tiistai 20. syyskuuta 2016

Kuluneen vuoden virkatut herkut


Ajattelin tehdä pienimuotoisen katsauksen kuluneen vuoden aikana valmistuneisiin käsitöihin ja julkaista niistä muutaman teemapostauksen ennenkuin päästään jatkamaan uusilla jutuilla.

Instagramissa tiliäni seuraavat ovatkin pysyneet aika hyvin kärryillä siitä, mitä virkkuukoukultani tai neulepuikoiltani milloinkin on valmistunut, mutta pieni kooste niistä ei liene itsellekään pahitteeksi.

Siitä huolimatta, että uudet tuulet alkoivat viime vuoden lokakuussa puhaltamaan perheessämme olen ollut positiivisesti yllättynyt siitä, miten paljon olen silti ehtinyt tekemään käsitöitä. Loppujen lopuksi niille on jäänyt ehkä jopa enemmän aikaa kuin kotiäitinä ollessani.

Viikonloput (onneksi useimmiten pidennetyt sellaiset) saan keskittyä kokonaan perheen kanssa olemiseen kun taas arkena pystyn keskittymään koulun käymiseen ja siitä puolestaan ylijäävä aika tulee usein käytettyä käsitöiden parissa rentoutuen. 

Kevät ja kesä oli itselleni tyypilliseen tapaan virkkauksen aikaa ja mm. näitä postauksessa olevia herkkuja tuli virkattua oikein urakkatyönä. Suurin osa pääsi tyttöjemme leikkeihin, mutta osa on edelleen varastossa, mistä onkin ollut kiva koota erilaisia herkkusettejä lasten synttäreille lahjaksi.



Donitseja virkkasin hyväksi havaitulla Fannyn ohjeella ja lankana näissä käytin Fibranaturan Cottonwoodia eri sävyissä. Samoin omenat ja päärynät ovat samaisesta langasta virkattuja. 




Mansikoille jouduin kehittelemään oman ohjeen useamman kokeilun ja epäonnistumisen kautta kun vanhempi tyttäristä toivoi alku kesästä leikkeihinsä virkattuja mansikoita. Vasta punainen, aitoa mansikkaa muistuttava versio oli tyttärelle mieleinen. Näistä siis tulossa ohjetta tänne bloginkin puolelle tulevaisuudessa :)



Yksi ehdoton suosikkiherkuistani on muffinsit jotka ovat aina yhtä mieluisia virkattavia! Dropsin ohjetta olen hieman muokannut mieleisekseni ja näihin tein hieman erilaisen kermareunuksen kuin ohjeessa.  Lankana näihin olen käyttänyt pääasiassa Novitan Miamia sävyissä joita ei varmaan enää edes valmisteta ja vaaleanpunaiset on Hjertegarnin Roma-langasta joka muistuttaa mielestäni hyvin paljon Miamia. 





Näillä herkuilla ja eväillä on hyvä jatkaa viikkoa! 


11 kommenttia:

  1. Aivan ihania!Varsinkin nuo päärynät:)

    VastaaPoista
  2. Huhhuh olen sanaton.

    VastaaPoista
  3. Aivan IHANIA!!! Nää olis niin kivoja...

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva, kun palasit tänne bloginkin puolelle. :) Itse olen niin vanhanaikainen, etten seuraile Instagramia vielä ollenkaan. :D Ihania leikkiherkkuja ja suloisia sukkia edellisessä postauksessa! :) Ihanaa syksyä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että täällä ollaan vielä linjoilla!
      Instagram on siitä kätevä, että sinne on todella nopea ja helppo lisäillä kuvia valmistuneista käsitöistä, mutta toki tarkempi esittely niistä jää puuttumaan.

      Ja kiitos, oikein ihanaa syksyä sinnekin! :)

      Poista
  5. ihania herkkuja olet virkkaillut. Noihin jää kyllä ihan koukkuun, kun yhden tekee, tulevat niin nopeasti valmiiksi ja saa tehdä niin kivoilla väreillä.
    Aurinkoisia syyspäiviä sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla!! Olet niin oikeassa, herkkujen tekeminen on todella koukuttavaa puuhaa! :)

      Kiitos, aurinkoisia syyspäiviä sinullekin!:)

      Poista
  6. Pelkkää toistoa vanhoista ja samoja kuin muissakin blogeissa. Tää oli ennen kiva blogi, varsinkin sukkasi ovat aina miellyttäneet ja niihin olen aluanalkaen ihastunut. Harmi, kun nykyään vain muiden kopiointia. Todella surullista, miksi käsityöbloggaajat kopioivat toisiaan. Mielummin lukisin vaikka yhden postauksen kuukaudessa kunhan siinä olisi jotain uutta. Tsemppiä tulevaan ja uusia tuulia odotellessa!
    T: Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Anne ja kiva kun olet kuitenkin pistäytynyt blogiini!
      Bloggaaminen on minulle harrastus ja paikka jonne taltioin käsitöitäni ennenkaikkea itselleni muistiin. Käsitöiden tekemisessä on myös mahtavinta se, että toisinaan voi innovoida itse uutta ja jakaa se toisille käsityöläisille ja toisinaan voi taas inspiroitua toisten tuotoksista ja se kuuluu mielestäni lajiin!

      Itselläni käsitöiden tekemisessä on erilaisia kausia, välillä tekee mieli virkata enemmän, välillä taas tulee kausia kun haluaisi vain neuloa. Tärkeintä on kuitenkin tehdä mistä itse tykkää ja sen linjan pidän edelleenkin :)

      Iloista ja väririkasta syksyn jatkoa sinulle!

      Poista
  7. Olen Annen kanssa täysin eri mieltä. Kiitän ohjeesta ja tälläisenä opettelevaisena olen myös kiitollinen saadessani ohjeen yhteydessä vihiä myös sopivasta langasta.
    Nämä odottavat kokeilulistalla.
    Odottelen uusia päivityksiä, kunhan ehdit esitellä uusinpia tekemisiäsi

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi!