lauantai 10. elokuuta 2013

Tuuliviiri vallaton...








Jei eilen se valmistui, nimittäin ensimmäinen virkattu viirinauhani! Olen pitkään ihastellut näitä eri blogeissa, mutta en ole saanut aikaiseksi ryhtyä toimeen/keksinyt sille sopivaa käyttötarkoitusta. Nyt kuitenkin lähestyvät 1-vuotisjuhlat saivat aikaan kipinän yrittää moista ja sehän oli helppoa kuin heinän teko! Kaiken huippu on, ettei yhden viirin tekemiseen mennyt paria tuntia pidempään. Omani on reilu 2m pitkä ja viirit virkkasin valkoiset Novitan Miami-langasta ja vaaleanpunaiset Hjertegarnin ROMAsta.

Ohjeen näihin löysin pitkän etsinnän jälkeen jostain toisesta blogista, missä viirit oli tehty pylväistä kun omani kiinteillä silmukoilla. Nyt kun yritin etsiä ohjetta uudemman kerran linkittääkseni sen tänne, en enää löydäkään sitä mistään. Kirjoitan oman ohjeeni kuitenkin tähän, sillä sitä ei ole kovin vaikea muistaa :)

Aloitus(kärjestä): Luo 2 ketjusilmukkaa,  palaa ikäänkuin taaksepäin ja tee ensimmäiseen ketjusilmukkaan kiinteäsilmukka.
2.Kerros: käännä työ ja tee 1kjs (tällä noustaan aina uudelle kerrokselle) ja edellisen kerroksen kiinteäänsilmukkaan kaksi ks.
3.Kerros: käännä työ ja tee 1kjs, 1ks ja 2ks edellisen kerroksen viimeiseen kiinteäänsilmukkaan.
4.Kerros: käännä työ ja tee 1kjs, 2ks ja 2ks edellisen kerroksen viimeiseen kiinteäänsilmukkaan.
5.Kerros: jatka näin kunnes työn korkeus on haluttu, työssä mennään siis samanlailla kuin neuloen tasona, edes takaisin kerroksien väliä. Itse tein 22.kerrokseen asti näissä viireissä.

Kysykää ihmeessä jos joku kohta jäi epäselväksi! :)

Ihanaa viikonloppua kaikille!<3

(Itselläni tämä on viimeinen vapaa viikonloppu hetkeen, sillä palaan äitiysloman jäljiltä ensi viikonlopusta alkaen takaisin töiden pariin, onneksi kuitenkin vasta vain viikonlopuiksi...)


8 kommenttia:

  1. Ihana <3
    (ps. ohjeet aina tervetulleita) :)

    VastaaPoista
  2. Ihanat värit!
    Ihanaa viikonloppua ja töiden alkua myös!
    Itse en ole vielä töitä kaipaillut, mutta pari päivää sillointällöin voisi ollakin ihan ok :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä minullakaan mitään hinkua töihin vielä ole ollut, mutta sattui tarjoutumaan mahdollisuus viikonlopputöihin työpaikalla näin alkuun, niin ajattelin kokeilla miltä se taas pitkästä aikaa maistuu, uskon sen tuovan mukavaa vaihtelua perusarkeen =)

      Poista
  3. Mitkä värit, ihanat!
    Tein viime jouluna vanhimmalle tyttöselle kans synttäreiksi viirinauhan turkoosina ja virkaten omasta päästä. Tuli millainen tuli, mutta kaivan sen kanssa esiin joka synttäreiksi ja niin myös parin viikon päästä nuorimman ekoille synttäreille.
    Innostusta ja voimia töiden aloittamiseen! Vaihtelu varmasti virkistää :)

    VastaaPoista
  4. Ompa herttainen viirinauha. Tuo vaaleanpunaisen ja valkoisen yhdistelmä on niin herkkä ja herttainen - sopii jus pienen tytön synttärijuhlia koristamaan. Viirinauhoja on tosi kiva tehdä ja pienet viirikolmiot kulkevat niin kivasti mukana vaikka bussimatkalla töihin. Omat virkatut viirinauhani löytyvät täältä: www.nuppuhome.com / terkuin Riitta

    VastaaPoista
  5. Tulin vastavierailulle ja jään kyllä innolla seuraamaan. Nyt sain buustin alkaa opetella sukkien neulomista. Kaikenlaista muuta käsityötä kyllä teen, mutta sukat olen viimeksi neulonut joskus kouluaikoina, eli toooosi kauan sitten:) Aivan ihania sukkia olet tehnyt!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, tervetuloa <3

      Ja vielä ihanempaa jos innostuit sukkien tekemiseen, niitä kun on omasta mielestäni niin mukava neuloa! =) jään innolla odottelemaan minkälaiset sinun sukistasi tulee! :)

      Ps. blogissani on menossa myös arvonta, kannattaa käydä osallistumassa ;)

      http://marineuloo.blogspot.fi/2013/07/arvonta-317-318.html?showComment=1376388541344#c3645179626086471661

      Poista
  6. Ihana viiri! Niin suloiset värit.

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi!