maanantai 23. maaliskuuta 2015

Kahvikattaukseen alusia (sis.OHJElinkin)






Meillä viime viikko vierähti tyttöjen kanssa Tukholmassa äitini luona rakkaani ollessa samaan aikaan työmatkalla. 
Ennen reissuun lähtöä ehdimme viettää kaksi päivää ihastuttavassa seurassa, saimme nimittäin Prinsessajuttu-blogin Miran sekä hänen suloisen tyttären meille kyläilemään. Kerrassaan vakiinnutettavan arvoinen perinne meille toisinaan yksinäisillekin kotiäideille joiden miehet ovat välillä reissun päällä. Lapset saivat leikkiä ja siinä leikin ja ohjaavan aikuisen roolin lomassa me äidit kuin vaivihkaa virkkasimme rivin silloin toisen tällöin. Tuolloin saivat nämäkin kattausliinat alkunsa. Varsinaiseen vauhtiin käsitöiden osalta päästiin sitten illalla lapsien käytyä nukkumaan ja siinä elämänkulusta jutustellessa syntyikin jo pari valmista liinaa. Loput näistä valmistuivatkin sitten Tukholmassa kyläilyn aikana. Malli on sama kuin pari postausta takaperin olleessa kattausliinassa, klik ja liinahan on siis viimeistä kerrosta lukuunottamatta kuten Asteri-matossa, viimeiseksi kerrokseksi olen vain lisännyt piparkakkureunuksen (1p-1kjs-1p-1kjs-1p-1kjs-1p-1kjs-1p, nämä kaikki pylväät samaan silmukkaan, kaksi silmukkaa väliin, piilosilmukka, kaksi silmukkaa väliin ja toista alusta kerros loppuun). Sopii mainiosti kahvikattauksiin tai muuten koristeliinoiksi esimerkiksi maljakon tai kynttilän alle :) 

Sanottakoon vielä, että onnea on löytää samanhenkisiä ja samassa elämäntilanteessa eläviä ystäviä myös täältä blogimaailmasta ♥

Mari

23 kommenttia:

  1. Todella kauniit kattausliinat ja tasaista jälkeä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!

      Jäljen tasaisuudesta pakko sanoa, että aina kun piti päivän tauon näiden tekemisestä tuli liinasta helposti taas löysempi kuin jos teki useamman putkeen. Onneksi pingottamalla sai lopulta kaikki samankokoisiksi ;)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, tämä on mielestäni myös todella kaunis malli :)

      Poista
  3. Ai miten kauniita jälleen, huoh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos Kaisa! Ei muuta kun itsekin virkkaamaan, näitä on helppo ja nopea tehdä :)

      Poista
  4. Voi että miten kauniita ne ovat :)

    VastaaPoista
  5. ♥ Ihana postaus ja niin kauniit kattausliinat ja kuvat ♥ Meillä oli kyllä todella kiva viikonloppu ja tottahan toki siitä tehdään perinne, kässäviikonloput hyvässä seurassa on ihan parhautta :) P.s. Samaisia liinoja olen itsekkin tehnyt, tuo malli on vaan niin kaunis kuin olla ja voi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos MiraMuru! ♥

      Kiva, että viihdyitte, nyt täytyy vaan alkaa taas uutta viikonloppua suunnittelemaan! ;)

      Poista
  6. Aivan ihania liinoja! Minäkin haluaisin meille tällaisia, kunhan saan ensiksi ruokapöydän pintaan uuden maalin :) Mitä lankaa käytit näissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥

      Näitä on yllättävän kiva virkata, ei vie hirveästi aikaakaan yhden liinan virkkaus, joten valmistuvat vikkelästi ;)

      Käytin näihin Novitan uutta puuvilla-bambusekoitelankaa, sopi näihin ihan hyvin, mutta suosittelisin ehkä jotain hieman puuvillaisempaa lankaa :) TOki riippuu minkä tyyppisen lopputuloksen haluaa, näistä tuli pehmeitä, puuvillasta saisi hieman "ryhdikkäämpiä" :)

      Poista
  7. Help! Miten Asteri maton ohjetta pitää muokata liinaa varten? Viime yönä valvoin, virkkasin ja purin, ja lopputulos muistuttaa ennemminkin hattua kun liinaa! :D Nämä sun tekemät on niin ihania, et haluan ehdottomasti oppia tekemään samanlaisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, kurjaa että olet joutunut purkuhommiin, mä meinaan itse vaipua sellaisen edessä aina epätoivoon! :D Hyvä kun kysyit niin ei jää askarruttamaan :) Oikeasti liinat on tehty viimeistä kerrosta lukuunottamatta asteri maton ohjeella, eli periaatteessa olen vain lisännyt siihen tuon piparkakkureunuksen lopuksi. Kuulostaa siltä, että olet tehnyt jonkunlaisen virheen ohjetta lukiessa jos liina meinaa kipristää, sillä muita muutoksia en siihen ole tehnyt..

      Piparreunus sen sijaan virkataan seuraavasti: 1kjs - jätä kaksi silmukkaa väliin ja tee reunus(1p-1kjs-1p-1kjs-1p-1kjs-1p-1kjs-1p-kaikki pylväät siis samaan silmukkaan!) jätä taas kaksi silmukkaa väliin ja tee piilosilmukka - jätä kaksi silmukkaa väliin ja toista taas piparreunus ja jatka näin kerros loppuun. Muistaakseni liinan viimeisellä pylväskerroksella minun piti kaventaa kaksi pylvästä pois, sillä piparreunusta varten silmukkamäärän tulisi olla 6s jaollinen...

      Toivottavasti onnistut tämän myötä liinojen teossa paremmalla onnella! Kysy ihmeessä jos vielä jää jotain epäselväksi :)

      Poista
  8. Voi kiitos,kiitos vastauksesta:) Näin minäkin sen järkeilin et ilman ihmeempiä muutoksia pitäis liinakin onnistua, ei siis muuta kun uudella onnella alottaa alusta :P Kyllä hermo oli pinnas tääläkin kun yötä myöden tuskailin, ja mä kun en voi sitte antaa periksi millään ennen kun onnistuu :D Btw, blogisi on ihan huippu, onneksi löysin tänne! Pienen lapsen äitinä mullakin on käsityöt se "oma juttu" ja uuden idean saadessa sormet syyhyten odotan tytön nukkumaan menoaikaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että blogi on herättänyt inpsiraatiota! Kiva juttu, että löysit tänne :) Tsemppiä vielä hurjasti liinojen virkkailuun, varoituksen sanana kuitenkin, että se on melkoisen koukuttavaa puuhaa ;)

      Poista
  9. Hei oletko tehnyt monen kertaisella langalla nämä. Saako näitä myydä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Ihan yksinkertaisella langalla olen nämä tehnyt, tietysti langan paksuudesta riippuen liinoista tulee erikokoisia :)

      Ja minun puolestani saa myydä!

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi!