! Teetkö näitä tilauksesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Voin yrittää ehtiä tehdä tilauksestakin toki, vielä mulla olisi näistä versioista harmaa pupu ja ruskea nalle-helistin vapaina:) mutta toki voin tehdä tilauksesta muillakin väreillä, laita mulle meiliä osoitteeseen mary.takkinen@hotmail.com :)

      Poista
  10. Olisiko mahdollista saada ohje näihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti en ainakaan näillä näkymin ole näihin erikseen ohjetta julkaisemassa, mutta netistä löytyy kyllä vastaavanlaisiin helistimiin ohjeita googlettamalla paljon ja niitä soveltamalla löydät varmasti mieleisen mallin! :)

      Poista
  11. Hei Mari,

    Aivan ihania. Myytkö näitä tukkumyyntinä eteenpäin. Voisi olla hyvä tuote uuteen lastenvaatebrändiimme :D
    info@bobo.fi

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi!