tiistai 31. maaliskuuta 2015

Virkatut muffinit






Pitkästä aikaa inspiroidun virkkaamaan näitä syötävän herkullisia muffineita joiden ohjeen löydät täältä, klik.

Langaksi valikoitui laatikoiden kätköistä löytyneet Hjertegarn Roma kerät joiden värit (vaaleanpunainen 4951, beige 2122 sekä valkoinen 1000) olivatkin ihan super suloiset juuri näihin herkkuihin!
3mm koukulla virkattuina näistä tuli kivan napakoita, mutta lopputulos on silti pehmoinen. 
Ensimmäiset muffinit jäivät täytteen osalta hieman liian vajaiksi, huomasin matkan varrella, että mitä täydemmäksi muffinin saa täytettyä, sen ryhdikkäämpänä se pysyy. Siitä pienen pieni koko ero joidenkin muffinien kohdalla ;)

Mari

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Virkattuja tuttinauhoja sekä magneetteja




Viime päivät olen minäkin virkannut näitä ihastuttavia tuttinauhoja, joita jo monissa blogeissa onkin paljon vilahdellut. Eikä ihme, sillä näiden tekeminenhän on todella koukuttavaa puuhaa!:)

Söpöt tuttinauhojen tarvikkeet löytyi suloisesta Nappikauppa Punahilkasta, samoin niihin kiinnittämäni strassit, jotka toivat ihanan säväyksen näihin nauhoihin! ♥

En myöskään voinut olla kokeilematta With Sweet Rhythm -blogin Polaliinan ohjeella tekemiä tuttinauhoja, joihin löydät ohjeen täältä.






Nappikauppa Punahilkan sivuilla seikkaillessani sain myös idean virkattuihin magneetteihin, mistä myös tarvikkeet eli magneetit sekä liima löytyvät. 

Näin ensikokeiluina syntyi sekä rusetteja että sydämiä jääkaapin ovea koristamaan.





Seuraavaksi meillä olisikin ohjelmanumerossa virpomisvitsojen koristelua, niin ihanaa puuhaa innokkaan 2-vuotiaan kanssa ♥

Mari

/ Yhteistyöpostaus /

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Kahvikattaukseen alusia (sis.OHJElinkin)






Meillä viime viikko vierähti tyttöjen kanssa Tukholmassa äitini luona rakkaani ollessa samaan aikaan työmatkalla. 
Ennen reissuun lähtöä ehdimme viettää kaksi päivää ihastuttavassa seurassa, saimme nimittäin Prinsessajuttu-blogin Miran sekä hänen suloisen tyttären meille kyläilemään. Kerrassaan vakiinnutettavan arvoinen perinne meille toisinaan yksinäisillekin kotiäideille joiden miehet ovat välillä reissun päällä. Lapset saivat leikkiä ja siinä leikin ja ohjaavan aikuisen roolin lomassa me äidit kuin vaivihkaa virkkasimme rivin silloin toisen tällöin. Tuolloin saivat nämäkin kattausliinat alkunsa. Varsinaiseen vauhtiin käsitöiden osalta päästiin sitten illalla lapsien käytyä nukkumaan ja siinä elämänkulusta jutustellessa syntyikin jo pari valmista liinaa. Loput näistä valmistuivatkin sitten Tukholmassa kyläilyn aikana. Malli on sama kuin pari postausta takaperin olleessa kattausliinassa, klik ja liinahan on siis viimeistä kerrosta lukuunottamatta kuten Asteri-matossa, viimeiseksi kerrokseksi olen vain lisännyt piparkakkureunuksen (1p-1kjs-1p-1kjs-1p-1kjs-1p-1kjs-1p, nämä kaikki pylväät samaan silmukkaan, kaksi silmukkaa väliin, piilosilmukka, kaksi silmukkaa väliin ja toista alusta kerros loppuun). Sopii mainiosti kahvikattauksiin tai muuten koristeliinoiksi esimerkiksi maljakon tai kynttilän alle :) 

Sanottakoon vielä, että onnea on löytää samanhenkisiä ja samassa elämäntilanteessa eläviä ystäviä myös täältä blogimaailmasta ♥

Mari

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Vauvan sekä taaperon kirjoneulevillasukat ♥ OHJE



 Toiveestanne kirjoitan tänne nyt lyhen ja ytimekkään ohjeistuksen näihin äitini suunnittelemiin vauvan kirjoneulesukkiin sekä taaperon sukkiin jotka ovat minun muunnelma edellisistä :)

Molempiin sukkiin kannattaa varata 2 kerää pääväriä + 1 valkoista. Yhteensä lankaa kuluu n.60g vauvan ja n.90g taaperon sukkiin.
Puikot: nro 3
Koko: vauva (0-1v.) / taapero (2-3v.)

Luo puikoille 40 / 44s ja neulo 2oikein 2nurin joustinneuletta 4 / 5cm. Neulo 1 / 6 kerrosta oikein ja aloita Mallineule 1. Mallineuleen jälkeen neulo vauvan sukissa yksi kerros oikein päävärillä ja kavenna samalla tasaisin välein joka puikolla 2s = 32s. Jatka näillä 1oikein 1nurin joustinta n.3cm.
Taaperon sukissa neulo mallineuleen jälkeen oikein kaventaen joka 3 kerros ensimmäisen puikon alussa ylivetokavennus ja neljännen puikon lopussa 2o yhteen yhteensä 4 kertaa jonka jälkeen työssä on 36s. Jatka oikein neulomista ilman kavennuksia vielä n.4cm.

Neulo molempiin sukkiin vahvennettu kantapää johon löytyy ohje mm. täältä. Kantapään jälkeen tee kiilakavennukset joka kerroksella kunnes työssä on jäljellä 32 / 34s (taaperon sukissa päällä puikoilla on 8s ja alla 9s.)
Neulo kavennusten jälkeen n.5 / 7cm sileää neuletta, halutessasi neulo jalkaosan keskelle vielä Mallineule 2. mukaan kirjoneuletta ja aloita kärkikavennukset sukan sivuilla (taaperon sukissa aloita kavennukset puikoilta joissa on 9s!) kunnes joka puikolla on jäljellä 2s. Katkaise lanka ja vedä se kaikkien jäljellä olevien silmukoiden läpi, kiristä ja päättele huolellisesti. 
Viimeistele sukat höyryttämällä ne harson läpi.




Toivottavasti ohjeesta on teille iloa ja mikäli tällä ohjeella sukkia toteutat, olisin mielissäni jos siitä tämän postauksen kommenttiboksiin laitat viestiä ja mahdollista linkkiä niin pääsen myös teidän toteutuksia ihastelemaan! :)

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Villasukat lapselle







Viime viikolla esittelin teille suloisia vauvan sukkia äitini ohjeella tehtyinä, ja koska tässä taloudessa asustelee myös yksi äärimmäisen reipas 2,5 vuotias nuori neiti oli myös hänelle neulottava sukat äidin mallia muokkaillen. Lankana käytin ihanasti puikoilla soljuvaa Gjestal Jannea (nyt tarjouksessa Lankamaailmassa!) jolta löytyy aivan ihastuttava värikartta!
 Lopputulos puhukoon taas puolestaan. Tykkään tykkään ja niin muuten tykkäsi Eevikin ♥ Ja näitä kuvia ottaessa pääsi myös Eevin sisäinen malli esiin, sillä hänhän rakasti kameralle poseeraamista! Aikas täydellinen pieni sukkamalli minulla täällä ♥

Mari

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Vaaleanpunaisia koreja sekä kattausliinoja ♥













Viime viikkoon on kuulunut poikkeuksellisen paljon virkkailuja. Kaappeja penkoessa vastaan pöllähti iso kerä suloisen vaaleanpunaista trikookudetta ja siitähän oli taas alettava koreja virkkaamaan, kori päivässä oli hyvä tahti - hartioillekin :) 
Korien lisäksi työn alla on ollut virkattuja kattausliinoja (Prinsessajutun ohjeella tieteskin ♥) joiden tekeminen tyssäsi kahteen kappaleeseen langan loputtua kesken kaiken (tarkoituksena siis virkata ainakin 4 tablettia), mutta tulipahan hyvä syy aloittaa toisenlaisen kattausliinan virkkailu. Tämä pienempi kattausliina olikin vasta prototyyppi ja näin ollen pieni muunnelma Asteri-matosta. Niin kaunis siitä kuitenkin tuli, että niiden virkkailuja lisää täällä jatkankin parhaillaan :) 

Näihin hempeisiin tunnelmiin sopineekin toivottaa suloista viikon alkua kaikille ♥

Mari

torstai 26. helmikuuta 2015

Ylipolven villasukat ♥ OHJE


Näiden ylipolven villasukkien ohjetta minulta on toivottu jo useaan otteeseen ja viimein sain sen kirjoitettua teillekin. Kuvio löytyy myös Drops Designin sivuilta, mutta ohjeen olen muokannut muuten mieleisemmäksi omaan jalkaan. 

