keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Päivä Ti-ti Nallen Talolla +(voita liput talolle!)





 Vietimme eilen koko perheen voimin ihanan iltapäivän Ti-ti Nallen talolla Ikaalisissa.

Ti-ti Nalle on ollut suuressa suosiossa jo omassa lapsuudessani ja onkin päivänselvää, että myös omat tyttäret ovat suuria Ti-ti Nalle faneja. Dvd:ltä tutuiksi tulleet Nallet livenä olivatkin kuin toiveiden täyttymys varsinkin pian kolme vuotta täyttävälle Eeville. 

 Talo oli täynnä nähtävää ja koettavaa ja samalla se kätki sisäänsä monen monta huonetta, joissa lapset pääsivät todelliselle elämysmatkalle. Joka huoneessa oli uutta koettavaa ja lapset olivat aivan haltioissaan. Ja mikä parasta, talossa oli helppo olla myös pienimmäisen (1v) kanssa ja myös hänelle talo tarjosi jännitystä kerrakseen!


  


 Sen lisäksi, että Nallet ovat tavattavissa talolla aukioloaikoina, on tarjolla myös päivän mittaan järjestettyä ohjelmaa, missä lapset pääsevät osallistumaan Nallejen kanssa yhteisiin touhuhetkiin. Yhteiset tanssihetket Nallejen kanssa olivat tietysti lastemme suosikkeja Ti-ti Nallen diskossa. 


Ja hepparakkaana äitinä ihastelin tietysti myös pihapiirissä vaunuajelua tarjoavaa komeaa hevosvaljakkoa :)



Kokonaisuudessaan talo tarjosi meille aivan ihanan kokemuksen perheenä
 ja se todella oli ajomatkan arvoinen! 

Ilokseni saankin nyt arpoa teidän lukijoiden kesken kaksi aikuisten sekä kaksi lasten lippua
 Ti-ti Nallen Talolle!
Liput ovat voimassa kesäkauden loppuun eli 15.8.2015 asti. 

Jättämällä kommenttia tähän postaukseen nimimerkillä/sähköpostilla varustettuna olet mukana arvonnassa joka päättyy tämän viikon sunnuntaina 26.7.2015.
Onnea arvontaan!

/Yhteistyöpostaus/


34 kommenttia:

  1. Voi, olen niin mukana arvonnassa ja peukut pystyssä! Juuri suunnittelin, että veisin kummityttöni Ti-ti Nallen taloon, sillä tyttö on suuri fani. :) Tämä olisi täydellinen yllätys! <3 Onpa teillä ollut kiva päivä siellä!
    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  2. onpa kiva arvonta, mukana ollaan.
    jaana.haarala@gmail.com

    VastaaPoista
  3. mukana,mukana,mukana!
    amto@suomi24.fi

    VastaaPoista
  4. Ihana arvonta ja mieluilisin voittoa Mimosalle ja hänen perheelleen.

    VastaaPoista
  5. Mukana arvonnassa :) jaana.tenni@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Mukana arvonnassa;) vaikuttaa mukavalta paikalta viettää kesäpäivää lasten kanssa!!!

    VastaaPoista
  7. Mukana hienossa arvonnassa tottakai minäkin :)
    Eka kertaa käytiin tänä kesänä ja kyllähän sinne uudestaankin pitäisi päästä, tytär suorastaan rakasti Ti-Ti Nallen Taloa ja nalleja tietty :)

    VastaaPoista
  8. Kiva arvonta!! :) mukana! ~ marijaana.hoisko@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Meillä on vielä tämä paikka käymättä, joten ehdottomasti mukana arvonnassa! Vaikuttaa tosi kivalta paikalta :)

    VastaaPoista
  10. Nallet on vielä näkemättä. Joten ehdottomasti mukaan arvontaan. Iloista loppukesää sinulle ja perheellesi. Toivottavasti aurinko paistaa :)

    VastaaPoista
  11. Arvonnassa mukana. Olisi kiva viedä lapset sinne, kun vielä elokuussa on viikko lomaa. .
    Meeja

    VastaaPoista
  12. Kivoja kuvia! Tottakai mukaan arvontaan :) milla.aho@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Arvonnassa mukana. Ihana kesäpäivänviettopaikka pienten TiTi -nalle fani -tyttösten kanssa. Arpaonnea siis meille! =) linda.kiiskinen@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Mukana arvonnassa :)katiel.lehto@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. mukana ollaan! mariestrange(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Tuonne olemme suuntaamassa ja olisi ihana saada liput. Mukana arvonnassa. sun_nimi@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Mukana tottakai!
    lahtinen.jonna@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Tuonne pitäisi vielä tänä kesänä mennä!
    -Tessa sisujamami@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Mukana arvonnassa. :)
    nonni-84@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Mukana arvonnassa! :) Veisin sinne kummityttöni ihmettelemään nalleja, ja onhan kummitytön äitikin aikamoinen nallefani ;)

    VastaaPoista
  21. Mukana arvonnassa .olis kiva päästä tonne. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Ihana tunnelma välittyy kuvista. Meidän kesä on kovin kiireinen, emmekä pääse perheen kesken lomalle. Jos liput voittaisin, veisin pikkuprinsessani katsomasn nalleja ja isi saisi löytää yhden päivän aikaa perheen kanssa!�� anssu90@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Mukana:) anu.overmark@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Tahtoisin viedä kummitytön Titi-nalle taloon :) - paulakekkonen@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Olisipa huippua! Mukana arvonnassa siis :) kiti.kosonen@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Olisipa mieluinen kohde kesäretkelle
    mirkkulainen@luukku.com

    VastaaPoista
  27. Mukaan arvontaan! Ihania kuvia. vilna.mikkonen@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Vieläkö ehtii mukaan arvontaan? :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  29. Mukana arvonnassa tottakai :)
    eija.anne@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Vielä mukaan arvontaan jos ehtii. Mukaan lähtis oman tytön lisäks sisko ja sen likka. Hirmusia titi-nalle faneja kumpanenkin :)

    Minna/minna_gr@hotmail.com

    VastaaPoista
  31. Mukana arvonnassa!
    arhippainen@luukku.com

    VastaaPoista
  32. Onpas kivan näköinen paikka, varmaan olis lasten mieleen
    pauleceb(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  33. Olisipa huippujuttu!
    janttarainen@luukku.com

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi!