keskiviikko 28. elokuuta 2013

Korin täydeltä sydämiä












Jotain pientä olen täällä taas nypläillyt, eilen innostuin (oikeastaan jo toissapäivänä, mutta silloin tuli liian monta pura-aloita-ilmiötä tälle työlle, että jätin suosiolla, niin, eiliseen) virkkaamaan Novitan Tennesseestä koria. Kuvittelin sen olevan jotenkin nopea pikkurojekti, mutta ehdin tehdessä jo kyllästyä senkin tekemiseen. Ohuella langalla ja pienellä koukulla tuntuu, että korin reuna junnaa aina vaan paikallaan vaikka uusia kerroksia olevinaan syntyy. Tuommoinen söpö pikkukoppa siitä nyt tuli kuitenkin ja oikein sievä sellainen.

Koppa sai pian myös täytettä näistä suloistakin suloisemmista sydämistä mitä olen myös tässä viime päivät tehnyt yhden tuolloin toisen tällöin. Sukkelia ovat virkata ja ah niin suloisia, muistinko jo mainita, suloisia!? Jotenkin nämä vaan iskee minuun, ehkä se on se pieni (SUURI) romantikko joka minussa taas nostaa päätään... Ohjeen näihin löysin täältä ja viiriä virkanneille tämän voisikin sanoa olevan jo tuttua puuhaa, sillä nämä ei viirikolmioista paljoa poikkea. :)

Meillä vielä kesäkukatkin jaksaa kukkia täydessä loistossaan, vaikka illan tullen syksy jo tuoksuu ja tuntuu iholla. Onneksi on vielä näitä ihanan aurinkoisiakin päiviä siunaantunut, en olisikaan vielä valmis niistä luopumaan ja sisäistämään, että syksy on täällä. Ummistan aina silmäni kun näen maahan tippuneita kellastuneita lehtiä. Meillä harava saa pysyä visusti liiterissä vielä pitkän aikaa!

Paljon aurinkoa ja ihanaa fiilistä keskiviikkoosi toivottelee,

10 kommenttia:

  1. No kyllä tosiaan on söpöjä, et sitä sanaa turhaan toistanut. Olet valinnut niihin samat sävyt kuin minullakin on vastaavissa ollut, ne on niin parhaat. Ihan samat on fiilikset myös tuon korin virkkaamisesta tuolla samalla langalla, mutta lopputuloksesta tulee yksinkertaisesti vaan niin siisti, että niitä haluaa tehdä aina vaan lisää ja lisää ;-) terkuin Riitta Nuppu Home blogista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan nuo korit ohuistakin langoista vaan niin kauniita, mutta ei niin kauniita, että itse jaksaisin niitä taas hetkeen tehdä :D Ihastelen aina blogissasi sinun tekemiä koreja ja samalla pähkäilen, miten ihmeessä niitä jaksat toinen toisensa perään virkkailla :) Minulla tahtoo tulla sormetkin tuosta korin tekemisestä kipeäksi, niin trikookuteista virkatessa kuin näistä ohuistakin langoista, johtunee siitä asennosta missä reunaa virkkaan, kun ei muulloin virkkuuhommissa ilmene samaa..

      Saatoit nyt kyllä laukaista minulla pienen korikipinän julkaisemalla tuon ihanan tekemäsi valkoisen korin! Pahus, sormet koittakaa kestää ;)

      Poista
    2. Ompa kivaa, kun voin olla inspiraation lähteenä muille, hih.

      Poista
  2. Ihania kori ja suloisia sydämiä.:) Tennessee kuuluu omiin lankasuosikkeihini, mutta en ole enää löytänyt sitä mistään. Täytyy kai jatkaa etsimistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura!

      En ole tainnut itsekään nähdä kyseistä lankaa enää marketeissa, mutta Lankatalo Tapion kauppa myy sitä ainakin nyt poistohintaan, vielä näkyi muutama väri olevan siellä jäljellä, samoin Novitan oma myymälä myy niitä, esim netissä :)

      http://www.lankatalo.net/product_catalog.php?c=215&page=2
      http://www.novita.fi/kauppa/

      Poista
  3. Voi miten onkaan ihania sydämiä <3 Ja korin kanssa olet saanut tehdä töitä: sehän noissa ohuilla langoilla tekemisessä on kun jotain isompaa tekee, että tuntuu työn junnaavan vain paikoillaan, kunnes huomaa jo olevansa valmis :) Kiitos ohjeesta, pitää laittaa listalle, ja sainkin jo aivan loistavan idean noista!!! ;) Mukavaa ja aurinkoista loppuviikkoa sinulle ja mukava kun liityit lukijakseni, siellä on arvonta juuri alkanut, käy osallistumassa :)

    VastaaPoista
  4. Ihan syötävän suloisia sydämiä tosiaan ja suloinen on korikin!

    VastaaPoista
  5. Olipas todella nättejä sydämiä ja näytti miettimättä helpommilta toteuttaa kuin toiset, joita olen ihaillen katsellut enkä ole uskaltanut aloittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Santra! Näitä kyllä kannattaa kokeilla, ei ole vaikeat toteuttaa ollenkaan kun vaan vauhtiin pääsee! :)

      Poista
    2. Kiitos Santra! Näitä kyllä kannattaa kokeilla, ei ole vaikeat toteuttaa ollenkaan kun vaan vauhtiin pääsee! :)

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi!