torstai 19. syyskuuta 2013

1D...






Näiden sukkien esittely täällä arvelutti minua hieman, sillä olen itsekin edelleen hämmentynyt näistä. Sain nimittäin tässä taannoin ystävältäni A:lta toiveen kutoa hänen teini-ikäiselle tyttärelle One Direction aiheiset sukat, toinen britannian lipun väreissä ja toinen sukka irlannin lipun värityksellä. Jonkin aikaa pyörittelin suunnitelmaa näistä sukista ja toisen teinkin jo kantapäähän asti kunnes tuumasin, että se täytyy purkaa, sillä en ollut tyytyväinen lopputulokseen. One Direction on sanana aika pitkä kirjottava varteen ja lopulta kirjaimista tuli niin ohuet, etten tosiaan pitänyt lopputuloksesta, sillä teksti ei mielestäni tullut siitä tarpeeksi hyvin esille. Tuskailin, pähkäilin ja voivottelin. Olisin niin halunnut tytölle sellaiset sukat tekstin kera toteuttaa.

Mutta eih, jouduin kysymään ystävältäni, että sopisiko mitenkään jotkut toiset sukat, ilman tuota tekstiä ja tämä sopi onneksi, mutta värit oli silti toiveena kuten aiemminkin. En ainakaan muista, että olisin koskaan aiemmin tehnyt kahta erilaista sukkaa (samaa paria) ja vieläpä täysin eri väreissä. Nytpä kuitenkin tein ja vaikka kuviot on samat niin hurjan erilaisiltahan nämä näyttää, siis kuin eriparia oisivat! 

Sen lisäksi, että arvoin näiden julkaisemisesta täällä joudun nyt arpomaan, että uskallanko antaa näitä saajalleen ja mitä hän näistä mahtaa tuumata. Ei näistä nyt ehkä ensimmäisenä 1Direction tule mieleen, paitsi ehkä jos on oikein aito fani....? ;)

Teinpä muuten pitkästä aikaa vanhaan tyyliini kärkikavennukset joka puikon alussa ja jotenkin se näyttää nyt niin vieraalta kun on tottunut jo pitkään tekemään kärkikavennukset kiilamaiseen tyyliin.. Nämä on varmaan taas niitä makuasioita, mistä on tiedättehän kyllä, turha kiistellä :)

Nyt iltapesuille ja nukkumaan, hyvät yöt kaikille torstai-illan kukkujoille! :)

11 kommenttia:

  1. Oi kuinka kauniit sukat ja kaunis kirjoneule. Itse en tiedä yhtään mikä tuo One Direction on, mutta tuo sukkien eriparisuus on hauskaa vaihtelua "perussukkiin" :) Itse teen kavennukset nykyään vallan tuolla tavalla, mitä näihin sukkiin käytit. Tuntuu nimittäin, että tuo tapa toimii hyvin löysälle käsialalleni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! <3

      One Direction on britti-irlantilainen poikayhtye joka tuli kuuluisaksi Britannian X-Factorista :)Enpä ole itsekään tuosta paljoa kuullut, mutta kai se onkin enemmän teini-ikäisten musiikkia ;)

      Poista
    2. Okei, ilmankos en tiennytkään, mistä on kyse :D Samalla sukkien X-kuvio aukesi minullekkin ;)

      Poista
  2. Oi oi. Onneksi kuvasit nämä meidän piristykseksi. Aivan ihanat! Uniikit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aarrerasia! :)

      Ja uniikit nämä ovat kyllä, sitä ei voi kieltää! :D

      Poista
  3. Kaunista kirjoneuletta. :) Ja hauskat erivärisinä. Multa on tilattu kans yhet One Direction sukat. Tein pelkän 1D tekstin niihin. Aika yksinkertaiset sun sukkiin verrattuna.. ;P Mut tässä linkki,jos haluat vilkasta. :)
    http://nepunnapertelyt.blogspot.fi/search/label/1D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että joku muukin on saanut tämän tehtäväkseen, harvinaista! :) itsekin pohdin tuota tekstin lyhentämistä 1D:hen, mutta päästin itseni "helpolla" ja säästin suunnittelun vaivalta kun tein valmiista mallista :D Oikein hauskat ovat nuo sinunkin versiosi! :)

      Poista
  4. Kauniit sukat, ja töissä olen havainnut, että "eriparisia" sukkia näyttävät ainakin teinit käyttävän aika paljonkin, joten eikös nämä mene enemmän kuin hyvin! :) Blogissani on haaste sinulle, käypäs kurkkaamassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin muuten varmaan ihan totta, että nuoriso sisäistää tämän eripari-homman huomattavasti mieluummin! :)

      kiitos kovasti haasteesta, minäpä otan sen kiitollisena vastaan! <3

      Poista
  5. Hei - nämähän on tosi hienot! Kiva idea ja hieno toteutus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihana kommentti <3 Kyllähän se mieltä lämmitti, kun kuuli että sukkien saaja oli niistä onnessaan :)

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi!