tiistai 18. helmikuuta 2014

Pinkit piirakkasukat





Novitan sukkalehdestä pääsi seuraavaksi puikoille piirakkasukat pinkillä seiskaveikalla neulottuna. Nämä ovat vuoden ensimmäiset "varastoon" päässeet sukat, sillä unohdinkin teille kertoa, että viime vuoden lopulla ihanainen anoppini halusi ottaa varastoissa lojuneet sukkani hänen liikkeelleen myyntiin ja kuinka ollakaan oli kaikki myyty jouluun mennessä! Olisiko pari paria jäänyt joulun jälkeenkin myytäväksi, mutta jotka olivat myös pian löytäneet uudet omistajat sitä kautta. Oli kuulkaas aikas ihanaa kun sai myydyksi kaikki laatikoissa pyörineet valmiit käsityöt (siellä oli nimittäin paljon muutakin kuin sukkia) ja nyt on päässyt varastoja täyttämään ikäänkuin alusta ja sekös jos mikä on ihanaa! :) Että kiitos vaan vielä P:lle jos satut tämän lukaisemaan!

Täällä odotellaan intopiukeina Eevin kanssa tällä viikolla saapuvia uusia huonekaluja (kuten uutta sänkyä, nimimerkillä kohta jo 2 viikkoa nukuttu sohvalla) ja loppuviikosta onkin luvassa jotain hurjaa hupia, saadaan nimittäin perjantaina entinen rakas Peppi-koirani (ihana täplikäs dalmatialainen) viikoksi hoitoon! ♥

Näissä odottavissa merkeissä toivottelenkin teille ihanaa tiistaita! ♥

perjantai 14. helmikuuta 2014

Ystävyydestä










En ole juurikaan perustanut ystävänpäivälle sitten ala-asteaikojen (jolloin sen todellinen merkitys taisi olla vielä vähän hakusessa) enkä osaa sanoa perustanko oikein vieläkään. Toisaalta on ihanaa muistaa ystävää edes tällaisena päivänä, mutta toisaalta olen myös sitä mieltä, että ystäviä pitäisi, niin aivan, pitäisi muistaa myös muulloinkin. Todellisuudessa niitä ihania pieniä arjen yllätyksiä ja muistamisia tulee annettua aivan liian harvoin vaikka monesti joku kirjeen kirjoittaminen kaukana asuvalle ystävälle kävisikin mielessä. Yleensä silti tyydytään sähköpostiviesteihin, jotka taas eivät korvaa käsin kirjoitettuja kirjeitä missään määrin vaikka ihania ovatkin.

Minulla on ihania ystäviä. Osa lähellä, osa kauempana, mutta kaikki silti yhtälailla ihania ystäviä. Jokaisen kanssa on ne omat jutut ja tottumukset mitä yhdessä tehdään ja jutellaan. Yhtäkään en antaisi pois! ♥

Niille kauempana asuville tuli tänä vuonna kaikessa yksinkertaisuudessaan laitettua kauniiseen kääröön perinteistä Fazerin sinistä suklaata kera pienen lorun. Toki olin unohtanut kaikessa tohelluksessa mainita keneltä paketti on, mutta ilmeisen hyvin oli toinen levyn saajista ainakin veikannut lähteen, sillä eilen illalla sain puhelimeeni viestin, missä kysyvästi epäiltiin paketin alkuperän lähteneen minulta. Joku on sentään koulunpenkillä painanut käsialani mieleen, sillä se oli ollut kuulemma ratkaiseva johtolanka mysteerin selviämisen kannalta :)

Koska en halunnut rakkaiden ystävieni yksityisyyttä kunnioittaen lisätä tänne blogiin kuvia meistä (voi että niitä olisi kuitenkin ollut vaikka millä mitalla, ihan sieltä kouluajoista lähtien...) päätin kehysten läpi napsaista muutaman kuvan minusta ja jo kohta kaksi vuotta sitten vihreämmille laitumille laukanneesta ystävästäni, parhaasta sellaisesta koskaan ♥ 11 vuotta ehdimme yhdessä viettää ja vaikka olin sinut saadessani vasta 13-vuotias ja sinä jo "vanha" ja viisas, kasvoimme molemmat yhteisen taipaleemme aikana paljon. Niin jaoimme ilot kuin surut, puolin ja toisin ja mikä tärkeintä, ymmärsimme toisiamme. Annoimme molemmat toisillemme paremman elämän ja olimme toistemme pelastus. Siellä pilven reunalla sinun on hyvä elämääni edelleen seurata ja höristä kun lämmöllä sinua usein ajattelen. Kaivaten, mutta tietäen ettei meidän ystävyyttä voita edelleenkään mikään ♥

Itse olen vahvasti sitä mieltä, että siinä missä ihminen voi olla toiselle ihmiselle ystävistä parhain, voi myös eläin olla ihmisen paras ystävä. Sitä ei kenenkään tulisi kokematta kyseenalaistaa. Minulla ei ole koskaan ollut eikä varmasti tule koskaan olemaankaan vastaavanlaista ystävää kuin hevoseni minulle oli ♥

Viimeisenä herkkuna kuvistakin näkyy paikallisen leipomon herkut jotka ostin tänään ihanaa kahvitteluhetkeä varten pian saapuvalle ystävälleni sekä minulle. Ja ei, en jaksanut eilen enkä myöskään tänään ruveta leipomaan, mutta nämä munkit ajavat varmasti asiansa vaikkei itse tehtyjä olekaan :)

Rakkauden täyteistä ystävänpäivää kaikille! ♥

torstai 13. helmikuuta 2014

Mustat lasinaluset






Täällä on taas virkkuukoukku laulanut koko eilisen illan television äärellä ja samalla kun Jutta tsemppasi treenattavaansa ja Poliisit-ohjelman miekkoset tekivät työtään syntyi nämä lasinaluset. Tuo perinteisempi malli ei taida enää esittelyjä kaivata, mutta tuo kukka on minullekin uusi tuttavuus ja sen ohjeen katsoin yllätys yllätys Prinsessajuttu-blogista. Ensimmäisen kukan virkattuani ohje oli jo kiemurrellut muistiini ja siinähän niitä sitten syntyikin kymmenen kipaletta kuin huomaamatta. Mukavan simppeli ohje tuokin, oikeastaan minun mielestä jopa tuota "perinteisempää" mallia helpompi ja joutuisampi virkkailla. 

Huomisen ystävänpäivän kunniaksi täytyy varmaan selailla herkkureseptejä ja pohtia valmiiksi/valmistella huomisen leivonnaiset ja herkut jos vaikka saisi jonkun ihanan ystävän kyläänkin! ♥

Ihanaista torstaita teille toivottelee,

tiistai 11. helmikuuta 2014

e.Pitsisukat




Nämä sukat on tehty tilauksesta jo edellisessä postauksessa esiteltyjen sukkien tilaajan tyttärelle. Toiveena oli pitsisukat, muutoin sain vapaat kädet mallin suhteen. Koska Novitan sukkalehti sattui tuolloin kohdalle, päätin neuloa sieltä nämä pitsisukat Nalle-langasta. Kyseenalaistamatta ohjeen silmukkamääriä lähdin vain suunapäänä neulomaan ja kuinkas ollakaan sukista tuli aivan hervottoman suuret, leveällä tavalla suuret. En raaskinut purkaa (koska huomasin tapahtuneen vasta ensimmäisen sukan valmistuttua) joten posotin toisen sukan samalla kaavalla. Takaraivossa kolkutti muistikuva siitä, että juuri tämä kyseinen neitonen on ennenkin minulta sukkia tilannut ja toivonut niiden olevan mieluummin löysähköjä kuin tyköistuvia. Omaan jalkaani näistä tuli 1/3 liian suuret, mutta toivottavasti saaja on edelleen sitä mieltä että löysät sukat on tiukkoja paremmat...

Malli oli kivaa neulottavaa ja teinpä pitkästä aikaa ihan ohjeen mukaan tuon tiimalasikantapään vaikka se ei bravuureihini kuulukaan. Joskus on vaan pakko poistua sieltä omalta mukavuusalueelta, ettei ihan jämähdä ja kangistu omiin tuttuihin tapoihin ja tyyleihin, eiköstä vaan?

Mahtavia lumipallokelejä teille muruset! 

ps. mepäs tyttösen kanssa tehtiinkin tänään lumiukko taloa vartioimaan kun isäntä lähtee huomenna 6viikoksi Chileen työmatkalle. Huh, ja oli muuten raskasta lunta!

maanantai 10. helmikuuta 2014

Kauraomppupaistos






Minulle iski viime viikolla ruuan jälkeen äkillinen "tarve" saada jotain hyvää ja nopeaa jälkkäriä. Hetken tuumin, että mitä se voisi olla ja katseeni pysähtyi vihreiden omppujen kohdalle jotka odottivat syöjäänsä kulhossa. Muistin helpon ja nopean ohjeen omppupaistokselle mihin lähes takuuvarmasti löytyy ainekset aina kaapista ja näinpä sai äiti ja pienokainen herkullisen jälkkärin alle 30 minuutissa ja oi nam kun oli hyvää! 
Jaanpa tämän herkkuohjeen nyt teillekin:

Kauraomppupaistos

4-5kpl kirpsakoita omenia
2tl kanelia
100g voita
1/2dl sokeria
3dl kaurahiutaleita

Kuori ja paloittele tai viipaloi omput ja kaada tai asettele ne voideltuun vuokaan. Ripottele päälle kaneli. Sulata voi kattilassa, sekoita joukkoon sokeri ja kaurahiutaleet. Levitä seos omenien päälle ja paista uunissa 200 asteessa n.20min 
Tarjoile jäätelön tai vaniliakastikkeen kera.

Enjoy!♥

perjantai 7. helmikuuta 2014

Pinkit villasukat kääntövarrella






Ihana entinen työkamraatti toivoi minulta tässä eräänä päivänä itselleen villasukkia ja minäpä otin puikoille ne samoin tein. Liki samoin tein ne myös valmistui ja pääsevätkin pian tilaajalleen käyttöön. Lankana käytin kuten viimeksikin tällä mallilla neulomissani sukissa Dropsin Merino Extra Finea ja toteanpa taas, että ihana lanka! En tiedä miten kestävä lanka tuo on villasukissa, mutta täytyypä A:lta udella miten edelliset neulomani jakselee ja ovatko vielä ehjät niin saa vähän palautetta kestävyydestä :)

Se olisi viikon parhain päivä taas täällä ja Olympialaisten avajaisetkin aivan ovella. Taidanpa tehdä itselleni tuonne nojatuoliin kotoisan kotikatsomon täksi illaksi unohtamatta kutimia tietenkin ;)

Rattoisaa perjantaita siis ystäväiset! 

tiistai 4. helmikuuta 2014

Punaiset sydän tennarit


Edellisten mustien sukkien seuraksi ja "vastapainoksi" tilattiin myös punaiset sydämelliset sukat. Tässäpä ne nyt lyhyesti ja ytimekkäästi esiteltynä :)

Mukavaa keskiviikkoa! 

maanantai 3. helmikuuta 2014

Mustat converset




Viikonloppuna puikoilta pomppasi pois mustat converset, jotka myös tuli minulle tilaustoiveena. Taas on yksi väri korkattu lisää näissä conversesukissa.  Eipä ole vieläkään tullut kyllästymisen tunnetta näitä kutoessa, ne valmistuu aina vähän kuin itsestään televisiota katsellessa tai omissa ajatuksissa oleskellessa. Jossain vaiheessa haastan kyllä itseni taas kirjoneuleiden pariin, mutta nyt pompsautan puikoilta ensin muutamat muut tilaussukat alta poies ja arvaattekin varmaan mitä sorttia ne tulevat olemaan... ;)

Oltiin aamulla pikkulikan kanssa ulkona ja ihan vallan hiki tuli lumitöitä tehdessä, taisin olla edelleen pukeutunut kovien pakkasten vaatimalla tavalla sillä näyttihän tuo mittari aamulla siihen sen kummemmin paneutumatta vain -1,5!

 Joskos se kevät sieltä kohta kolkuttelisi... :)