Langaksi suosittelen esimerkiksi Gjestalin Jannea, Viking Villeä, Novitan 7 Veljestä tai muuta paksuudeltaan vastaavaa. Varaa valkoista lankaa 100g ja värillistä n.150-160g (yhteensä sukkiin menee n.230-240g hieman riippuen varren pituudesta)
 Puikoiksi joko 3mm tai 3,5mm, resoriin suosittelen ainakin 3mm (itse käytän 3mm puikkoja koko työssä).

Luo 64 silmukkaa 3mm sukkapuikoille, 16s/puikko. Neulo 2oikein 2nurin 15cm. Seuraava kerros neulotaan oikein ja lisätään tasaisin välein 2silmukkaa /puikko = 72s.
Aloita mallineule (ps. suosittelen kiinnittämään huomiota lankadominanssiin, sillä on huima ero kuvion lopputulokseen!):

Kuvio Drops Design























Mallineuleen jälkeen aloita kavennukset, jotka tulevat siis pohkeen taakse, (kavennukset tehdään aina 1sen puikon alussa ylivetokavennus ja 4nnen puikon lopussa 2s oikein yhteen.) joka kolmas kerros yhteensä 9 kertaa minkä jälkeen tee kavennukset joka toisella kerroksella kunnes jokaisella puikolla on jäljellä 11s. Neulo näillä n.10cm oikein.


Aloita tämän jälkeen kantapään neulominen. Neulo neljännen puikon silmukat samalle puikolle ensimmäisen puikon kanssa seuraavasti (työn oikea puoli) 1.krs *nosta 1silmukka neulomatta, lanka jää työn nurjalle puolelle, neulo 1s oikein*, toista *_* rivi loppuun. Käännä työ. 2.krs (työn nurja puoli) nosta 1s neulomatta (lanka jää taas työn nurjalle puolelle), neulo muut silmukat nurin. Käännä työ. Toista 1.-2.kerroksia yhteensä 12 kertaa (=24kerrosta)

Jatka samaa vahvennettua neuletta ja aloita kantapohjan kavennukset. Työn oikea puoli, jatka 1s neulomatta 1 oikein kunnes puikolla on jäljellä 7s, neulo seuraavat 2s oikein yhteen. Käännä työ. Nosta 1s neulomatta (lanka jää edelleen nurjalle puolelle) ja neulo nurjaa kunnes puikolla on 7s ja neulo taas 2s nurin yhteen. Käännä työ. Neulo oikeaa puolta taas kunnes jäljellä on 6s, neulo seuraavat 2s oikein yhteen ja käännä työ. Nosta 1s neulomatta ja neulo nurjaa kunnes jäljellä on 6s, neulo seuraavat 2s nurin yhteen. Jatka näin kunnes reunoilla olleet silmukat ovat kavennusten myötä loppuneet ja puikolla on jäljellä 10s.

Nosta kantalapun molemmista sivuista yhteensä 13s puikoille ja jaa kantalappuun jääneet 10s puoliksi näille kahdelle puikolle. Neulo kaikilla silmukoilla kierros oikein (nostetut silmukat neulotaan ensimmäisellä kierroksella takakautta kiertäen oikein reikien välttämiseksi, ohjevideo siihen löytyy mm. täältä).  Jatka nyt kaikilla puikoilla aina oikeaa ja kavenna kantalapun oikeassa reunassa (ikäänkuin sukka jalassa katsottuna oikea) 2viimeistä silmukkaa oikein yhteen ja seuraavan sivun puikon alussa ylivetokavennus kunnes molemmilla puikoilla on jäljellä 10s. Jatka oikein neulomista kunnes pikkuvarvat peittyy ja aloita kärkikavennukset.

Tee kärkikavennus aina jalan reunoissa, ensimmäisen puikon alussa ylivetokavennus, seuraavan puikon viimeiset 2 silmukkaa neulotaan oikein yhteen, taas ylivetokavennus seuraavan puikon alussa jne. kunnes kaikilla puikoilla on jäljellä 2s. Vedä lopuksi lanka kaikkien näiden silmukoiden läpi ja kiristä aukko. Päättele lanka työn nurjalle puolelle huolellisesti, kuten kaikki muutkin langan pätkät. 

Höyrytä sukat harson läpi, venyttele varovasti kuosiinsa ja olet valmis! 



Kuulisin mielelläni vaikka tuolla kommenttiosiossa mikäli olet sukat tällä ohjeella toteuttanut ja jos pidät blogia niin laita ihmeessä myös linkki perään niin tulisin mielelläni kurkistamaan tekemiäsi sukkia! :)

Nautinnollisia neulomishetkiä! ♥

Mari